20.04.2022

Pori Jazzin musiikkikilpailun voittajat valittu – nuoret kyvyt esillä kesän festivaaliohjelmassa

Pori Jazz käynnisti viime syksynä uuden musiikkikilpailun, jonka tavoitteena oli innostaa lapsia ja nuoria eteenpäin harrastuksessaan. Kaikkien Sävelaskel-kilpailun osallistujien joukosta on nyt valittu kaksi yhtyettä, jotka pääsevät esiintymään ensi heinäkuun Pori Jazz -festivaalilla. Lisäksi kolmea peruskoululuokkaa odottaa kesäinen kulttuurielämys, kun oppilaille tarjotaan festivaalipäivä Pori Jazzin yleisön joukossa.

Sävelaskel-kilpailussa oli kaksi sarjaa: peruskoulun vuosiluokat 5–9 ja konservatoriot/musiikkiopistot. Oppilaita kehotettiin kokoamaan keskuudestaan yhtye, joka soitti omavalintaisen kappaleen ja taltioi esityksensä videolle.

Musiikkiopistojen ja -konservatorioiden sarjassa oli alun perin tarkoitus valita yksi voittaja, mutta esiintymismahdollisuus haluttiin loputa tarjota kahdelle eri kokoonpanolle.

Oululainen Andrea Martín on Madetojan musiikkilukiossa ja Oulun konservatoriossa opiskeleva pianisti. Martín osallistui kilpailuun omalla kappaleellaan ”Lähellä laitaa”, jonka hän sävelsi lukion sävellystyöpajakurssilla. Kilpailuvideolla Martín esittää sävellyksen yhdessä muiden Oulun konservatorion opiskelijoiden kanssa.

Jyväskylästä Sävelaskel-kilpailuun osallistui jazzkvintetti Desho Desho, jonka esikuviin kuuluvat muun muassa Jazz Messengers, Charlie Parker Quintet, J-Music Ensemble ja Pat Metheny Group.  Yhtyeessä soittavat Severi Tikkinen, Oskari Tikkinen, Eemeli Kurkela, Saku Virkkala sekä Veeti Hietala. Kaikki kokoonpanon jäsenet ovat kirjoilla Gradia Jyväskylässä.

Andrea Martín yhtyeineen sekä Desho Desho esiintyvät Pori Jazzissa osana festivaalin pääsymaksutonta ohjelmistoa. Esiintymisten tarkemmista ajankohdista tiedotetaan myöhemmin keväällä.

Peruskoulujen sarjassa valittiin kilpailutöiden perusteella kolme kokoonpanoa, jotka tulevat Keravan Sompion koulusta, Kokemäen yhteiskoulusta ja Porin Cygnaeuksen koulusta. Kilpailuun osallistuneille oppilaille sekä kaikille heidän luokkakavereilleen tarjotaan konserttimatka Pori Jazziin heinäkuussa.

Pori Jazz järjesti Sävelaskel-kilpailun yhdessä pääyhteistyökumppaninsa OP Ryhmän kanssa.

Pori Jazz -festivaali järjestetään 55. kertaa 8.–16. heinäkuuta. OP Ryhmä on Pori Jazzin pääyhteistyökumppani.

www.porijazz.fi / facebook.com/porijazz / twitter.com/porijazz

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

23.09.2024

Sting esiintyy Pori Jazz 2025 -festivaalilla

17 kertaa Grammy-palkittu artisti Sting esiintyy ensi kesänä Pori Jazzissa lauantaina 19.7.2025 osana STING 3.0 -maailmankiertuettaan. Stingin kanssa lavalla nähdään hänen pitkäaikainen yhteistyökumppaninsa, virtuoosimainen kitaristi Dominic Miller sekä dynaaminen rumpali Chris Maas (Mumford & Sons,…