02.05.2023

Oulun Musiikkijuhlat: OMJ Jazz & Etno -konserttisarjassa jazzyhtye Joonas Tuuri Quartet torstaina 11.5.

OMJ Jazz & Etno -konserttisarjassa kuullaan 11.5. jazzyhtye Joonas Tuuri Quartet. Yhtye on basisti Joonas Tuurin yhtye, joka on perustettu vuonna 2017. Modernia jazzia soittavan yhtyeen sävellykset ovat Tuurin käsialaa. Musiikin keskiössä ovat kauniit ja tarttuvat melodiat, vahvat erilaiset tunnelmat sekä pitkälle hioutunut yhteissoitto ja improvisointi. Herkkä kommunikointi muusikoiden välillä saa musiikin polveilemaan ainutkertaisella ja arvaamattomalla tavalla.

Yhtyeen esikoislevy ‘’Dimensions’’ julkaistiin kevättalvesta 2022 Eclipse Musicin kautta. Levynjulkaisun yhteydessä yhtye esiintyi muun muassa Turun Kirkkopuiston FlameJazz -tapahtumassa, Tampereen Eclipse Jazz Clubilla sekä jaZZanti-konsertissa Helsingissä. Levy on saanut paljon huomiota ja kerännyt paljon kuunteluita kansainvälisillä soittolistoilla Spotifyssä ja YouTubessa. Esikoislevyn kappale ‘’November’’ pääsi heti levyn julkaisun jälkeen Spotifyn Coffee Table Jazz -listalle ja on kerännyt jo yli miljoona kuuntelua.

Oulun Musiikkijuhlien OMJ Jazz & Etno -konserttisarjassa kuullaan vuosittain monipuolinen kattaus jazzin ja kansanmusiikin tähtiä Suomesta ja ulkomailta. Vuoden 2023 Jazz & Etno -sarjan taiteellisena johtajana toimii keväällä 2023 saksofonisti Jukka Perko. Tutustu koko Jazz & Etno -konserttisarjan ohjelmistoon Oulun Musiikkijuhlien verkkosivuilla osoitteessa omj.fi.

Joonas Tuuri Quartet

Joonas Tuuri | kontra- ja sähköbasso
Ilmari Rönkä | alttosaksofoni ja huilu
Artturi Rönkä | piano
Anssi Tirkkonen | rummut

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

24.05.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Ohjelmisto julki: OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyssä kuullaan 12 kansanmusiikki- ja jazzkonserttia

OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyn ohjelmistossa perinteet yhdistyvät moderniin. Ympärivuotisen Oulun musiikkijuhlasäätiön konserttisarjan syyskaudella on luvassa jazzin ja kansanmusiikin helmiä niin Suomesta kuin ulkomailta. Oulun musiikkijuhlasäätiön tuottama ympärivuotinen konserttisarja, OMJ Jazz & Etno, täyttää…

11.05.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Jazzpatiolla nautitaan taas Oulun kesästä: Jumpru x OMJ Jazzpation kesän 2023 ohjelma julkaistu!

Oulun Musiikkijuhlien ja Jumpru Pubin yhteystyössä järjestämä Jazzpatio valloittaa taas oululaisten kesätiistait 13.6.-17.8.2023. Vuodesta 2016 saakka yhteistyössä järjestetyn Jazzpation kesiin on mahtunut monia huikeita jazzesityksiä niin paikallisilta kuin vieraileviltakin yhtyeiltä. Kesällä 2023 luvassa on yhteensä 10 erisävyistä…

27.04.2023

Oululainen oopperalaulaja Maria Mannermaa valittu Oulun Muusiikkijuhlien toimitusjohtajan sijaiseksi

Oulun musiikkijuhlasäätiön hallitus on valinnut toimitusjohtajan vanhempainvapaan sijaiseksi oopperalaulaja Maria Mannermaan. Mannermaa on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri sekä musiikkipedagogi AMK. Lisäksi Mannermaa on opiskellut mm. taloustieteitä ja oikeustieteitä. Mannermaa aloittaa toimitusjohtajan tehtävät kevään perehdytysjakson jälkeen toimitusjohtaja…