15.06.2022

Sanna Saastamoinen-Barrois’n Vihreyttä katsoin -tilateos Iitin musiikkijuhlille 2022

Vihreyttä katsoin -tilateoksen muodostavat 250 valokuvavedosta postikortilla, valokuvavedos purjekankaalla sekä öljymaalaus rakennuskankaalla.

Näyttely on esillä Iitin musiikkijuhlilla kirkonkylän kesäkahvilan näyttelytilassa 15.6. – 27.6., ulkoteos on nähtävillä 14.8. asti.

Vihreyttä katsoin -tilateos käsittelee elämän kiertoa Saastamoinen-Barrois’n lähipiirissä, jota hän on dokumentoinut vuodesta 1995 muutettuaan kotoa Iisalmesta Pariisiin.

 

On kaipuu,

on lähteminen

palaaminen.

On uudelleen lähtö.

 

On rakkaiden kasvot

aina hiukan muuttuneina,

uusi ryppy siellä

joitain kiloja täällä.

 

Rinnat ovat pulahtaneet ulos

tai painuneet sisälle.

 

Hiukset ovat ehtineet pidemmälle

tai hiusraja korkeammalle,

joskus ei enää ole hiuksia.

 

Ja joskus ei vaan ole enää.

Kadonnut,

poistunut sinne,

josta en tiedä mitään.

 

On sininen hetki, juuri ennen pimeyttä kaikki on sinistä.

On pilaantuneen värinen maa,

jonka alaston luonto kimmeltää kun halla saapuu.

Ja kaikkialle ulottuva valkeus

 

Kaiken sen kuoleman läpi saapuu vihreys

ja kaikki on taas täynnä kirkasta elämää.

 

Joskus hiljaisen järven kanssa pohdimme maiseman kiertoa:

jos kaikki tämä olisi elävän olennon makrokosmos,

jos luonto olisi keho,

voisiko väri olla henki?

 

Sanna Saastamoinen-Barrois (s 1975 Iisalmi) on valokuvaaja, muotoilija, ohjaaja ja visuaalinen taiteilija, joka installaatioilla tutkii olemassaoloa. Hänen töitään on Pariisin ja Suomen designmuseoiden kokoelmissa sekä julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa.

Saastamoinen-Barrois työstää parhaillaan valokuvakirjaa ranskalaisen kustantajan kanssa ja viimeistelee valokuvataiteellista lyhytelokuvaa ”River Flows”, jossa mukana on mm. näyttelijä Seela Sella.

”Sannan teokset tuovat fyysisesti esille taiteilijan sisäisen maiseman ja muistuttavat hänen jatkuvasta yhteydestään elementteihin. Lakkaamatta Sanna etsii surrealistisia ja runollisia ilmaisuja olemassolon luonteelle.”

– Marianne Lessar, journalisti ARTE

 

Iitin musiikkijuhlat 15.–18.6.2022

Valtakunnallinen musiikkileiri 10.–19.6.2022

www.iittifestival.fi

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

03.01.2024

Kaksi kantaesitystä Iitin musiikkijuhlilla ensi kesänä

Iitin musiikkijuhlilla kuullaan kesäkuussa kaksi kotimaista kantaesitystä. Säveltäjä Jouko Tötterströmin uusi teos, V. A. Koskenniemen runoon Huomisehtoo perustuva melodraama, esitetään avajaiskonsertissa Iitin kirkossa. Teksti on Koskenniemen runokokoelmasta Elegioja vuodelta 1918. Teoksen lausuntaosuudesta vastaa näyttelijä Hannu-Pekka…