17.05.2023

Pakko sanoa! -taidefestivaalin teemana on rajalla eläminen

Suomen Kansallisteatteri vierailee ensi kertaa tapahtumassa

Pakko sanoa! -taidefestivaali toteutuu Suomussalmella syyskuussa viidennen kerran. Tapahtuma järjestetään 21.–24. syyskuuta nelipäiväisenä. Esitystoimintaa laajennetaan nyt myös koululaisille ja vanhuksille.

– Ohjelmistomme on koko viikonlopun mittainen korpipyörre, jossa esitykset antautuvat keskusteluun yleisön kanssa ja suhteessa toisiinsa. Tämän vuoden festivaalin teemana on Rajalla. Sen kautta pohdimme sitä, mitä rajaseudulla asuminen on ollut Suomussalmen ja Suomen historiassa. Tänä vuonna Suomen itärajasta on tullut myös Naton raja, mikä vaikuttaa monin tavoin rajaseudun ihmisten elämään. Lisäksi esitykset näyttävät henkilöitään myös muilla fyysisillä ja henkisillä rajoilla, joihin ihmiset törmäävät elämässään, ja tapoja, joilla he pystyvät elämään niiden kanssa tai ylittämään ne, kertoo festivaalin taiteellinen vastaava Annukka Ruuskanen.

Katsojien kanssa tehdään lauantaina 23. syyskuuta bussilla metsäretki Malahvian kylään, jossa Eero Schroderus esittää tekstin Vaiettu tarina. Se käsittelee autenttisessa ympäristössään partisaani-iskua vuonna 1943. Samalla reissulla kuullaan eri aikoina seudulla asuneiden ihmisten elämästä itärajalla, vieraillaan Raatteen vartiomuseossa ja käydään Raatteen koululla makkaranpaistossa.

Tapahtumaan saadaan ensi kertaa Suomen Kansallisteatteri, joka tuo perjantaina 22. syyskuuta Teatteri Retikan lavalle esityksen Pudota. Teoksen on kirjoittanut ja ohjannut Suomen eturivin teatterintekijöihin kuuluva Heini Junkkaala. Retikassa nähtävä esitys käsittelee perhettä ratkaisevalla rajalla, jonka jälkeen suku ei jatku eli lapsettomuutta ja lapsenlapsettomuutta. Esiintyjinä ovat Nelly Kärkkäinen sekä Gitta Oksanen, jotka oikeassakin elämässä ovat tytär ja äiti. Teos perustuu heidän omiin kokemuksiinsa ja kirjeenvaihtoon lapsettomuuden kokemuksesta ja oman sukunsa historiasta. Äitiä näyttelevä Gitta Kärkkäinen on kotoisin Sotkamosta, ja ensimmäistä kertaa elämässään näyttämöllä 70-vuotiaana, tytär Nelly Kärkkäinen on valmistunut Teatterikorkeakoulusta ja tuttu muun muassa Kotikatu-sarjasta. Esitys on ollut kuluvana keväänä Kansallisteatterissa suuri menestys, joka on noussut ilmiöksi sekä katsojien että teatterin ammattilaisten keskuudessa.

Ämmänsaaren työväentalossa ollaan sananmukaisesti rajalla, kun siellä kuullaan ja nähdään lauantaina 23. syyskuuta Vladimir Vysotski -ilta Totuus ja valhe, jossa näyttelijät ja muusikot tuovat kuultaviksi vahvoja ja tunteikkaita vastarintalauluja. Mukana kokoonpanossa ovat muun muassa näyttelijä ja näyttelijäntaiteen professori Jarkko Lahti sekä näyttelijä Martti Suosalo sekä muusikko Kiureli Sammallahti.

Mukaan saadaan niin ikään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Ja Tampereen yliopiston näyttelijäopiskelijoidenmonologikokonaisuus, joiden ohjauksesta vastaavat muun muassa professori Elina Knihtilä (Teak) ja Laura Rämä (Näty). Ne nähdään lauantaina 23. syyskuuta Teatteri Retikkaan.

Sunnuntaina 24. syyskuuta Teatteri Retikassa nähdään Kansallisteatterissa ensi-iltansa saanut Suomifilmin salaiset kansiot, jossa vanhojen kotimaisten elokuvien sukupuoliroolit käännetään hulvattomalla tavalla ylösalaisin. Ohjauksesta vastaa Ria Kataja, lavalla ovat Pinja Hahtola ja Mari Lehtonen.

Lisäksi festivaali tarjoaa esitykset Suomussalmen palvelutaloon, koululaisille liikuntahalliin sekä lapsille Taivalkehdon päiväkotiin.

–Ja entisten vuosien tapaan yllätysesiintyjiä on myös luvassa, sanoo Annukka Ruuskanen.

Pakko sanoa! -festivaalin pääjärjestäjä Työväen Näyttämöiden liitto sai toukokuussa Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahaston kärkihankeapurahan 20 000 euroa. Lisäksi tapahtumaa rahoittaa Taiteen edistämiskeskus ja Suomussalmen kunta. Järjestelyissä mukana ovat TNL:n lisäksi Teatteri Retikka ja kunnan kulttuuritoimi. Pakko sanoa! -tapahtuma hyväksyttiin Finland Festivalsin jäseneksi huhtikuussa 2023.

–Nyt saatu SKR:n Kainuun rahaston apuraha sekä Taiteen edistämiskeskuksen avustus vahvistavat uskoa siihen, että korkeatasoista taidetta on merkityksellistä toteuttaa myös kasvukeskusten ulkopuolella, kaikille ikäryhmille. Tuki mahdollistaa esitysten tuomisen Suomussalmelle, mikä pitkien kuljetusetäisyyksien vuoksi vaatii huomattavia taloudellisia resursseja, toteaa Annukka Ruuskanen.

– Avustuksen turvin pystymme toteuttamaan tapahtuman suunnitellun ohjelmiston mukaisena, kokonaisuudessaan. Tapahtuma on nyt laajentunut nelipäiväiseksi, tätä ennen se on ollut kolmipäiväinen.

Festivaalin sivuille