13.04.2022

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -konserttisarjassa oululaislähtöinen Petri ”Pope” Puolitaival tuo Nordic4-yhtyeensä RioLiveen keskiviikkona 20.4.2022

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotisen Jazz & Etno -konserttisarjan kevätkaudella saadaan nauttia kotimaisen jazzin ja kansanmusiikin huippukokoonpanoista. Kauden kruunaa ranskalaisen Sarāb-yhtyeen vierailu Suomeen. Konserttisarjan taiteellisena johtajana toimii saksofonisti Jukka Perko.

Pope Puolitaival Nordic4 soittaa melodista jazzmusiikkia, joka puhuttelee muutakin kuin perinteistä jazzyleisöä, tinkimättä kuitenkaan jazzin syvimmästä olemuksesta. Kappaleissa improvisaatio yhdistyy vahvasti sävellyksen melodiaan, joka on kuultavissa koko kappaleen ajan. Sävellykset hakevat inspiraatiota vanhojen suomifilmien mustavalkoisesta tunnelmasta aina monimuotoiseen urbaaniin nykymaailmaan. Yhtye uudistaa jazzin sointia ennenkuulumattomalla tavalla yhdistämällä perinteiseen jazzmusiikkiin sähköisesti muunnellun saksofonisoundin, joka saadaan hyödyntämällä saksofonin runkoon kiinnitettyä mikrofonia.

Petri ”Pope” Puolitaival on Oulusta kotoisin olevan jazzmuusikko instrumentteinaan saksofonit ja huilut. Puolitaival lukeutuu Suomen työllistetyimpiin jazzsaksofonisteihin: häntä voi kuulla useissa maamme eturivin jazzyhtyeissä kuten Dalindéossa, Ricky-Tick Big Bandissa, Nina Myan yhtyeessä, Jo Stancen yhtyeessä, Jukka Eskola Orquestra Bossassa, Espoo Big Bandissa, Koko Jazz Orchestrassa sekä Sibis Alumni Big Bandissa. Lisäksi hän on soittanut useiden kevyen musiikin tähtien, kuten Elastinen, Juha Tapio, Riku Niemi Orchestra, Dallapé, Sami Pitkämön Orkesteri, Sunrise Avenue, Leningrad Cowboys, Vantaan Viihdeorkesteri riveissä.

Nordic4-yhtyeessä Puolitaipaleen lisäksi soittavat pianisti Jussi Fredriksson, basisti Jori Huhtala sekä rumpali Jonatan Sarikoski. Pope Puolitaival Nordic4 -yhtyeen konsertti RioLivessä keskiviikkona 20.4. klo 19.

— —

Jazzliiton yhteistuotantokiertue

POPE PUOLITAIVAL NORDIC4

Keskiviikkona 20.4. kello 19

Teatteri Rio (Hallituskatu 11)

Liput 20/11/8 €
Jazz-20 ry:n jäsenet 11 €
Ticketmaster Suomi kautta maan. Hinnat sisältävät käsittelykulut. Ilman käsittelykuluja Valveen lippumyymälä. Konserttiin käy Kaikukortti, paikkoja on rajoitettu määrä.

 

Pope Puolitaival | saksofoni

Jussi Fredriksson | piano

Jori Huhtala | basso

Jonatan Sarikoski | rummut

 

Yhteistyössä:
Jazz-20 ry

Suomen Jazzliitto

 

Liput Ticketmasterilta.

 

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

24.05.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Ohjelmisto julki: OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyssä kuullaan 12 kansanmusiikki- ja jazzkonserttia

OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyn ohjelmistossa perinteet yhdistyvät moderniin. Ympärivuotisen Oulun musiikkijuhlasäätiön konserttisarjan syyskaudella on luvassa jazzin ja kansanmusiikin helmiä niin Suomesta kuin ulkomailta. Oulun musiikkijuhlasäätiön tuottama ympärivuotinen konserttisarja, OMJ Jazz & Etno, täyttää…

11.05.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Jazzpatiolla nautitaan taas Oulun kesästä: Jumpru x OMJ Jazzpation kesän 2023 ohjelma julkaistu!

Oulun Musiikkijuhlien ja Jumpru Pubin yhteystyössä järjestämä Jazzpatio valloittaa taas oululaisten kesätiistait 13.6.-17.8.2023. Vuodesta 2016 saakka yhteistyössä järjestetyn Jazzpation kesiin on mahtunut monia huikeita jazzesityksiä niin paikallisilta kuin vieraileviltakin yhtyeiltä. Kesällä 2023 luvassa on yhteensä 10 erisävyistä…

27.04.2023

Oululainen oopperalaulaja Maria Mannermaa valittu Oulun Muusiikkijuhlien toimitusjohtajan sijaiseksi

Oulun musiikkijuhlasäätiön hallitus on valinnut toimitusjohtajan vanhempainvapaan sijaiseksi oopperalaulaja Maria Mannermaan. Mannermaa on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri sekä musiikkipedagogi AMK. Lisäksi Mannermaa on opiskellut mm. taloustieteitä ja oikeustieteitä. Mannermaa aloittaa toimitusjohtajan tehtävät kevään perehdytysjakson jälkeen toimitusjohtaja…