26.07.2021

Pandemia muutti Musiikin ajan pienimuotoisemmaksi ja kotimaisemmaksi

Musiikin aika -festivaali järjestettiin kahden vuoden pandemia-tauon jälkeen Viitasaarella 6.–11.7.2021.Uusimpaan taidemusiikkiin ja poikkitaiteellisuuteen keskittyvän festivaalin konsertit, installaatio ja verkkolähetykset keräsivät viikon aikana 1135 kuulijaa.

Myös Musiikin aika kohtasi suunnitteluvaiheessa pandemian haasteet.

– Olemme pieni ja kokeellinen festivaali, joten pystyimme nopeasti muuntumaan sen kokoiseksi, että pystyimme toteuttamaan tapahtuman tänä kesänä. Halusin myös tehdä festivaalin, joka työstäisi murroskauden haasteita ja ennakoisi kriisiin jälkiä, jotta ensi vuonna voimme suunnittelussa ottaa toisen suunnan, taiteellinen johtaja Johan Tallgren kertoo.

Festivaalin ohjelmisto rakennettiin hyvin lyhyessä ajassa, vain kahdessa kuukaudessa sen jälkeen kun useat kansainväliset Luova Eurooppa -hankkeen rahoittamat produktiot jouduttiin matkustusrajoitusten vuoksi siirtämään tuleville vuosille.

– Päätimme useiden taiteilijoiden kanssa säästää vaativat kokonaisuudet ensi vuodelle, kun myös kansainvälinen yhteisö taas pääsisi paikalle, Tallgren lisää.

Pandemian läsnäolo näkyi festivaalilla monin tavoin. Festivaali oli pienimuotoisempi, konsertteja oli tavanomaista vähemmän, ja osa ohjelmasta toteutettiin hybridinä verkossa tai installaatioksi muuntuneena. Taiteellisesta tasosta ei kuitenkaan tarvinnut tinkiä piiruakaan, sen takasivat suomalaiset eturivin huippumuusikot ja tinkimätön taiteellinen suunnittelu.

Myös kotimaisia kantaesityksiä kuultiin festivaalilla ennätysmäärä: kaikkiaan viisi teosta sai maailman ensiesityksensä Viitasaarella. Näistä YLE taltioimat konsertit ovat kuunneltavissa YLE Areenassa vielä kuukauden, ja viisi Ensemble Ekstrakten ja Tölöläbin yhteistä Nagori Rengakai -videotaltiointia löytyvät Musiikin ajan youtube kanavalta. Nagori Rengakai -konseptin taiteellisesta johdosta vastasi Sandeep Bhagwati.

Kaikissa Musiikin ajan tapahtumissa oli aistittavissa sekä esiintyvien muusikoiden että yleisön ilo olemisesta jälleen elävän musiikin äärellä.

Vuonna 2022 Musiikin aika -festivaalia vietetään Viitasaarella juhlatunnelmissa: Festivaali järjestetään silloin 40. kerran. Juhlavuoden festivaali järjestetään 5.–11.7.2022