19.01.2024

Salo – Lasten Laulukaupunki: Uusien lastenlaulujen sävellyskilpailu on käynnissä

Salossa on tuotettu uutta lastenmusiikkia jo usean vuosikymmenen ajan. Salo – Lasten Laulukaupunki ry järjestää tänä vuonna Lastenlaulufestivaalit jo 34. kerran ja yhtenä tunnettuna osana tapahtumaa toteutetaan myös avoin uusien lastenlaulujen sävellyskilpailu. Kilpailun sadosta tuotetaan järjestyksessään 29. Salossa Soi -tallenne.

Sävellyskilpailu on käynnissä parhaillaan ja on avoin kaikille lauluntekijöille. Kilpailuun lähetettävän demon ei tarvitse olla studiossa tehty, pelkästään laulettu versiokin riittää. Kilpailuaikaa on 27.2.2024 saakka. Lisätietoja kilpailuun liittyen saa sähköpostitse osoitteesta info@lastenlaulukaupunki.fi. Kilpailun säännöt löytyvät yhdistyksen nettisivuilta http://lastenlaulukaupunki.fi.

Lastenlauluissa on erityisen tärkeää kunnioittaa lapsuutta ja lapsia. Lasten maailmasta löytyy loputtoman paljon laulujen aiheita, joista lapset itse voivat innostua laulamaan tai pysähtyä kuuntelemaan. Laulaminen tuo hyvää mieltä, tarpeen mukaan rauhoittaa tai aktivoi, auttaa oppimaan ja antaa mahdollisuuden kokea voimakasta yhteisöllisyyttä – kaikki lapset tarvitsevat musiikkia.

Finaaliin valituista lauluista tehdään tallenne ”Salossa Soi 29”, jolle tulee lauluista myös karaoketaustat, joita voi käyttää laulujen säestyksenä kaikenlaisissa esiintymistilaisuuksissa. Värikkäässä finaalikonsertissa, Salossa 8.6.2024, säestyksenä käytetään tallenteen taustoja. Lauluosuudet ovat finaalissa live-esityksiä ja lavashow myös visuaalisesti riemukasta katsottavaa. Finaalikonsertissa tuomaristo valitsee voittajat ja yleisö äänestää suosikkinsa.

Voittaja saa 1400 €:n palkinnon ja toiselle sijalle yltänyt saa 700 €:n palkinnon.

Liitteenä kuva vuoden 2023 finaalista. Kulttuuritalo Kivan lavalla on tonttuorkesteri MikäLie, jonka esittämä ”Mitälie metsän elämää” sai tuomaristolta kiitosta vuorovaikutteisuudesta, osallistamisesta ja tarttuvasta positiivisuudesta, jonka esiintyjät vielä moninkertaistivat.

Festivaalin sivuille