15.11.2022

Oulun Musiikkijuhlat: Vapaat Äänet kiertue tuo kaksi kovaa maailmanluokan jazztrioa RioLiven lavalle keskiviikkona 23.11. kello 19

OMJ Jazz & Etno -sarjassa kuullaan kaksi jazztrioa yhden illan aikana, kun maailmanluokan ranskalaiset ja suomalaiset jazzmuusikot nousevat RioLiven lavalle rumpali Sylvain Darrifourcqin yhdistämä keskiviikkona 23.11.

Darrifourcqin, saksofonisti Manuel Hermian ja sellisti Valentin Ceccaldin kolmikko on kasvattanut maineensa Euroopassa omaleimaiseksi yhtyeeksi, jonka mestarillinen dramaturgian hallinta on vailla vertaa. Kaksi kiitettyä levyä julkaisut trio pääsi näyttämään kyntensä Tampere Jazz Happeningissa 2019.

Juuri sitä ennen kuultiin Helsingissä lokakuussa 2019 trumpetisti Verneri Pohjolan, basisti Eero Tikkasen ja Darrifourcquin keikka eurooppalaisessa Jazz Connective -tapahtumassa. Äärimmäisen latautuneen esiintymisen jälkeen oli kaikille selvää, että tarinalle piti tulla jatkoa. Suomen tasokkaan jazzskenen taitavat muusikot ovat nykyään luontevassa kanssakäymisessä Euroopan parhaiden jazzareiden kanssa, ja yhteistyökuvioita syntyy koko ajan.

Keskiviikkona 23.11. kuulemme nämä kaksi Darrifourcquin yhdistämää trioa RioLiven lavalla. Konsertti järjestetään osana Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -konserttisarjan 2022 syyskautta.

Pohjola Tikkanen Darrifourcq + Darrifourcq Hermia Ceccaldi

Keskiviikkona 23.11.2022 kello 19.00
RioLive / Hallituskatu 11
20/11/8 €
Konsertin kesto noin 2 tuntia (sisältää väliajan)
Ikäraja: K18
RioLiven eteispalvelumaksu: 3 €

Aikataulu

kello 19.00 – Pohjola Tikkanen Darrifourcq
kello 20.30 – Darrifourcq Hermia Ceccaldi

Pohjola Tikkanen Darrifourcq (FIN-FR)

Verneri Pohjola | trumpetti
Eero Tikkanen | kontrabasso
Sylvain Darrifourcq | rummut

Darrifourcq Hermia Ceccaldi (BEL-FR)

Sylvain Darrifourcq | rummut
Manuel Hermia | saksofoni
Valentin Ceccaldi | sello

Lipunmyynti

Ticketmaster Suomi kautta maan sekä RioLiven lippumyymälä. Hinnat sisältävät käsittelykulut. Hintoihin lisätään Ticketmasterin tilausmaksu 2 €/tilaus Ticketmasterin lippukaupasta tai 1,50 €/tilaus Ticketmasterin verkkokaupasta ostettaessa. Ilman käsittelykuluja Valveen lippumyymälästä.

Ryhmälippujen tiedustelu osoitteeseen myynti@omj.fi

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

20.04.2026

Oulun Musiikkijuhlat: Jazzin legenda Wynton Marsalis Ouluun

Yhdeksällä Grammyllä ja musiikin Pulitzerilla palkittu trumpetisti Wynton Marsalis konsertoi 15-henkisen Jazz at Lincoln Center Orchestran kanssa joulukuussa Oulussa! Marsalis on poikkeuksellinen trumpetisti ja säveltäjä, jonka saavutukset ulottuvat jazzin ja klassisen musiikin rajojen ulkopuolelle. Hänen perustamansa Jazz…

31.03.2026

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarja jatkuu huhtikuussa Jazz Suomi 100 -juhlavuoden merkeissä

Heli Hartikainen on rajoja rikkova saksofonisti, klarinetisti, säveltäjä ja äänitaiteilija, jonka debyyttisooloalbuminsa, 3D-ääniteknologiaa hyödyntävä CHRONOVARIATIONS palkittiin Suomen arvostelijain liiton Kritiikin Kannukset -palkinnolla 2025 vuoden suurimmasta taiteellisesta läpimurrosta. Suomen kokeellisen musiikin ja ambient jazzin rohkeimpiin improvisoijiin kuuluva Hartikainen…

19.12.2025

Oulun Musiikkijuhlat: Kansainvälinen, kokeellinen ja kulttuuriperinteen täyttämä kevät – tutustu OMJ Jazz & Etno -ohjelmistoon!

Kevätkauden 2026 OMJ Jazz & Etno -konserttisarja on tulvillaan tuoreita projekteja, syventymistä pohjoisen alueen kulttuureihin ja palkittuja muusikkoja. Esitysten skaala yltää jo lähes kadonneesta perinnelaulusta groovaavan jazzin kautta aina modernin 3D-ääniteknologian avulla luotuun kokeelliseen musiikkiin. OMJ Jazz & Etno…