18.05.2015

Riihimäen Kesäkonserttien tunnelmapaloja

Riihimäen Kesäkonserttien tämän vuoden konserttiviikko 2.-7.6. tuo esille erilaisia musiikillisia kokoonpanoja orkestereista sooloesityksiin. Torstai- ja perjantai-iltapäivät tarjoavat suomalaisten huippumuusikoiden esityksiä Riihimäen taidemuseon näyttelytilan muuttuessa tuokioksi konserttisaliksi.

Torstaina 4.6. klo 17 taidemuseon täyttävät sävelillään Duo Teoksen viulisti Kreeta-Julia Heikkilä ja pianisti Roope Gröndahl. Kreeta-Julia Heikkilä on valmistunut 2012 Lontoon Royal College of Musicista ja toimii nyt Tanskan Kansallisen Kamariorkesterin toisena konserttimestarina. Heikkilä on vastikään valittu Oulu Sinfonian 1. konserttimestariksi. Hän on menestynyt myös lukuisissa kansainvälisissä viulukilpailuissa. Roope Gröndahl puolestaan viimeistelee parhaillaan opintojaan Lontoossa, mutta on ehtinyt jo konsertoida lähes kaikkien kotimaisten orkestereiden solistina sekä useissa Euroopan maissa. Myös hän on menestynyt useissa pianokilpailuissa Suomessa ja maailmalla.

Nuoret soittajat tuovat kesäiseen konserttiin valikoiman suomalaisia ja ranskalaisia, kansallisromantiikalla maustettuja duoja Sibeliuksesta Debussyhin.

Perjantaina 5.6. klo 17 Riihimäen taidemuseossa Kaverit kohtaavat, kun musiikillisia nautintoja tarjoavat klarinetisti Christoffer Sundqvist, pianisti Emil Holmström ja sellisti Joel Laakso. He ovat valinneet ohjelmakseen Bergin, Fagerlundin, Bjarnasonin ja Brahmsin sävellyksiä.

Pietarsaaresta kotoisin oleva klarinetisti Christoffer Sundqvist on ehtinyt esiintymismatkoillaan kiertää laajalti eri puolilla Eurooppaa ja hän on vakituinen vierailija festivaaleilla. Vuodesta 2005 Sundqvist on ollut Radion sinfoniaorkesterin sooloklarinetisti. Lisäksi hän opettaa klarinetinsoittoa Sibelius-Akatemiassa. Pianisti Emil Holmström on tullut tunnetuksi musiikin monitoimimiehenä. Häntä voi kuulla niin isojen orkestereiden kamarimuusikkona kuin solistina, mutta myös intiimeissä underground-iltamissa. Tällä hetkellä hän työskentelee kolmivuotisen apurahan turvin keskittyen mm. Ferruccio Busonia käsitteleviin jatko-opintoihin.

Kaverusten kolmas jäsen, sellisti Joel Laakso työskentelee Tanskan Kuninkaallisen Orkesterin ensimmäisenä soolosellistinä sekä ensimmäistä vuottaan myös Riihimäen Kesäkonserttien taiteellisena johtajana.

 

Crusellia kynttilänvalossa

Torstaina 4.6. klo 21 Riihimäen Kappelikirkon täyttävät Hyvinkään Orkesterin soittajat Crusellin sävelmin. Uudestakaupungista kotoisin olevan, mutta valtaosan elämäänsä Ruotsissa asuneen Crusellin sävellyksissä kuultavat klassismin ajan ihanteet ja Mozartin vahva vaikutus. Klarinetistina musiikkiuransa aloittanut Crusell sävelsi teoksia erityisesti omalle instrumentilleen. Nyt ei tarvitse matkustaa kauas kuullakseen Crusellia kokonaisen konsertin verran.

Hyvinkään Orkesterin juuret juontavat aina vuoteen 1959. Orkesterin soittajisto koostuu pääosin Hyvinkään ja lähiseutujen musiikkioppilaitosten opettajista, ammattimuusikoista sekä ammattiin opiskelevista entisistä ja nykyisistä hyvinkääläisistä soittajista. Orkesterin taiteellisena johtajana ja kapellimestarina on vuodesta 1988 toiminut Tuomas Pirilä ja orkesterin kotisali on Hyvinkääsali.

 

Torstai 4.6. klo 17.00 Riihimäen taidemuseo, 25 / 20 e

KESÄN LUMOA

Kreeta-Julia Heikkilä, viulu

Roope Gröndahl, piano

 

Torstai 4.6. klo 21.00 Riihimäen Kappelikirkko, 20 e

CRUSELLIA KYNTTILÄNVALOSSA

Hyvinkään Orkesterin kamarimuusikot

 

Perjantai 5.6. klo 17.00 Riihimäen taidemuseo, 25 / 20 e

KAVERIT KOHTAAVAT

Christoffer Sundqvist, klarinetti

Emil Holmström, piano

Joel Laakso, sello

 

www.riihimaenkesakonsertit.fi