20.04.2022

Ranskalainen Sarāb-yhtye konsertoi RioLivessä tiistaina 26.4. osana Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarjaa

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotisen Jazz & Etno -konserttisarjan kevätkaudella saadaan nauttia kotimaisen jazzin ja kansanmusiikin huippukokoonpanoista. Kauden kruunaa ranskalaisen Sarāb-yhtyeen vierailu Suomeen. Konserttisarjan taiteellisena johtajana toimii saksofonisti Jukka Perko.

Sarābista on kasvanut yksi pariisilaisen jazzskenen tämän hetken suosituimmista ja kiehtovimmista yhtyeistä. Ranskalais-syyrialaisen laulaja Climène Zarkanin ja kitaristi Baptiste Ferrandisin perustama ja sittemmin kuusihenkiseksi kasvanut Sarāb (suom. kangastus) yhdistelee rokkia, nykyjazzia ja arabialaista musiikkitraditiota ainutlaatuisella tavalla. Robinson Khouryn pasuuna navigoi ja ornamentoi kiehtovasti itämaisen ja eurooppalaisen skaalan välimaastossa. Zarkanin, Ferrandisin ja Khouryn lisäski yhtyeessä soittaa kosketinsoittaja Thibault Gomez, basisti Timothée Robert sekä rumpali Paul Berne. Yhtyeen toinen albumi ”Arwāh Hurra” julkaistiin marraskuussa 2021. Oulusta alkavalla Suomen kiertueellaan Sarāb esiintyy myös April Jazz Festivaalilla Espoossa sekä G Livelabissa Tampereella.

Illan RioLivessä aloittaa kello 17 Oulun konservatorion ammattiopiskelijoiden järjestämä Give me that jazz -konsertti joka on osa konservatorion järjestämää Konfest-kaupunkifestivaalia. Konservatorion konserttiin on vapaa pääsy.

Tänään keskiviikkona 20.4. kello 19 RioLivessä esiintyy Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarjassa oululaislähtöisen Petri ”Pope” Puolitaipaleen Nordic4-yhtye.  Pope Puolitaipaleen, Jussi Fredrikssonin, Jori Huhtalan ja Jonatan Sarikosken muodosta kvartetti soittaa melodista jazzmusiikkia, joka puhuttelee muutakin kuin perinteistä jazzyleisöä, tinkimättä kuitenkaan jazzin syvimmästä olemuksesta.

— —

Kello 17 Oulun konservatorion Give me that jazz -konsertti johon on vapaa pääsy

SARĀB
Tiistaina 26.4. kello 19
RioLive (Hallituskatu 11)
Liput 20/11/8 €
Jazz-20 ry:n jäsenet 11 €
Ticketmaster Suomi kautta maan. Hinnat sisältävät käsittelykulut. Ilman käsittelykuluja Valveen lippumyymälä. Konserttiin käy Kaikukortti, paikkoja on rajoitettu määrä.

Climène Zarkan | laulu
Baptiste Ferrandis | kitara
Robinson Khoury | pasuuna
Thibault Gomez | koskettimet
Timothée Robert | basso
Paul Berne | rummut

 

Yhteistyössä:
Jazz-20 ry

April Jazz Festival
G Livelab Tampere

 

Liput:

https://www.ticketmaster.fi/event/305017

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

21.11.2023

Herkkä pianokonsertti ja viulustin vetämä jazzyhtye päättävät syksyn Jazz & Etno -sarjan

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarjassa on kuultu syksyn aikana jo kymmenen konserttia. Nyt kaksi vuoden viimeistä konserttia vievät herkän jazzpianon ja modernin viulun ja jazzin maailmaan. Pianisti Juho Valjakan pianotrio lupaa herkän ja persoonallisen…

17.11.2023

Oulun Musiikkijuhlien 2024 Avajaiskonsertissa kuullaan klassisen musiikin ja jazzin parhaat palat

Oulun Musiikkijuhlia vietetään 34. kerran 12.-27.3.2024. Musiikkielämyksiä tarjoavalla festivaalilla kuullaan niin kamarikonsertteja, jazzklubeja että isoja orkesterikonsertteja. Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan joulukuussa 2023. Oulun Musiikkijuhlien Avajaiskonsertissa 12.3.2024 yhdistyvät klassinen musiikki ja jazz. Ensimmäisellä puoliajalla kuullaan Vivaldin…

24.05.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Ohjelmisto julki: OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyssä kuullaan 12 kansanmusiikki- ja jazzkonserttia

OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyn ohjelmistossa perinteet yhdistyvät moderniin. Ympärivuotisen Oulun musiikkijuhlasäätiön konserttisarjan syyskaudella on luvassa jazzin ja kansanmusiikin helmiä niin Suomesta kuin ulkomailta. Oulun musiikkijuhlasäätiön tuottama ympärivuotinen konserttisarja, OMJ Jazz & Etno, täyttää…