02.08.2016

Rauma Festivon intensiivinen aloitus kuin espressoa

Rauma Festivo starttasi leppoisissa tunnelmissa. Jo varsinaista festivaalia edeltävänä päivänä alkoi konserttikimara, joka jatkuu aina lauantaihin saakka.

Italialainen John Lennon Youth Wind Band kapellimestari Mirco Besuttin johdolla keräsi Rauma-salin täyteen kuulemaan tarinaa nuoren Verdin kärsimyksistä. Tarinaan oli taitavasti nivottu Italian historiaa ja keskeisimpiä sävellyksiä, jotka muodostivat mielenkiintoisen kokonaisuuden. Tarinan muotoon konsertin oli käsikirjoittanut Patrizio Bianchi, joka myös toimi konsertissa kertojana. Anna Grundströmin suomennokset heijastettiin yleisöä varten valkokankaalle, mikä sai paljon kiitosta osakseen.

Festivon tämän vuoden teema ”Carpe diem” kutsuu viikon taitelijat heittäytymään. Taitelijoiden keskuudessa tunnelma on odottava ja innostunut. Raumalle perheensä kanssa saapui RSO:n sooloklarinetisti Christoffer Sundqvist, joka nauttii festivaalien kiihkeästä rytmistä, joka ei päästä otteestaan. Lepo ja syöminen rytmittyvät soiton ehdoilla. Univelat kuitataan myöhemmin. Viulisti Paula Sundqvist puolestaan kiitteli isovanhempia, jotka omalta osaltaan mahdollistavat muusikkopariskunnan sekä valmistautumisen että osallistumisen Festivoon.

Tämän vuoden festivaalin avajaiskonsertti on ihmiskoe, hullu kokeilu, jossa unohdetaan näpertely ja tilalla on ensimmäisen yhteisen soittokerran haaste ja ainutkertaisuus. Konsertin kappaleet ovat nyt soittajien tiedossa, mutta yhdessä tämä joukko ei ole niitä koskaan esittänyt.

Festivaalin aattona Festivo-etkoilla tapahtuman taiteellisena johtajana toimiva Jan Söderblom kiteytti viikon taitelijajoukon intensiiviset tunnelmat: ”Jos festivaalit ovat yleensä kahvia, niin tämän vuoden Festivo on espressoa!”

Koko ohjelma osoitteessa www.raumafestivo.fi

KESKIVIIKKONA 3.8. FESTIVOSSA

Klo 10 Poselli

Musiikkiopiston Festivo

Rauman musiikkiopiston oppilaat esiintyvät

Vapaa pääsy

Klo 12 Kauppatori

Festivo-tori: Klarinetistien polut 

Klarinetisti Christoffer Sundqvist ja Rauman musiikkiopiston rehtori Mira Ellmén

Rauman Poikasoittokunta on kasvattanut raumalaiset puhallinsoittajat, mutta millainen oli RSO:n sooloklarinetisti Christoffer ”Toffe” Sundqvistin polku soittimensa velhoksi? Millaista (klarinetin)soitonopiskelu oli silloin ja nyt?

Klo 13 Café Sali

Nuorta rakkautta kesäyössä

Lied-duo Anna Hakula ja Anniina Herrala esittävät Schumannin laulusarjan Frauenliebe und Leben sekä Sibeliuksen, Merikannon ja Kasken yksinlauluja.

Vapaa pääsy

Klo 14 Poselli

Faunin ohikiitävä iltapäivä

Mikä helteisen iltapäivän tapahtumista on totta, mikä muistumaa ja mikä unta vain? Mallarmén runo Faunin iltapäivästä vie Debussyn sävelkuvan tavoin unen ja valveen, todellisuuden ja kuvitelman välissä leijuvaan tilaan.

Liput 22e/12e

Jan Söderblom, viulu – Atte Kilpeläinen, alttoviulu  – Sophia Rahman, piano

Klo 19 Rauma-sali

Anne Frank –ooppera

Konsertin alustus ylälämpiössä klo 18. Jan Söderblom ja Irja Aro-Heinilä keskustelevat Anne Frankista ja auttamisen imperatiivista

Venäläisen Grigori Fridin herkkä ja aihettaan arvostava monologiooppera piirtää nuoren tytön liian nopean kasvun aikuiseksi musiikin keinoin. Mia Huhdan roolina on Miep Gies, nainen joka auttoi – suuren osan muuta maailmaa katsoessa toisaalle. Sovitus Teppo Ali-Mattila.

Liput 27e/12e

Mia Huhta, sopraano – Esete Sutinen, tanssi – Sophia Rahman, piano – Christoffer Sundqvist, klarinetti – Paula, Sundqvist, viulu – Markus Hohti, sello