10.06.2013

Riihimäen Kesäkonserttien kamarimusiikkiviikko soi ennätysyleisölle

Riihimäen Kesäkonserttien sunnuntaina päättynyt 32. kamarimusiikkiviikko keräsi ennätysyleisön, kun kaikkiaan 16 konsertissa kävi noin 2.800 kuulijaa, mikä oli viitisensataa edellisvuotta enemmän. Sekä Vesa-Matti Loirin ja Sinfoniaorkesteri Vivon yhteiskonsertti että vahvasti kamarimusiikkipainotteinen päätöskonsertti Kesäillan Schumann olivat loppuunmyytyjä. Myös toukokuussa järjestetty baritoni Tommi Hakalan ja tenori Juha Riihimäen konsertti soi lasimuseossa täydelle salille.

– Tänä vuonna teemana oli Maasta taivaisiin, jolla halusimme kuvata musiikin merkitystä ihmisen elämässä hengellisyydestä arkipäivän tilanteisiin, kertoo Riihimäen Kesäkonserttien taiteellinen johtaja Esa Heikkilä. Toiminnanjohtaja Timo Kotilainen puolestaan on erittäin tyytyväinen, että Kesäkonsertit pystyi saamaan esiintyjiksi niin Riihimäeltä maailmanmaineeseen nousseita esiintyjiä kuin huippuja maailmaltakin. Kahtena iltana soittaneesta brittisellisti Jamie Waltonista Kotilaisen mukaan kuullaan tulevaisuudessa varmasti vielä paljon.

Toisena vuonna peräkkäin Riihimäen Kesäkonsertit vei musiikkia myös paikkakunnan seniorikansalaisille heitä varten räätälöidyillä palvelutalokonserteilla.

Riihimäen Kesäkonsertit haluaa tarjota korkeatasoista musiikkia myös lapsille ja nuorille. Jälleen kerran kaksi lastenkonserttia soitettiin Eteläisen koulun Matinsalissa täydelle katsomolle, kun alle kouluikäiset hoitajineen saivat nauttia musiikin voimasta. Lisäksi Kesäkonsertit tarjosi perinteisen tavan mukaan ilmaisen sisäänpääsyn kaikkiin konsertteihin alle 16-vuotiaille.

Ensi vuonna Riihimäen Kesäkonsertit soivat 3.- 8.6.2014. Toukokuussa järjestetään lisäksi ennakkokonsertti. Kamarimusiikkiviikon taiteellisesta tasosta vastaa edelleen Esa Heikkilä. – Ensi vuoden teema kietoutuu perheen ympärille, paljastaa Esa Heikkilä. Teemaa tullaan lähestymään monista musiikillisista näkökulmista ja luvassa on jälleen uusia tuulia läheltä ja kaukaa.