17.10.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Uuden albumin lokakuussa julkaiseva persoonallinen jazzyhtye Tuomas Paukku Scription Oulussa 1.11.

Vuonna 2016 perustettu Tuomas Paukku Scription edustaa persoonallista ja vahvaa näkemystä suomalaisessa nykyjazzissa. Toisen levynsä lokakuussa 2023 julkaiseva kokoonpano tulkitsee kitaristi Tuomas Paukun säveltämää omaleimaista ja tiivistunnelmaista musiikkia vaikuttavalla antaumuksella.

Tuomas Paukku Scriptionin toinen albumi julkaistaan Eclipse Musicille lokakuussa 2023 CD:nä ja LP:nä. Yhtyeessä vaikuttaa Tuomas Paukku kitarassa, Artturi Rönkkä pianossa, Jori Huhtala bassossa sekä Tomi Saikkonen rummuissa.

Scriptionin tyyli perustuu moderniin jazzimpressionismiin ja post-bopiin, mutta löytää musiikkiinsa jatkuvasti uusia vivahteita ja näköaloja myös jazzilmaisun ulkoreunoilta. Paukun avarakatseinen mielenkiinto useita musiikin lajeja kohtaan erottuu sävykkäästi ja räiskyvästi. Scriptionin musiikin jylhät skandinaaviset atmosfäärit ja jännittävästi etenevät tunnelmat ovat sykähdyttäneet kuulijoita yli genrerajojen.

Konsertti kuullaan osana Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarjaa RioLivessä 1.11.2023 kello 19.

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotinen konserttisarja, OMJ Jazz & Etno, täyttää syksyn kansanmusiikilla ja jazzilla. Syksyllä 2023 konserttisarjassa on yhteensä 12 konserttia, jotka vievät aina pelimannitanssimusiikista jazziin ja jopa konebiittien äärelle.

Lisätietoa konserteista ja Oulun Musiikkijuhlien toiminnasta löytyy Oulun Musiikkijuhlien verkkosivuilta: omj.fi.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

21.11.2023

Herkkä pianokonsertti ja viulustin vetämä jazzyhtye päättävät syksyn Jazz & Etno -sarjan

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarjassa on kuultu syksyn aikana jo kymmenen konserttia. Nyt kaksi vuoden viimeistä konserttia vievät herkän jazzpianon ja modernin viulun ja jazzin maailmaan. Pianisti Juho Valjakan pianotrio lupaa herkän ja persoonallisen…

17.11.2023

Oulun Musiikkijuhlien 2024 Avajaiskonsertissa kuullaan klassisen musiikin ja jazzin parhaat palat

Oulun Musiikkijuhlia vietetään 34. kerran 12.-27.3.2024. Musiikkielämyksiä tarjoavalla festivaalilla kuullaan niin kamarikonsertteja, jazzklubeja että isoja orkesterikonsertteja. Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan joulukuussa 2023. Oulun Musiikkijuhlien Avajaiskonsertissa 12.3.2024 yhdistyvät klassinen musiikki ja jazz. Ensimmäisellä puoliajalla kuullaan Vivaldin…

24.05.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Ohjelmisto julki: OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyssä kuullaan 12 kansanmusiikki- ja jazzkonserttia

OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyn ohjelmistossa perinteet yhdistyvät moderniin. Ympärivuotisen Oulun musiikkijuhlasäätiön konserttisarjan syyskaudella on luvassa jazzin ja kansanmusiikin helmiä niin Suomesta kuin ulkomailta. Oulun musiikkijuhlasäätiön tuottama ympärivuotinen konserttisarja, OMJ Jazz & Etno, täyttää…