02.06.2009

Rauman Festivo mukana Senaatintorilla

Rauman Festivo osallistuu Satakunta kruunaa Senaatintorin tapahtumaan 4.-6. kesäkuuta Helsingissä. Kolmen päivän aikana pääkaupunkilaisille esitellään raumalaista kamarimusiikkitapahtumaa. Lauantaina 6. kesäkuuta klo 13 lavalle nousee suomalaista klassisen puhallinmusiikin huippua edustava puhallinkvintetti Il Vento.

Il Vento on yksi Rauman Festivon ensi kesän esiintyjistä ja Senaatintorilla on tilaisuus kuulla otteita tulevasta konserttiohjelmistosta, kuten Nielsenin Puhallinkvintetto A-duuri ja Ravelin Couperinin muistomerkki. Klarinetisti Tuulia Ylösen johtamassa puhallinkvintetossa soittavat oboeta Veera Pesu, käyrätorvea Tommi Viertonen, fagottia Bridget Allaire-Mäki ja huilua
Matti Närhinsalo. Kolmas esitettävä kappale on Janácekin Mládi, jossa soittaa edellisten lisäksi bassoklarinetisti Harri Mäki.

Il Venton jäsenet ovat kokeneita kamarimuusikkoja kukin omilla tahoillaan, Suomessa ja ulkomailla. Kullakin on toimi Suomen parhaimpiin kuuluvissa orkestereissa.

– Kesän aikana esiinnytään yhdessä ja erikseen ja esiintyminen Senaatintorilla on kaikille festivaalikesän lähtölaukaus, iloitsee Tuulia Ylönen.

Il Venton konsertti Festivo-viikolla on lauantaina 8. elokuuta Pyhän Ristin kirkossa.
Rauman Festivo musiikkijuhlat järjestetään 3.-9.8.2009.

http://www.raumanfestivo.fi