20.12.2023

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarjan keväässä luvassa neljä monipuolista kiertuekonserttia

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotisen Jazz & Etno -konserttisarjan keväässä kuullaan vunna 2024 yhteensä neljä konserttia. Sarjan on suunnitellut Oulun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, säveltäjä, moogisti ja pianisti Kari Ikonen.

Sarjan avaa tammikuussa legendaarinen pianisti Seppo Kantonen yhdessä trionsa kanssa. Vuonna 2023 perustettu yhtye basisti Antti Lötjösen ja rumpali Markku Ounaskarin kanssa kiertää laajasti Suomessa tammi-helmikuussa 2024 osana Vapaat äänet -kiertuetta.

“Kokoonpano aloitti uuden sävellysmateriaalini harjoitukset vuoden 2023 alussa. Bändin ilmaisullinen kieli on vapaahko mutta sävellettyyn pohjautuva. Kappaleitteni tunnelmaa tukevat Markku Ounaskarin kaunis rumpusoundi ja Antti Lötjösen rytmisesti vahva basismi molempien ollessa myös herkkiä ja nopeita reagoimaan uusiin tilanteisiin. Kaiken kaikkiaan trion pyrkimys selkeään ilmaisuun on mielestäni parhaiten kuvaava luonnehdinta.” – Seppo Kantonen

Jazzin jälkeen sarjassa siirrytään kansanmusiikin puolelle, kun Haukiputaan Teatterikuopalla kuullaan helmikuussa Suomen kansanmusiikkiliiton kiertueella oleva Polenta. Toisen levyn julkaisukonsertissaan Polenta kolmen viulistin ja yhden kitaristin voimin soittaa omaa sekä perinteistä pelimannimusiikkia. Yhtyeen uusi ohjelmisto tuo esiin Polentan soundia soittajien omien sävellysten kautta, unohtamatta pelimanniuden elävää ydintä.

Huhtikuussa Tuba Food & Loungessa kuullaan kansanmuusikko Susanna Leppäsen soolokonsertti. Susanna Leppäsen musiikki polkee perinteisten runojen maisemaa ja arjen uhkia, naurettavaa elämää sekä vääjäämätöntä kuolemaa. Leppäsen ääni on maa(ilma)nmusiikkia, kuolongospelia ja haitarihassuttelua. Polentan tavoin myös Leppänen saapuu Ouluun osana Suomen kansanmusiikiliiton kiertuetta.

Kevään 2024 Jazz & Etno –konserttisarjan päättää Jazzliiton kiertueella oleva Mikko Sarvanne Garden. RioLivessä kuultava konsertti vie kuulijan rinnakkaiseen todellisuuteen, puutarhaan, jonka tuoksuissa kaikuvat etiäiset niin nykyvokaali- ja nykyperkussiomusiikista, pohjoismaisesta jazzista kuin äänitaiteestakin. Yhtyeen musiikki tarjoaa kuulijalle toismaallisen kokemuksen – nousevan auringon lailla hehkuva syntetisaattori, syvänä juurakkona rymisevät matalat jouset ja kirkkaiden lauluäänien taipuisat katedraalit sulkevat kuulijan hellään syleilyynsä.

Jazz & Etno kevät 2024

Keskiviikkona 17.1.2024 kello 19 Tulindbergin sali: Seppo Kantonen Trio

Perjantaina 9.2.2024 kello 19 Teatterikuoppa, Haukipudas: Polenta

Ke 10.4.2024 klo 19 Tuba Food & Lounge: Susanna Leppänen soolo

Keskiviikkona 15.5.2024 kello 19 RioLive: Mikko Sarvanne Garden

Lisätietoja konserteista löydät Oulun Musiikkijuhlien verkkosivuilta www.omj.fi

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

01.08.2024

Oulun Musiikkijuhlat: Jazz & Etno –sarjassa viihdytään kansanmusiikin ja jazzin parissa – syksyn ohjelma julki!

Syksyn 2024 Jazz & Etno –konserttisarjassa kuullaan yhteensä kahdeksan konserttia. Lisäksi ohjelmaa on luvassa elokuussa maksuttomien konserttien parissa. Syksyllä Oulun Musiikkijuhlat tekee yhteistyötä oululaisen Kansanmusiikkiyhdistys Rällä ryn sekä Elojazzin kanssa Jazz & Etno -sarjan puitteissa.…