26.06.2020

Radio Jyväskylän Kesässä käydään Kaj Chydeniuksen mökillä, kaivellaan Kesän unohtuneita skandaaleja ja puhutaan ympäristöstä Mari Pantsarin, Panu Pihkalan ja muiden asiantuntijoiden kanssa

Jyväskylän Kesän 65-vuotisjuhlan avaa radio-ohjelmisto Radio Keskisuomalaisen taajuudella. Kolmena arki-iltana 1.–3.7. radioaallot kuljettavat matkalle Kaj Chydeniuksen mökkirantaan ja festivaalin historiaan. Radio Jyväskylän Kesän päätoimittajana toimii jyväskyläläinen kahdeksan naisen teatteriryhmä Puskakollektiivi.

– Vuosi 2020 on tuonut Jyväskylän Kesään paljon nopeita uudistuksia, mutta olemme halunneet pitää tiukasti kiinni festivaalimme ydinperiaatteista. Kun tuotamme ohjelmaa radioon, haluamme tehdä myös sen monitaiteisesti, kokeillen ja tunnustellen taajuuksien mahdollisuuksia. Olen isosti iloinen siitä, mitä eetteriin pian pöllähtää, festivaalin toiminnanjohtaja Kyösti Ylikulju kertoo.

Radiossa ääneen pääsevät vuoden 2020 esiintyjät. Pianisti-säveltäjä Iiro Rantala kertoo poikkeuksellisesta muusikon pestistään Jyväskylässä ja Teatterikoneen taiteellinen johtaja, ohjaaja-näyttelijä Annu Sankilampi antaa ainutlaatuisen haastattelun Aino Aaltona esiintyen. Lisäksi vieraillaan vuonna 2021 Jyväskylän Kesässä konsertoivan Kaj Chydeniuksen mökillä. Radiossa kuullaan myös, miten Jukka Nousiainen vastaa Puskakollektiivin Puistojuhlat-aiheisiin kysymyksiin.

 

Suuri suutelumielenosoitus ja muita kesäskandaaleja

Jyväskylän Kesän 65-vuotisjuhlan kunniaksi kuullaan festivaalin tekijöiden tarinoita Kesän historian varrelta. Emeritus suurlähettiläs Mikko Pyhälä paljastaa kuulijoille skandaaleja festivaalin historian hämäristä. Suurlähettiläs Hannu Halinen avaa 70-luvun alun ympäristöteemaisen Jyväskylän Kesän sisältöjä, jotka olivat aloittamassa keskustelua luonnonsuojelusta myös kansainvälisesti. Näyttelijä-laulaja Ritva Oksanen matkustaa aikakoneella Jyväskylä-muistoihinsa.

– Olemme pyrkineet käyttämään teatterintekijöinä omia vahvuuksiamme hyväksi radion tekemisessä. Odotettavissa on ei niin perinteistä radio-ohjelmaa, sanoo Puskakollektiivin Katariina Sarja.

 

Koronan jälkeinen ekologinen jälleenrakennus ja ympäristöahdistus puhututtavat

Radion ympäristöohjelma toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston JYU.WISDOM-resurssiviisausyhteisön kanssa. Ohjelman asiantuntijavieraita ovat muiden muassa ympäristöahdistusta tutkinut Helsingin yliopiston dosentti Panu Pihkala ja Sitran hiilineutraali kiertotalous -teema-alueen johtaja Mari Pantsar. Ympäristöahdistuksen lisäksi ohjelmassa etsitään ratkaisuja ekologisen jälleenrakentamisen ja kompensaation kysymyksiin.

Radio Jyväskylän Kesän ohjelmakartta julkaistaan ensi viikon alussa.

Radio Jyväskylän Kesä 1.–3.7. klo 18-20
Radio Keskisuomalainen, https://www.radiokeskisuomalainen.fi/ ja 95,9 MHz Keski-Suomen alueella.