02.02.2024

Reino Bragge jatkaa Tampereen Teatterikesän hallituksen puheenjohtajana

Tampereen Teatterikesän hallitus on valinnut keskuudestaan Reino Braggen jatkamaan festivaalin hallituksen puheenjohtajana. Myös varapuheenjohtajan paikka säilyy ennallaan: varapuheenjohtajana jatkaa Tampereen Komediateatterin johtaja Panu Raipia. Puheenjohtajisto toimii kuluvan vuoden ajan.

Teatterikesän hallitukseen valittiin jäseniä vuosikokouksessa viime joulukuussa. Tampereen kaupunginhallituksen esittämät edustajat sosiaali- ja terveyspolitiikan tutkija Ella Näsi ja poliittisen valmistelun päällikkö Kaisa Vatanen valittiin uudelleen festivaalin hallitukseen. Jäsenyhteisöjen edustajina hallitukseen valittiin uudelleen Braggen ja Raipian lisäksi Tampereen Teatterin johtaja Mikko Kanninen. Uutena jäsenyhteisöjen edustajana hallituksessa aloitti puolestaan Tampereen Työväen Teatterista dramaturgi Hanna Suutela.

Festivaalin hallitukseen kuuluvat myös Tampereen kaupungin edustajina näyttelijä-laulaja Aku-Paulus Sajakorpi, teatteriohjaaja, esitystaiteilija Tommi Silvennoinen, näyttelijä Kirsi-Kaisa Sinisalo ja kasvatustieteen ylioppilas Kristiina Koivunen, sekä jäsenyhteisöjen edustajana näyttelijä Matti Hakulinen.

Tampereen Teatterikesä ry:n hallitus on 11-jäseninen, joista kuusi edustaa Tampereen kaupunkia ja viisi yhdistyksen jäsenyhteisöjä.

Teatterikesän hallituksen kokoonpano 2024

Jäsenyhteisöjen edustajat

Reino Bragge, puheenjohtaja
Panu Raipia, varapuheenjohtaja
Matti Hakulinen
Mikko Kanninen
Hanna Suutela (uusi)

Tampereen kaupungin edustajat

Kirsi-Kaisa Sinisalo
Kristiina Koivunen
Aku-Paulus Sajakorpi
Tommi Silvennoinen
Ella Näsi
Kaisa Vatanen

Pohjoismaiden suurin teatteritapahtuma järjestetään tänä vuonna 5.–11.8. Pääohjelmiston esitysvalinnat julkistetaan 7.5.

Vuonna 1968 perustettu Tampereen Teatterikesä on Pohjoismaiden suurin teatterifestivaali, jossa nähdään kotimaisen teatterin kiinnostavimmat ja ajankohtaisimmat esitykset sekä kansainvälisiä huippuvierailuja. Festivaali järjestetään vuosittain elokuun alussa, seuraavan kerran 5.–11.8.2024.

teatterikesa.fi

Festivaalin sivuille