02.03.2018

Rauma Festivossa ylitetään rajoja

Kapellimestari, viulisti Jan Söderblom suunnitteleman 35. Rauma Festivon polttopisteessä ei ole soitettava ohjelmisto, vaan toiminta, yhdessä tekeminen ja yhteistyö. Elävän musiikin äärelle kokoontuminen avaa vastaanottamaan, kokemaan ja kohtaamaan muutakin kuin musiikkia.

Kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivolla on useita yhteistyökumppaneita ja -projekteja elokuun ohjelmassaan. Tuusulanjärveläisen Meidän Festivaalin ja Kauniaisten musiikkijuhlien kanssa Niko Kumpuvaaralta tilattavat jousikvartettisovitukset rap-artisti Palefacen kappaleista kuullaan samassa konsertissa laulaja, lauluntekijä Ninni Poijärven omista kappaleistaan tekemien kvartettisovitusten kanssa. Yhteistyö Lönnströmin taidemuseon kanssa tuottaa kuvataiteilija Jani Ruscican Flatlands-teoksen soivan ensiesityksen osana perinteistä Carpe diem -päivää. Raumalla asuvan kuvataiteilija Jaakko Niemelän Nostalghia (2017) -videoteoksen live-esitys koetaan osana Sanna Kuusiston johtaman Rauman Kamarikuoron konserttia. Yhteiskunnalliseen pohdintaan yllytetään konserttien teemoilla, tutkija Minna Säävälän esitelmällä, maahan- ja maasta muuttaneiden taiteilijoiden paneelikeskustelulla ja päivittäisillä Festivo-toreilla.

Taiteellisen johtajan Jan Söderblomin Raumalle kutsumat taiteilijat esiintyvät monipuolisissa yhdistelmissä yhteensä kahdeksassa maksullisessa ja useassa maksuttomassa konsertissa. Vahvalla ja persoonallisella soitollaan hurmaava Kamus-kvartetti musisoi yhdessä australialaislähtöisen pianisti Aura Gon kanssa, kansainvälisiä lavoja kiertävän kitaristi Ismo Eskelisen kanssa ja Ruotsissa vaikuttavan sellisti Johannes Rostamon kanssa.

Schubertin jousikvartetto Tyttö ja kuolema saa parikseen ranskalaista ja ranskalaissävyistä suomalaista musiikkia: tähdenkirkas sopraano Kajsa Dahlbäck tuo Eurajoen kirkkoon mm. Saariahon Leino-laulut. Rauman Pyhän Ristin kirkossa kuullaan Dahlbäckin ja Suomen vanhan musiikin ykkösketjun (Andrew Lawrence-King, harppu; Eero Palviainen, luuttu ja Marianna Henriksson, urut) esittäminä 1600-luvulla milanolaisten nunnien säveltämää, sananmukaisesti taivaallista musiikkia.

Festivolle uusi konserttipaikka on kulttuurikuppila Brummi. Sen ennakkoluuloton ilmapiiri soveltuu täydellisesti Pandoran lipas -konserttiin, jossa Palefacen (Karri Miettisen), Ninni Poijärven, mm. Dallapéssa soittavan harmonikkavelho Niko Kumpuvaaran ja Kamus-kvartetin yhteispeli häikäisee ja ravistelee. Aura Go tarjoaa kokonaisvaltaisen sukelluksen Rauma-salin Steinway-flyygelin maailmaan Brahms- ja Ravel-ohjelmalla. 100 vuotta sitten kuollutta Debussya muistetaan useammassa konsertissa. Festivaalin ytimeen päästään päätöskonsertissa, kun 11 taiteilijaa, edellä mainittujen lisäksi syyrialaissyntyinen arabialaisen musiikin taituri Burhan Hamdon ja ruotsalainen viulisti-altisti Emma Nyman, kokoontuvat iltamien hengessä musisoimaan, kokemaan, kohtaamaan ja vastaanottamaan. Tämä yhteis-spelin henki levittäytyy koko festivaalin ylle.

Lasten ja perheiden Festivon ohjelma sekä ilmaiskonserttien ja Festivo-torien ohjelmat julkaistaan toukokuussa.

Rauma Festivo 7. –11.8.2018

www.raumafestivo.fi
www.facebook.com/raumafestivo
Twitter: @RaumaFestivo
Instagram: raumafestivo, #raumafestivo