12.12.2023

Oulun Musiikkijuhlien 2024 ohjelma julkaistaan keskiviikkona – 34. kertaa järjestettävän festivaalin teema on Virtaa!

Oulun Musikkijuhlat ovat täyttäneet Oulun talvisen maaliskuun klassisen ja rytmimusiikin konserteilla jo vuodesta 1991. Festivaali järjestetään 34. Kerran 12.-27.3.2024. Luvassa on jälleen kerran upeita orkesterikonsertteja, kamarimusiikkia, jazzia, kansanmusiikkia ja bluesia.

Oulun Musiikkijuhlien taiteelliset johtajat sopraano Mari Palo ja pianisti, moogisti ja säveltäjä Kari Ikonen ovat innoissaan tulevasta festivaalista ja tyytyväisiä ohjelmaan. Suunnittelutyö on aloitettu jo keväällä ja työhön on sisältynyt monenlaisia vaiheita.

“Festivaalin ohjelman laatiminen on melkoista palapelin rakentamista. Pitää olla sopivassa suhteessa tuttua ja turvallista – ja haasteita, uusia oivalluksia, yllätyksiä ja syviä taiteellisia elämyksiä. Myös budjetti, tilat ja aikataulut luovat omat monimutkaiset koukeronsa pelipalojen sakaroihin”, Palo ja Ikonen kertovat suunnittelutyöstä.

“Töitä ollaan paiskittu olan takaa, ja nyt kun valmista ohjelmaa silmäilemme, on mieli varsin tyytyväinen ja todella innostunut!”

Vuoden 2024 Oulun Musiikkijuhlien teema on “Virtaa!”.

“Musiikin virran vietäväksi on turvallista astua ja antautua. Musiikki antaa meille elämyksiä, se kutittaa sielua, se haastaa ja se raastaa. Musiikki virtaa aina eteenpäin, eikä sitä virtaa voi pysäyttää, sillä musiikki on ainaisessa liikkeessä”, taiteelliset johtajat kuvailevat festivaalin teemaa.

Festivaalilla kuullaan yli kaksikymmentä konserttia yli kahden viikon aikana. Konserteista jazzia ja klassista musiikkia yhdistävä Avajaiskonsertti (12.3.), Astor Piazzollan tuotantoa kattava Tangos Nobles et Sentimentales (14.3.) sekä Oulu Sinfonian kanssa yhteistyössä toteutettu suuri Matteus-passio (24., 26. ja 27.3.) on jo julkaistu. Konsertteihin voi tutustua tarkemmin Oulun Musiikkijuhlien verkkosivuilla omj.fi.

Oulun musiikkijuhlille on aina ollut tärkeää ohjelmiston monipuolisuus, johon taiteelliset johtajat kertovat päässeensä myös tämän vuoden ohjelmassa. Luvassa on monipuolinen kattaus konserttielämyksiä.

“On ilo kutsua sinut tähän yhteiseen virtaan. Ehkäpä virta kuljettaa sinut aivan uuteen paikkaan, uuden kokemuksen äärelle.”

Vuoden 2024 Oulun Musiikkijuhlien festivaaliohjelma julkaistaan keskiviikkona 13.12.2023 kello 19 Oulun Musiikkijuhlien verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Julkistusta voi tulla seuraamaan myös paikan päälle RioLiveen Jazz & Etno –konserttiin kello 18.45 alkaen. Ohjelmaa on paikan päällä esittelemässä Oulun Musiikkijuhien vt. Toimitusjohtaja Maria Mannermaa.

”Jännittävää päästä ensimmäistä kertaa vt. toimitusjohtajan roolissa esittelemään suunnittelutyön tuloksia! On ilo olla julkistamassa vuoden 2024 Oulun Musiikkijuhlien elämysten täyteistä festivaaliohjelmaa”, Mannermaa kommentoi ohjelmanjulkistusta.

“Ohjelman kokoaminen on palapeli, joka vaatii koko musiikkijuhlatiimin yhteistyötä. Koko tiimille kiitokset omistautuneesta työstä ja erityisesti taiteellisille johtajillemme Mari Palolle ja Kari Ikoselle kiitokset erinomaisesta ja idearikkaasta yhteistyöstä. Yhteinen intohimomme musiikkia kohtaan yhdistää meitä ja antaa meille energiaa. Suunnitteluperiodi on valmis ja voimme toivottaa yleisön tervetulleeksi maaliskuussa nauttimaan työn hedelmistä upeiden konserttien parissa!”

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

01.08.2024

Oulun Musiikkijuhlat: Jazz & Etno –sarjassa viihdytään kansanmusiikin ja jazzin parissa – syksyn ohjelma julki!

Syksyn 2024 Jazz & Etno –konserttisarjassa kuullaan yhteensä kahdeksan konserttia. Lisäksi ohjelmaa on luvassa elokuussa maksuttomien konserttien parissa. Syksyllä Oulun Musiikkijuhlat tekee yhteistyötä oululaisen Kansanmusiikkiyhdistys Rällä ryn sekä Elojazzin kanssa Jazz & Etno -sarjan puitteissa.…