24.11.2020
Oulun Musiikkijuhlien 2021 ohjelmistoon huippuvierailuja: Kansallisoopperan palkittu Laila ja kansainvälistä menestystä saanut Tero Saarisen Breath
Juuri kansainvälisen Fedora-palkinnon voittanut Suomen kansallisoopperan interaktiivinen ja immersiivinen Laila saapuu Oulun Musiikkijuhlille. Esa-Pekka Salosen, Paula Vesalan, Tuomas Norvion ja Ekho Collectiven Laila sai ensiesityksensä kansallisoopperassa elokuussa 2020 ja Oulussa teos on koettavissa Oulun teatterin Pikisalissa 20.–27.3. Keinoälyä hyödyntävä teos karsii perinteiset roolit, sillä sekä sen musiikki että visuaalisuus elävät ja muuntuvat vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Kaksikymmentä minuuttia kestävän teoksen esitystilaan mahtuu kuusi ihmistä kerrallaan, esityksiä on puolen tunnin välein ja luvassa on esityksiä myös englannin- ja ruotsinkielisinä. Laila on osa kansallisoopperan Opera Beyond -kokonaisuutta, jossa törmäytetään taiteita ja uusinta teknologiaa.
Vierailu on osa Oulun Musiikkijuhlien ohjelmistoa, ja se toteutetaan yhteistyö ssä Suomen kansallisoopperan, Oulun teatterin, Oulu2026:n ja BusinessOulun kanssa.
Ensi vuonna 25-vuotistaitelijajuhlaa viettävän koreografi-tanssija Tero Saarisen ja muusikko-harmonikkataiteilija Kimmo Pohjosen musiikkia, tanssia ja visuaalisuutta ainutlaatuisella tavalla yhdistävä teos Breath nähdään Oulun Musiikkijuhlilla keskiviikkona 24.3. Oulun teatterin suurella näyttämöllä.
Vahvasta esiintyjyydestään tunnetut Saarinen ja Pohjonen ottavat mittaa toisistaan äänen ja liikkeen voimaverkossa, jossa elävä musiikki, tanssi ja visuaalisuus kietoutuvat yhteen luoden villejä muotoja ja myyttisiä mielikuvia – beckettmäisellä elämän pohdinnalla ja absurdilla huumorilla maustettuna.
Teoksen valo- ja lavastussuunnittelijana toimii Saarisen luottokumppani Mikki Kunttu ja pukusuunnittelijana näyttävästä designista tunnettu Teemu Muurimäki. Oman lisänsä teokseen tuo elektronisen musiikin tekijänäkin tunnetun Tuomas Norvion mielikuvituksellinen äänisuunnittelu. Taiteelliseen ydintiimiin kuuluu lisäksi koreografin assistentti Henrikki Heikkilä. Breath toteutetaan yhteistyössä JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen ja Oulun teatterin kanssa.
Ohjelmistosta on jo aikaisemmin myyntiin tulleet Emerson String Quartetin esiintyminen festivaalin avajaiskonsertissa sunnuntaina 14.3. sekä torstaina 25.3. kuultava Jäähyväiset-konsertti, jossa Oulu Sinfonian kapellimestarina toimii Oulun Musiikkijuhlien nykyinen taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto, ja solisteina tulevat taiteelliset johtajat, viulisti Elina Vähälä ja saksofonisti Jukka Perko.
——
LAILA
20.3.-27.3.2021
Oulun teatteri, Pikisali (Kaarlenväylä 2)
Liput: 17,50 €
BREATH
Ke 24.3.2021 klo 19
Oulun teatteri, suuri näyttämö (Kaarlenväylä 2)
Liput: 38/35 €
Lipunmyynti: Ticketmaster Suomi kautta maan, hinnat sisältävät käsittelykulut. Ilman käsittelykuluja Oulu10-palvelupisteet ja kulttuuritalo Valveen lippumyymälä. Laila ja Breath myös Oulun teatterin myyntipalvelu.
Oulun Musiikkijuhlat järjestetään 31. kerran 14.–28.3.2021.