02.07.2021

Pekka Kuusiston yllätyskonsertti Avantin Suvisoitossa

Avantin Suvisoitossa on luvassa todellinen yllätysnumero. Festivaaliohjelmaan on tullut viime hetken lisäyksenä viuluvirtuoosi Pekka Kuusiston resitaalikonsertti. Tulevan lauantain klo 16 konsertissa Taidetehtaalla Kuusisto esittää kolmiosaisen ohjelman, jonka hän kuvailee olevan “usean säveltäjän konsertto ilman orkesteria”. Vain viulu ja Pekka Kuusisto.

Jotta yllätyskonsertissa ei olisi yllätysmomenttia kerrakseen, haluaa viulistitaiteilija pitää myös ohjelman salaisuutena. Säveltäjistä ja ohjelmasta hän suostuu kuitenkin paljastamaan Iro Haarlan, Pauline Oliveroksen ja Missy Mazzolin, jotka konsertissa yhdistyvät suomalaiseen perinnemusiikkiin.

Kapellimestarina ja säveltäjänäkin uraa tekevä Kuusisto aloittaa tulevalla konserttikaudella pestinsä Norjan kamariorkesterin taiteellisena johtajana, minkä lisäksi hän toimii parhaillaan muun muassa Saint Paul Chamber Orchestran sekä Mahler Chamber Orchestran taiteellisena partnerina. Yllätyksiä täynnä oleva viulisti on innokas nykymusiikin puolestapuhuja ja taitava improvisoija. Kuusistolle musiikin genrerajat onkin tehty rikottaviksi ja hänet tunnetaan innovatiivisista ohjelmistaan.

Konsertti on ilmainen ja paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Ilmaislippujen jako alkaa lauantaina klo 15.30 Taidetehtaan sisäpihalla ovien läheisyydessä. Lippu on henkilökohtainen eikä ennakkovarauksia oteta vastaan. Lippuja on jaossa 40 kappaletta. Suosittelemme vahvasti kasvomaskin käyttöä sekä pitämään huolta hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Pyydämme yleisöä pitämään turvavälit muihin seurueisiin myös aulassa ja jonotustilanteissa.

Pekka Kuusiston yllätyskonsertti Suvisoitossa
La 3.7. klo 16.00, Taidetehdas, Tehdassali. Ilmaislippujen jako klo 15.30 alkaen.

Suvisoitto soi sunnuntaihin

Avantin Suvisoitto-festivaali tarjoaa viikonlopun aikana vielä monia upeita konsertteja, joihin lipunmyynti on yhä käynnissä. Muutamia paikkoja enää jäljellä. Lipunmyynti osoitteessa: https://www.lippu.fi/artist/avanti/avanti-suvisoitto-2021-xxxvi-2855874/ tai Taidetehtaan infosta, pe–la klo 11–19, su 16–18.

Perjantai 2.7.

klo 19.00, Cornucopia
John Storgårds, kapellimestari & viulu
Håkan Hardenberger, kapellimestari & trumpetti
Mioko Yokoyama, piano
Mirka Viitala, piano
Niko Kumpuvaara, harmonikka
Veli Kujala, harmonikka
Jarmo Julkunen, banjo
Satie – Schwertsik – Yokoyama – Gruber

Lauantai 3.7.

klo 13.00 Mozartia ja MOB-musiikkia
HK Gruber, kapellimestari
Håkan Hardenberger, trumpetti
Deutsch – Mozart – Gruber

klo 16.00 Pekka Kuusiston yllätyskonsertti
Pekka Kuusisto, viulu

Huom. Ilmaisliput jaetaan klo 15.30 alkaen sisäpihalla

klo 19.00 Avanti! Klubi
Veli Kujala, harmonikka
Jyrki Myllärinen, kitara
Erkki Suomalainen, fagotti
Avantin puhekuoro
Pipoka Trio
Schwitters – Tiensuu – Meredith – Gruber – Wolfe – Pipoka Trio

Sunnuntai 4.7.

klo 18.00 Päätöskonsertti
John Storgårds, kapellimestari
HK Gruber, baritoni
Pipoka Trio:
Veli Kujala, harmonikka
Jarmo Julkunen, kitara & banjo
Petri Keskitalo, tuuba
Haydn – Fagerudd – Gruber – Schwertsik