31.05.2022

Pori Jazzin aikataulut julkaistu – kesän uutuutena OP-lava

Pori Jazzin pääkonserttien päiväkohtaiset aikataulut on julkaistu. Kesän uutuus Kirjurinluodon konserttipuistossa on OP-lava, joka on yksi kolmesta pääkonserttien esiintymislavasta.

Pori Jazzin pääkonsertit järjestetään torstaina 14., perjantaina 15. ja lauantaina 16. heinäkuuta. Musiikki soi tuttuun tapaan kolmella eri lavalla ja iltapäivästä puolilleöin asti.

Ensi kesän uutuus Pori Jazzin pääkonserttien alueella on OP-lava, jolla esiintyy kolmen päivän aikana joukko kansainvälisiä ja kotimaisia huippuesiintyjiä. Pääkonserttien kaksi muuta esiintymislavaa ovat tuttuun tapaan Kirjurinluodon päälava sekä legendaarinen lokkilava.

Heinäkuun festivaaliohjelmistossa on tapahtunut yksi muutos, kun yhdysvaltalaisartisti Moses Sumney on joutunut perumaan tulevia keikkojaan ja samalla myös esiintymisensä Porissa. Korvaava esiintyjä torstain 14.7. ohjelmistoon julkaistaan lähipäivinä.

Pori Jazzin esiintyjiin kuuluvat tänä kesänä muun muassa John Legend, Simply Red, Lewis Capaldi, Emeli Sandé, Charles Lloyd feat. Bill Frisell ja Thundercat. Festivaalin pääsyliput ovat myynnissä Ticketmasterissa.

July 8th–16th 2022

www.porijazz.fi / facebook.com/porijazz / twitter.com/porijazz

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

28.04.2026

Pori Jazzin iltaohjelma Cafe Pori Jazzissa

Cafe Pori Jazz on ravintolakeidas, joka tarjoaa festivaaliaikana iltaisin nuoremmalle yleisölle suunnattua rytmimusiikkia. Festivaalikattaus tarjoaa monipuolisen läpileikkauksen tämän hetken kiinnostavimmasta kotimaisesta musiikista, kun tunnelmallisen tapahtuma-alueen lavalle pääsymaksullisissa konserteissa nousevat Cledos, Mouhous, Ares, Sara Bee, Minttu…

21.04.2026

Pori Jazzin pääkonserttiohjelma on valmis

Pori Jazz -festivaalin pääkonsertin ohjelma torstaille 16.7. on valmis ja sen myötä kaikkien Kirjurinluodon pääkonserttien 16.–18.7. esiintyjät on julkaistu. Torstain ohjelman viimeistelevät ruotsalainen Magnolia, brittiläinen The Brand New Heavies, kotimainen Pratt & Moody sekä saksofonisti…

14.04.2026

En Vogue Pori Jazziin

Pori Jazzin pääkonserttien ohjelma vahvistuu neljällä merkittävällä artistilisäyksellä, kun lavalle nousevat ikoninen R&B-lauluyhtye En Vogue, jazzpianisti Kenny Barron ”Songbook” feat. Kiyoshi Kitagawa, Gregory Hutchinson & Ekep Nkwelle, yhdysvaltalainen sellisti-säveltäjä Tomeka Reid kvartetteineen sekä kotimaisen R&B:n…