21.07.2014

Pori Jazzin Kirjurinluodoon konserteissa eniten kävijöitä viiteen vuoteen

Pori Jazzin pääkonsertit Kirjurinluodon konserttipuistossa keräsivät torstaina, perjantaina ja lauantaina yhteensä 60 000 kävijää. Kirjurinluodon kokonaisyleisömäärä oli suurempi kuin kertaakaan viimeisen viiden vuoden aikana, vaikka konserttipäiviä oli aiemman neljän sijaan kolme.

Suosituin yksittäinen festivaalipäivä oli lauantai, jolloin muun muassa James Bluntin, Patti Smithin ja Jamie Cullumin musiikista nautti Kirjurinluodossa noin 24 000 kuulijaa. Torstaina muun muassa Bob Dylan ja Suzanne Vega vetivät avauskonserttiin 20 000 kävijää. Perjantaina Pet Shop Boysin näyttävästä visuaalisesta konsertista ja muusta tarjonnasta nautti 16 000 festivaalivierasta.

Taiteellisen johtajan Mikkomatti Aron mukaan Kirjurinluodon konserttipuiston uusi kolmen musiikki- ja yhden puhelavan konsepti osoittautui toimivaksi:
-Pori Jazz on nyt aiempaa enemmän oikea festivaali. Tästä on hyvä jatkaa tapahtuman aktiivista kehittämistä.

Kirjurinluodossa kuultiin musiikkia enemmän kuin ikinä aiemmin. Päälavan ja Nurmilavan välillä vuorotelleita esiintyjiä täydensi legendaarisen Lokkilavan keskittyminen laadukkaaseen jazztarjontaan, mikä sai kiitosta myös yleisöltä.

– Lokkilavan vahva paluu Pori Jazz -estradiksi oli upeaa nähtävää. Tämä oli hyvä alku uudenlaiselle festivaalille.

Konserttikokonaisuudet olivat myös aiempaa pidempiä. Puolenyön aikoihin aloittaneet Tuomari Nurmio, Snarky Puppy ja Kelis todistivat Kirjurinluodon toimivuuden myös yökonserttipaikkana.

Tiivistynyt yhteistyö SuomiAreenan kanssa mahdollisti osallistumisen ajankohtaisiin kulttuuri- ja taidekeskusteluihin.

Tämän vuoden tapahtumassa nähtiin festivaalin historian suurimpia muutoksia. Uudet järjestelyt onnistuivat toimitusjohtaja Juha Miikkulaisen mukaan hyvin.

– Haluamme esittää ison kiitoksen yleisölle. Uusi konseptimme sekä poikkeuksellisen nimekkäät esiintyjät herättivät kiinnostusta, mikä näkyi lipunmyynnissä jo varhaisessa vaiheessa. Kirjasimme myös useita kehitysajatuksia Pori Jazzin 50-vuotisjuhlavuoden suunnitteluun. Ensi kesänä kaikki osa-alueet saadaan varmasti toimimaan vielä tätä vuotta paremmin.

Ensi kesän Pori Jazzin juhlavuosi huomioidaan monin tavoin. Laadukkaan ohjelman ohella 50:s festivaali näkyy muun muassa Satakunnan museon ja Porin taidemuseon näyttelyissä. Tämän vuoden lokakuussa julkaistaan Pori Jazzin vaiheita kuvaava juhlakirja.

www.porijazz.fi

PORI JAZZ 2015, 11-19 JULY