04.04.2023

Samu Haber ja Katie Melua Savonlinnan Oopperajuhlille

Savonlinnan Oopperajuhlien ohjelmisto täydentyy kahdella uudella kevyen musiikin konsertilla. Sunrise Avenuen solistina tunnetuksi tullut sekä soolouransa menestyksekkäästi aloittanut Samu Haber esiintyy ainutkertaisessa konsertissa big bandin kanssa su 2.7. Yksi Britannian menestyneimpiin naisartisteihin lukeutuva Katie Melua saapuu Olavinlinnaan sunnuntaina 16.7. Viimeksi hän on keikkaillut Suomessa vuonna 2018. Lipunmyynti alkaa torstaina 6.4. kello 9 Lippupisteessä ja Oopperajuhlien lipunmyynnissä.

Täyden festarikesän tekevän Samu Haberin keikkakalenteriin lisättiin aivan erityinen, big bandillä vahvistettu esiintyminen Savonlinnan Oopperajuhlilla. Suuria tunteita, herkkyyttä kuin elämänriemuakin musiikillaan välittävä artisti esiintyy Olavinlinnassa su 2.7. “Monta unelmaa olen saanut urallani jo kokea ja taas olisi yksi päiväuni käymässä toteen. Oopperajuhlia varten on pakko rakentaa spesiaali setti ja on mieletöntä päästä nautiskelemaan illasta legendaarisessa Olavinlinnassa”, Haber fiilistelee.

Suomenkieliselle soolouralleen unelma-alun saanut Samu Haber singahti viime syksynä listaykköseksi Pelastetaan maailma -esikoislevyllään. Emma-ehdokkuudenkin napannut albumi sisältää useita kulta- ja platinarajan rikkoneita hittejä kuten Sä, Enkelten kaupunki ja Täältä tullaan. Maaliskuussa Haber valloitti Helsingin jäähallin täyttäen sen erityislaatuisella ja lämminhenkisellä tunnelmalla omalla soolokeikallaan. Areenatason esiintymistä edelsi maamme suurimpia klubeja kiertänyt levynjulkaisukiertue, joka myytiin kokonaisuudessaan loppuun jo ennakkoon.

19-vuotiaana ensimmäisellä albumillaan Britannian listakärkeen noussut Katie Melua aloitti laulutunnit 7-vuotiaana ja kirjoitti ensimmäisiä laulujaan jo 15-vuotiaana. Ei siis liene yllätys, että suuri intohimo musiikkia kohtaan on tehnyt georgialaissyntyisestä brittilaulajasta yhden menestyneimmistä artisteista ja yhden kaikkien aikojen eniten myyneistä levyttävistä naisartisteista Britanniassa. Meluan suurin hitti Nine Million Bicycles on kerännyt Spotifyssa lähes 66 miljoonaa kuuntelukertaa.

Yhdeksännen albuminsa Love and Money hiljattain julkaissut folk-popartisti Melua lumoaa yleisönsä pehmeällä äänellään, virheettömillä esityksillään ja lämpimällä persoonallisuudellaan. Viimeisimmän Euroopan kiertueen artisti tekee tänä keväänä yhdessä vain kuukausia vanhan esikoisensa ja puolisonsa kanssa näyttääkseen, ettei artistin tarvitse valita vanhemmuuden ja uran väliltä.

Olavinlinnassa Melualta kuullaan materiaalia maaliskuussa julkaistulta Love and Money -albumilta sekä tuttuja hittejä.

Samu Haber Big Band
Sununtai 2.7. kello 20 Olavinlinna

Katie Melua
Suunnuntai 16.7. kello 20:30 Olavinlinna

Lipunmyynti alkaa 6.4. kello 9 Lippu.fi
Savonlinnan Oopperajuhlien kannatusyhdistyksen jäsenten ennakkomyynti on jo käynnissä.

Savonlinnan Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma ja yksi merkittävimpiä matkailukohteitamme. Kuukauden mittaisella festivaalilla käy vuosittain jopa 70 000 oopperavierasta. Ooppera Savonlinnassa on kokonaisvaltainen kokemus. Kansainvälisesti korkeatasoiset esitykset ja konsertit, Olavinlinnan tunnelma ja kesäilta Saimaan äärellä kuuluvat erottamattomasti yhteen. Oopperajuhlia vietetään 1.–30.7.2023. oopperajuhlat.fi

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

29.11.2023

Ohjaaja-valokuvaaja Viivi Huuska toteutti Savonlinnan Oopperajuhlien festivaali-ilmeen ensi kesälle

Ohjaaja ja valokuvaaja Viivi Huuska toteutti Oopperajuhlien kesän 2024 ilmeen yhdessä meikkaaja-maskeeraaja Saara Sarvaksen kanssa. Ilmeen teemana on ”ooppera tulee iholle”. Kahden ihmisen kasvoille on kuvitettu Olavinlinna, Nabuccon kasvoja korostaa salama, Myyty morsian on täynnä iloa…

15.11.2023

Enston hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen jatkaa Savonlinnan Oopperajuhlien valtuuston puheenjohtajana

Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistyksen uusi, lokakuussa nimetty valtuusto on valinnut keskuudestaan puheenjohtajakseen Ensto Oy:n hallituksen puheenjohtajan Marjo Miettisen, joka jatkaa tehtävässä. Miettinen toimi tehtävässä myös valtuuston edellisen kauden kaksi viimeistä vuotta, kun hänen edeltäjänsä Johanna Lamminen valittiin Oopperajuhlien…

06.11.2023

Karita Mattila ja Prahan kansallisooppera esiintyvät yhteisessä konsertissa Savonlinnan Oopperajuhlilla ensi kesänä

Kesän 2024 vierailija Prahan kansallisooppera esittää oopperakonsertissa Olavinlinnassa keskiviikkona 31.7.2024 tšekkiläisen oopperan keskeisiä teoksia. Prahan solistikunta täydentyy konsertissa upealla tavalla, kun Karita Mattila, eräs sukupolvensa merkittävimmistä Janáček-sopraanoista, tulkitsee Jenufa-osuudessa Kostelnička Buryjovkan dramaattista roolia, nyt ensi…