27.06.2011

PianoEspoo-festivaalilla kuullaan lokakuussa nuoria huippupianisteja ja kaksi Suomen ensiesiintymistä

Kansainvälinen PianoEspoo -festivaali järjestetään 11. kerran 25.-30.10.2011. Kuuden päivän aikana kuullaan kansainvälisiä ja kotimaisia huippupianisteja, ihanimpia pianomusiikin helmiä ja harvinaisempia musiikillisia herkkupaloja Espoon kulttuurikeskuksen, Tapiolan kirkon, Sellosalin ja Suomen Kansallisoopperan konserteissa. Kaksi nuorta tähtipianistia, Ingolf Wunder ja Kit Armstrong, soittavat Suomen ensimmäiset konserttinsa festivaalilla. Muita PianoEspoon esiintyjiä ovat Denis Matsujev, Eero Heinonen, Roope Gröndahl, Emil Jensen, Risto-Matti Marin sekä Hannu-Pekka Björkman. Orkestereina festivaaliviikolla soittavat Tapiola Sinfonietta Stefan Asburyn ja Nordea Jean Sibelius Orkesteri Markus Lehtisen johdolla.

Varsovan kansainvälisessä Chopin-kilpailussa vuonna 2010 palkittu Ingolf Wunder esittää Suomen ensikonsertissaan Tapiola Sinfoniettan kanssa Frédéric Chopinin 1. pianokonserton. Juuri tämän konserton tulkinnastaan Wunder sai kilpailun erityispalkinnon, ja sen esitys viimeistään nosti hänet kilpailuissa toiselle sijalle ja yleisön suosikiksi. Festivaalin toinen ulkomainen pianistivieras on vain 19-vuotias englantilais-taiwanilainen Kit Armstrong. Tämä nuori pianistilahjakkuus aloitti kansainvälisen soolouransa jo kahdeksan vuotta sitten ja on tällä hetkellä myös kysytty säveltäjä. Armstrongin mentorina on viime vuosina toiminut pianistilegenda Alfred Brendel. Armstrong esittää konsertissaan kiinnostavan yhdistelmän Johan Sebastian Bachin ja Franz Lisztin musiikkia. Venäläisen pianistikomeetan Denis Matsujevin resitaalikonsertti Suomen Kansallisoopperassa päättää PianoEspoon festivaaliviikon. Suomessa aikaisemmin vain orkesterisolistina esiintynyt karismaattinen Matsujev tulkitsee konsertissaan mm. Pjotr Tšaikovskin Vuodenajat ja osia Igor Stravinskyn baletista Petruška.

PianoEspoon festivaaliviikon avaa Eero Heinonen, jota kuullaan pitkästä aikaa resitaalikonsertissa. Heinosen laaja konserttiohjelma sisältää Franz Lisztin ja Ludwig van Beethovenin teoksia sekä aina yhtä ihanan Modest Musorgskin Näyttelykuvia. Tapiola Sinfoniettan lisäksi festivaaleilla esiintyy Nordea Jean Sibelius Orkesteri, jonka riveihin on koottu Suomen tämän hetken lahjakkaimpia nuoria muusikoita. Orkesterin solistina soittaa kotimainen nuori pianisti Roope Gröndahl, ja konsertin ohjelmassa on Camille Saint-Saënsin 2. pianokonsertto. Säveltäjä Franz Lisztin juhlavuosi on huomioitu monipuolisesti PianoEspoon ohjelmassa ja yhden hänen merkittävimmistä teoksistaan, Pianosonaatin h-molli, tulee esittämään Suomeen kotiutunut tanskalainen pianisti Emil Jensen, joka voitti viime vuonna Jyväskylän Ilmari Hannikainen -pianokilpailun.

Sellosalissa kuullaan pianomusiikin lisäksi runoutta. Lavalle nousevat virtuoosipianisti Risto-Matti Marin ja näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, jotka esittävät säveltäjä Matthew Whittallin teoksen 12 preludia Walt Whitmanin Leaves of Grass -runoihin. Pianoteoksen inspiraationa toimineet runot on suomennettu juuri tätä konserttia varten ja ne tulkitsee konsertissa kirjailijanakin tunnettu Björkman.

PianoEspoo antaa myös nuorille lahjakkaille espoolaisille pianonsoiton opiskelijoille mahdollisuuden konsertoida festivaalilla. Parhaimmat nuoret kyvyt esiintyvät Tapiolan kirkon Keskipäivän matineasarjassa. Myös espoolaisilla musiikkiopistoilla on festivaaliviikolla omat konsertit, joissa pianomusiikkia lähestytään uusista näkökulmista. Esimerkiksi Musikinstitut Kungsvägenin piano-oppilaat säveltävät konserttiin omia pianoteoksia sekä tekevät musiikin inspiroimia videoita ammattitaiteilijan ohjauksessa.

Liput
Lippujen hinnat PianoEspoon maksullisiin konsertteihin ovat konsertista riippuen 5-25 €.
Lippuja myy Lippupiste.

PianoEspoo on pianomusiikkiin erikoistunut joka toinen vuosi järjestettävä festivaali, jonka tuottaa Espoon Musiikkifestivaalit yhdistys ry. PianoEspoon kanssa vuorottelee parillisina vuosina KuoroEspoo-festivaali, joka on erikoistunut kuoro- ja lauluyhtyemusiikkiin.

PianoEspoon vuoden 2011 festivaalin taiteellisena johtajana toimii pianotaiteilija Marita Viitasalo.

Tapiola Sinfoniettan ja Ingolf Wunderin konsertti tuotetaan yhteistyössä Tapiola Sinfoniettan ja Denis Matsujevin konsertti yhteistyössä Suomen Kansallisoopperan kanssa.

http://www.pianoespoo.fi