22.08.2022

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -konserttisarjan syyskausi käynnistyy lauantaina 27.8!

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotisen Jazz & Etno -konserttisarjan syyskaudella on luvassa monipuolinen kattaus jazzin ja kansanmusiikin tähtiä Suomesta ja ulkomailta. Sarjan taiteellisena johtajana toimii saksofonisti Jukka Perko.

OMJ Jazz & Etno -sarjan syyskaudella kuullaan yksitoista konserttia, jotka ovat avajaiskonserttia lukuun ottamatta keskiviikkoisin RioLivessä klo. 19.00. Syksyn aikana tullaan kuulemaan upeita kotimaisia ja kansainvälisiä jazzin sekä kansanmusiikin taitajia.

Urbaania kansanmusiikkia esittävä Haapoja & illmari kollektiivi avaa konserttisarjan syyskauden

Haapoja & illmari kollektiivi yhdistää räppiä nykykansanmusiikkiin, elektroniseen taidepoppiin ja kaupunkiluonnon äänimaisemiin. Kollektiivi on julkaissut kolme albumia, joista uusin Huomeneen on julkaistu tänä vuonna. Mikko H. Haapojan sävellyksissä kaikuvat vaikutteet niin kansanmusiikista kuin indie popistakin. Kansansoittimet, harmooni ja jouhikot pääsevät hengittämään uutta elämää nykypäivän runolaulun imussa kollektiivin käsittelyssä. Vuonna 2013 perustetun Haapoja & illmari kollektiivin livesetti on vahvasti sykkivä matka urbaanien ja juurevien äänimaisemien rajamaille.

Yhtyeen musiikissa monimaailmaiset äänimaisemat ja niistä sämplätyt biitit kohtaavat nykyajan prekaaria kaupunkielämää ja luontosuhdetta perkaavan räp-riimittelyn ja urbaanin kansanmusiikin. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Oulun kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa.

HAAPOJA & ILLMARI KOLLEKTIIVI
Kansamusiikkiliiton kiertue
La 27.8.2022 klo 19
Syksesali (Kirjastokuja 1, Kiiminki)
Liput 20/11/8 €

Mikko H. Haapoja | laulu, jouhikko, koneet
illmari | rap, spoken word
Amanda Kauranne | laulu
Lukas Kristo | harmooni

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

24.05.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Ohjelmisto julki: OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyssä kuullaan 12 kansanmusiikki- ja jazzkonserttia

OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyn ohjelmistossa perinteet yhdistyvät moderniin. Ympärivuotisen Oulun musiikkijuhlasäätiön konserttisarjan syyskaudella on luvassa jazzin ja kansanmusiikin helmiä niin Suomesta kuin ulkomailta. Oulun musiikkijuhlasäätiön tuottama ympärivuotinen konserttisarja, OMJ Jazz & Etno, täyttää…

11.05.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Jazzpatiolla nautitaan taas Oulun kesästä: Jumpru x OMJ Jazzpation kesän 2023 ohjelma julkaistu!

Oulun Musiikkijuhlien ja Jumpru Pubin yhteystyössä järjestämä Jazzpatio valloittaa taas oululaisten kesätiistait 13.6.-17.8.2023. Vuodesta 2016 saakka yhteistyössä järjestetyn Jazzpation kesiin on mahtunut monia huikeita jazzesityksiä niin paikallisilta kuin vieraileviltakin yhtyeiltä. Kesällä 2023 luvassa on yhteensä 10 erisävyistä…

27.04.2023

Oululainen oopperalaulaja Maria Mannermaa valittu Oulun Muusiikkijuhlien toimitusjohtajan sijaiseksi

Oulun musiikkijuhlasäätiön hallitus on valinnut toimitusjohtajan vanhempainvapaan sijaiseksi oopperalaulaja Maria Mannermaan. Mannermaa on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri sekä musiikkipedagogi AMK. Lisäksi Mannermaa on opiskellut mm. taloustieteitä ja oikeustieteitä. Mannermaa aloittaa toimitusjohtajan tehtävät kevään perehdytysjakson jälkeen toimitusjohtaja…