12.07.2012

Rolando Villazónille lisäkonsertti Turun musiikkijuhlille

Erittäin suuren kysynnän vuoksi Turun musiikkijuhlien konsertista Il Combattimento di Tancredi e Clorinda järjestetään lisänäytös. Maailmankuulun tenori Rolando Villazónin tähdittämä konsertti myytiin loppuun jo maaliskuussa ja lippuja on kyselty ahkerasti siitä lähtien. ”Olemme iloisia, että voimme toistaa tämän upean konsertin, jonka kysyntä on ensimmäisen konsertin loppuunmyynnistä huolimatta ollut poikkeuksellisen suurta koko kesän. Erityisen ilahduttavaa on, että saimme vihdoin aikatauluiltaan hyvin kiireisen megatähti Rolando Villazónin suostumaan tähän toiseen konserttiin”, Turun musiikkijuhlien uusi toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki toteaa. Lisäkonsertti järjestetään Turun konserttitalolla 14.8. klo 20, päivää ennen alkuperäistä konserttia.

Il Combattimento di Tancredi e Clorinda -konsertissa kuullaan Claudio Monteverdin (1567–1673) kuuluisa, sodasta, rakkaudesta ja sisäisestä kamppailusta kertova musiikkidraama sekä aarioita ja duettoja Monteverdin ja muiden barokkisäveltäjien oopperoista. Villazónin lisäksi konsertissa esiintyvät Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja tenori Topi Lehtipuu ja barokkitulkinnoistaan tunnettu sopraano Sandrine Piau. Orkesterina toimii yksi maailman arvostetuimmista barokkiorkestereista Le Concert d’Astrée johtajanaan Emmanuelle Haïm.

Lipunmyynti alkaa to 12.7. klo 12, lippukassalla pidennetyt aukioloajat

Lisäkonsertin liput (65/55/45 €) tulevat myyntiin 12.7.2012 klo 12 kaikissa Lippupalvelun toimipisteissä. Turun musiikkijuhlien lippukassa on suuren kysynnän vuoksi avoinna poikkeuksellisesti pe 13.7. klo 9–15, la 14.7. klo 9–15 ja ma 16.7. klo 9–15, sen jälkeen normaalisti ma–pe klo 12–15. Lippukassa sijaitsee Åbo Svenska Teaterilla Turun Hansa-korttelissa (Aurakatu 10), puh. (02) 277 7377.

Turun musiikkijuhlat on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty musiikkifestivaali. 9.–18.8. vietettävän festivaalin on suunnitellut taiteellinen johtaja Topi Lehtipuu ja teemana on tänä vuonna VALTA. Festivaalin ohjelmassa on Villazónin konsertin lisäksi mm. ensimmäisenä sinfoniakonserttina 10.8. kuultava Orkesterisota, jossa Suomen Kansallisoopperan orkesteri ja Ruotsin kuninkaallisen oopperan orkesteri kohtaavat toisensa.