18.04.2023

Pianisti-säveltäjä Kari Ikonen aloittaa Oulun Musiikkijuhlien toisena taiteellisena johtajana

Oulun Musiikkijuhlat -festivaalin toisena taiteellisena johtajana on aloittanut pianisti-säveltäjä-moogisti Kari Ikonen.

Ikonen toimii vuoden 2024 Oulun Musiikkijuhlat -festivaalin taiteellisena johtajana yhdessä tehtävässä jatkavan sopraano Mari Palon kanssa. Festivaalin lisäksi Ikonen vastaa rytmimusiikin ohjelmiston suunnittelusta myös ympärivuotisessa OMJ Jazz & Etno -konserttisarjassa. Mari Palo vastaa vuorostaan klassisen musiikin ohjelmistosta.

Oulun Musiikkijuhlien toisena taiteellisena johtajana syksystä 2021 aloittanut saksofonisti Jukka Perko kertoo olevansa kiitollinen ajastaan Oulun Musiikkijuhlilla.

“Nyt on aika kiittää. Nimittäin hienosta mahdollisuudesta toimia Oulun Musiikkijuhlien toisena taiteellisena johtajana. Oulu on aivan erityinen kulttuurikaupunki ja Oulun Musiikkijuhlat hyvin merkittävä festivaali. On ollut iso etuoikeus voida antaa oman panokseni sen hyväksi. Iso kiitos Elena, Elina ja Mari sekä kaikki te, jotka olette olleet matkan varrella mukana. Valoa ja voimaa kevääseen!”, Perko kiittelee.

Perko toimi Oulun Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana yhdessä Elina Vähälän kanssa vuonna 2022, jolloin festivaali siirtyi kahden taiteellisen johtajan malliin. Perko, joka nähty myös usein itse Oulun Musiikkijuhlat -festivaalin konserttilavoilla, on yksi sukupolvensa tärkeimmistä saksofoneista ja tuonut kokemuksensa ja uransa kautta Oulun Musiikkijuhlille oman ainutlaatuisen näkemyksensä kahden festivaalin ja ympärivuotisen Jazz & Etno -konserttisarjan ohjelmiston kautta.

Perko siirtää vastuun uudelle taiteelliselle johtajalle Kari Ikoselle iloisin mielin.

“Erityisen suuri ilo on luovuttaa paikkani suuresti arvostamalleni taiteilijalle, Kari Ikoselle. Hän tulee varmasti luomaan yhdessä toisen taiteellisen johtajan Mari Palon kanssa maagisia kokonaisuuksia, jotka koskettavat ja ilahduttavat tulevien vuosien kuulijoita”, Perko kertoo.

Suomen jazzmuusikoiden omaleimaisimpaan ääripäähän kuuluva pianisti-säveltäjä-moogisti ja musiikin maisteri Kari Ikonen on yksi eurooppalaisen jazz- ja improvisoidun musiikin avainhenkilöistä. Ikonen on kiertänyt uransa aikana esiintymässä lukuisissa maissa, ja esiintynyt alansa kansainvälisten huippujen kanssa. Tällä hetkellä hän toimii aktiivisesti soolopianistina oman trionsa kanssa, duona Louis Sclavisin kanssa, sekä kvartettinsa Al-Qantaran kanssa.

Tämän lisäksi Ikonen nähdään esiintymässä osana useita muita kotimaisia ja kansainvälisiä yhtyeitä, joihin lukeutuu muun muassa Wishamalii, Orchestra Nazionale della Luna, Quartet Ajaton ja Trio Toffa. Ikosen debyyttialbumi ”Karikko” palkittiin Suomen Grammy-palkinnolla vuonna 2001, ja vuonna 2013 hän sai Yrjö-palkinnon vuoden suomalaisena jazzmuusikkona.

Ikonen nähtiin maaliskuun 2023 Oulun Musiikkijuhlilla Kari Ikonen Quartet Al-Qantara -konsertissa, jossa kuultiin käytössä myös Ikosen mullistava keksintö, pianon mikrovirityslaite Maqiano.

Nyt hän astuu Oulun Musiikkijuhlien taiteellisen johtajan rooliin intoa puhkuen.

“Onpas mukavaa ryhtyä tähän hommaan! Olen nähnyt festareiden ohjelmistosuunnittelua muusikon näkökulmasta vuosien varrella aika paljon, ja olenkin jo jonkin aikaa odotellut että minua kysytään hommiin aidan toiselle puolen, taiteellisen johtajan pestiin”, Kari Ikonen kertoo.

“Erityisen mahtavaa, että tämmöinen kutsu tuli nimenomaan Oulusta! Oulun Musiikkijuhlat on korkeatasoinen tapahtuma, ja kaupunki on muutenkin varsin kulttuurimyönteinen. Sitä paitsi puolet omasta suvustani on sieltä kotoisin – olen soittanut Oulussa todella paljon, ja keikoilla on aina valtava katras serkkuja, setiä ja tätejä kuuntelemassa!”

Oulun Musiikkijuhlat -festivaalia vietetään taas vuoden 2024 maaliskuussa. Taiteellisena johtajana Kari Ikonen suunnittelee festivaalin ohjelmiston yhdessä Mari Palon kanssa.

“Ideoita ensi vuotta varten onkin paljon jo nyt. Suurella innolla ja ilolla ryhdyn töihin Marin ja tuotantotiimin kanssa!”

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

10.01.2024

Oulun Musiikkijuhlat: Legendaarinen pianisti Seppo Kantonen avaa kevään Jazz & Etno -sarjan jazztrionsa kanssa 17.1.

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotisen Jazz & Etno -konserttisarjan keväässä kuullaan vunna 2024 yhteensä neljä konserttia. Sarjan on suunnitellut Oulun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, säveltäjä, moogisti ja pianisti Kari Ikonen. Sarjan avaa tammikuussa legendaarinen pianisti Seppo Kantonen yhdessä…

20.12.2023

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarjan keväässä luvassa neljä monipuolista kiertuekonserttia

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotisen Jazz & Etno -konserttisarjan keväässä kuullaan vunna 2024 yhteensä neljä konserttia. Sarjan on suunnitellut Oulun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, säveltäjä, moogisti ja pianisti Kari Ikonen. Sarjan avaa tammikuussa legendaarinen pianisti Seppo Kantonen yhdessä…