16.01.2023

Salo – Lasten Laulukaupunki: Uusien lastenlaulujen sävellyskilpailu on käynnissä

Salossa on tuotettu uutta lastenmusiikkia jo usean vuosikymmenen ajan. Salo – Lasten Laulukaupunki ry järjestää tänä vuonna Lastenlaulufestivaalit jo 33. kerran ja yhtenä tunnettuna osana tapahtumaa toteutetaan myös avoin uusien lastenlaulujen sävellyskilpailu. Kilpailun sadosta tuotetaan järjestyksessään 28. Salossa Soi -tallenne.

Sävellyskilpailu on käynnissä parhaillaan ja on avoin kaikille lauluntekijöille. Kilpailuun lähetettävän demon ei tarvitse olla studiossa tehty, pelkästään laulettu versiokin riittää. Kilpailuaikaa on 23.2.2023 saakka. Lisätietoja kilpailuun liittyen saa sähköpostitse osoitteesta info@lastenlaulukaupunki.fi. Kilpailun säännöt löytyvät yhdistyksen nettisivuilta.

 Lastenlauluissa on erityisen tärkeää kunnioittaa lapsuutta ja lapsia. Lasten maailmasta löytyy loputtoman paljon laulujen aiheita, joista lapset itse voivat innostua laulamaan tai pysähtyä kuuntelemaan. Laulaminen tuo hyvää mieltä, rauhoittaa tai aktivoi, auttaa oppimaan ja antaa mahdollisuuden kokea voimakasta yhteisöllisyyttä – kaikki lapset tarvitsevat musiikkia.

 Finaaliin valituista lauluista tehdään tallenne ”Salossa Soi 28”, jolle tulee lauluista myös karaoketaustat. Värikkäässä finaalikonsertissa, Salossa 10.6.2023, säestyksenä käytetään tallenteen taustanauhaa. Lauluosuudet ovat finaalissa live-esityksiä ja lavashow myös visuaalisesti riemukasta katsottavaa. Finaalikonsertissa tuomaristo valitsee voittajat ja yleisö äänestää suosikkinsa.

 Voittaja saa 1400 €:n palkinnon ja toiselle sijalle yltänyt saa 700 €:n palkinnon.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

14.03.2024

Salo – Lasten Laukukaupunki: Uusien lastenlaulujen sävellyskilpailun finalistit on valittu

Lasten laulukaupunki ry järjestää vuosittain uusien lastenlaulujen sävellyskilpailun. Kilpailu on toteutettu vuodesta 1991. Tänä vuonna kilpailuun lähetettiin 61 uutta laulua. Kilpailun esiraati on kuunnellut demot ja valinnut sävellyskilpailun finaaliin seuraavat uudet lastenlaulut: Aavikkokettu: Mikko Olkinuora…

19.01.2024

Salo – Lasten Laulukaupunki: Uusien lastenlaulujen sävellyskilpailu on käynnissä

Salossa on tuotettu uutta lastenmusiikkia jo usean vuosikymmenen ajan. Salo – Lasten Laulukaupunki ry järjestää tänä vuonna Lastenlaulufestivaalit jo 34. kerran ja yhtenä tunnettuna osana tapahtumaa toteutetaan myös avoin uusien lastenlaulujen sävellyskilpailu. Kilpailun sadosta tuotetaan…