29.04.2024

Pakko sanoa! -festivaalilla pohditaan kotia

Kuudennen Pakko sanoa! -taidefestivaalin teemana on koti. Syyskuun 26.–29. päivinä Suomussalmella järjestettävän tapahtuman esityksissä pohditaan kodin ja juurien merkitystä. Yhdeksässä eri teoksessa nähdään muun muassa näyttelijät Hannu-Pekka Björkman, saksofonisti Jukka Perko, näyttelijä Ilkka Heiskanen ja kirjailija Merja Mäki.

– Festivaalin esityksissä tarkastellaan kotiseudun sekä oman kodin merkitystä. Niissä tunnustellaan sitä, mitä juuret ovat, ja mitä on kotoisuuden kokemus. Teoksissa on esillä myös kodin ja läheisten menetys, ja ehkäpä myös kodin löytäminen uudelleen, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Annukka Ruuskanen.

– Tapahtumassa nähdään väkevien tulkintojen taiteilijoita perimmäisten kysymysten äärellä. Esitysten tyylilajit vaihtelevat lyyrisestä koomiseen ja itkuvirsistä jazziin.

Festivaaliperjantain 27. syyskuuta teoksena on Puku ommellaan hiljaisuudessa, jossa Teatteri Retikan lavalla nähdään harvoin yhdessä esiintyvä kokoonpano eli näyttelijä Hannu-Pekka Björkman ja Avara-trio eli huippumuusikot saksofonisti Jukka Perko sekä kitaristit Jarmo Saari ja Teemu Viinikainen.

Lauantain 28. syyskuuta 2024 festivaalipäivä toteutetaan Kuivajärven ja Hietajärven vienankarjalaiskylissä. Festivaalin opastetulla bussimatkalla Vuokin työväentalossa ohjelmassa on Itkujuhla-teos, joka on hiljattain näyttelijäksi valmistuneen Heli Hyttisen omaelämäkerrallinen sooloesitys äänellä itkemisestä.

Esitys on saanut inspiraationsa näyttelijän isoisän isoäidistä, Irinja Reijosesta (1871–1959), joka oli aikansa tunnetuimpia karjalaisia itkijänaisia. Esitys on itkemisen ylistys, jossa dokumentaariset arkistomateriaalit ja muistojen uudelleen kuvittelu yhdistyvät toisiinsa luoden koskettavan itkujuhlan. Esityksen ovat ohjanneet Laura Rämä ja Heli Hyttinen. Esitys sai ensi-iltansa Helsingissä Tuomiokirkon kryptassa lokakuussa 2023.

Vuokissa retkiohjelmaan kuuluu kylätoimikunnan valmistama lounas. Sen jälkeen matka jatkuu Hietajärvelle, jossa runonlaulaja Jussi Huoviselle rakennetussa perinnetalossa kuullaan kansanmuusikon, itkuvirsiasiantuntijan Emmi Kuittisen akustinen konsertti. Mennessä vieraillaan myös Kuivajärven ortodoksisessa tsasounassa.

Teemapäivä päättyy Hotelli Kiannon Kuohujen ravintolasalissa järjestettävään iltaan, jossa esiintyy tanssitaiteilija Reijo Kela sekä Suistamon Sähkö -yhtye. Mukaansatempaava, energinen tanssibändi yhdistää etnomusiikkia, joiden juurina on karjalaisia paikallisaiheita.

Lauantaina alkuillasta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijat kohtaavat suomussalmelaisen Teatteri Retikan näyttelijät yhteisessä illassa. Ensimmäisellä puoliajalla seurataan paikallisten näyttelijöiden sooloesityksiä, väliajan jälkeen esiintyvät ammattiin valmistuvat neljännen vuosikurssin näyttelijäopiskelijat.

Torstaina 26. syyskuuta festivaali saa kirjailijavierailulle Kauhavalla asuvan Merja Mäen, joka kertoo karjalaisaiheisista romaaneistaan Suomussalmen pääkirjastossa kello 18 alkaen. Mäki on toiminut pitkään äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana, ja hän on kirjoittanut kaksi sota-aikaan sijoittuvaa romaania Ennen lintuja (2022) ja Itki toisenkin (2024).

Torstai-ilta jatkuu ravintola Seurahuoneella, jossa kuullaan Ilmari Kiannon runoihin sävelletty Yöpurjehtija-konsertti. Suomussalmelaisen Vesa Rannikon sävellykset johdattavat Kiannon nuoruusrunojen sanoin yleisön kirjailijan kirjavan ja monisävyisen elämän läpi. Esitys juhlistaa Ilmari Kiannon 150-vuotisjuhlaa.

Päiväkoti-ikäisille festivaali järjestää Seija Rannikon satuesityksen Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri torstaina 26. syyskuuta. Teatteri Retikan aulassa nähdään samalla lasten teoksista koottu Koti-aiheinen taidenäyttely.

Festivaali päättyy esitykseen Pari sanaa parisuhteesta, joka on Ilkka Heiskasen komediallinen monologi, jonka keskiössä on Tapi, suomalainen mies ja hänen suhteensa vaimoonsa.

Kuudes Pakko sanoa! -festivaali järjestetään Suomussalmella 26.–29. syyskuuta 2024. Liput tulevat myyntiin 2. päivä toukokuuta.

Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii Työväen Näyttämöiden liitto yhteistyössä Suomussalmen kunnan ja Teatteri Retikan kanssa. Tämän vuoden festivaalia tukevat Suomen Kulttuurirahaston päärahasto ja Kainuun rahasto sekä Taiteen edistämiskeskus.

Pakko sanoa! -festivaali hakee aiheensa kainuulaisesta todellisuudesta ja pyrkii puhuttelemaan sekä paikallista että valtakunnallista yleisöä. Aiempien festivaalien teemoina ovat olleet muun muassa Syrjässä (2022) ja Rajalla (2023).

Pakko sanoa! -tapahtuma on Finland Festivalsin jäsen.

Tapahtuman nettisivut: https://tnl.fi/pakko-sanoa/

Festivaalin sivuille