10.06.2019

Salo – Lasten Laulukaupunki: Vuoden Uusi Lastenlaulu ja Vuoden Talent valittu Lastenlaulufestivaaleilla Salossa

Lasten Laulukaupunki ry on järjestänyt perinteiset Lastenlaulufestivaalit tänä vuonna jo 29. kerran. Yhtenä tunnettuna osana tapahtumaa toteutetaan kaikille lauluntekijöille avoin uusien lastenlaulujen sävellyskilpailu. Finaalikonsertissa kulttuuritalo Kivassa lauantaina 8.6. valittiin vuoden lastenlauluksi Sarianna Tammilehdon säveltämä ja sanoittama ”Jäärälaulu”. Laulun sovitus on Tuomas Kesälän käsialaa. Laulun esittivät Karoliina Vanne ja Jukka Hänninen. Laulu kertoo vanhasta sarvijäärästä, joka ei kuuntele ystävien varoituksia – ja huonostihan siinä sitten käy.

Toiseksi kilpailussa tuli Jussi Rasinkankaan laulu ”Voin syödä nakin”. Sanoitus on Jukka Itkosen ja sovitus Roope Halosen. Kilpailussa laulun esitti veikeä Annika Tertsunen. Laulun juju oli nakin syömiseen liittyvä tarttuva sanaleikki.

Kolmannelle sijalle valittiin poikkeuksellisesti ja sääntöjä joustavasti soveltaen kaksi laulua. Tällainen tilanne syntyi, kun tuomaristolla oli kolmanneksi palkittavaksi kaksi niin tasavahvaa ehdokasta, että kummankaan tiputtaminen ei tuntunut oikealta. Kolmansiksi tulivat Jiri Kurosen, Mirkka Paajasen ja Kati Valjuksen laulu ”Kuraa, kuraa, kuraa!!!” ja Marco Oeyn ja Jaakko Löytyn laulu ”Minä, sinä, hän”.

Tuomariston puheenjohtajana oli musiikkipedagogi YAmk Anna Schukov, luokanopettaja ja lauluntekijä Mikko Olkinuora sekä dir.mus. ja musiikkileikkikoulun opettaja Helinä Rinne.

Yleisö valitsi finalisteista suosikkinsa äänestämällä ja voittaja oli Lauri Varpeniuksen ja Vatialan koulun 3C:n esittämä Terhi Niinimaan sävellys ”Luonto on kaunis”. Sanoitus oli luokan oppilaiden tekemä.

Finaalissa kuulluista lauluista on julkaistu järjestyksessään 24. Salossa Soi -tallenne. Levyn kansikuvat ovat salolaiskoululaisten piirroksia. Piirtäjinä ovat olleet Ellen Virkki, Sade Etelä ja Minni Lauronen.

Lasten oma Talent –kisa käytiin perjantaina Salon torilla

Kilpailussa oli 14 osallistujaa ja talent-lajeja nähtiin ja kuultiin laulusta pianonsoittoon ja harmonikansoitosta beatboxaukseen ja tanssiin.

Voittaja oli 12-vuotias Elizabeth Krause, jonka erinomainen tulkinta laulusta ”Feeling good” teki sekä yleisöön että tuomaristoon suuren vaikutuksen.

Toiseksi tuli 9-vuotias beatboxaaja Reeti Korkeaoja ja kolmanneksi 7-vuotias laulaja Jenna Kultainen esityksellään laulusta ”How far I will go”.

Tuomaristossa olivat lastentarhanopettaja Teija Nurmi, alakoulun rehtori Sirpa Lehtonen ja musiikkiin erikoistunut KM Sirpa Ääri.

Salon torilla on viime päivät ollut suorastaan liian komeat kelit festivaalitapahtumalle ja esiintymislavan edustan katsomossa ei ole kovin pitkää aikaa kerrallaan kyennyt yleisökään istumaan. Varjopaikoilla päivävarjojen, katosten ja puiden alla on sen sijaan ollut tungosta. Sunnuntaina lastenlaulufestivaalit jatkuvat vielä perinteisesti Puistopiknikillä torin Tykkipuistossa klo 13-15. Muutoksia ohjelmaan voi tulla, jos sää lakkaa suosimasta.