31.10.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Legendaariset muusikot Panu Savolainen ja JPP yhdistävät voimansa levynjulkaisukonsertissa 15.11.

Svengistä ei ole pulaa, kun maamme legendaarisin kansanmusiikkiyhtye JPP yhdistää voimansa jazzin puolelta paremmin tunnetun vibrafonisti Panu Savolaisen kanssa Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarjan konsertissa keskiviikkona 15. marraskuuta RioLivessä.

Jazzimprovisointia sekä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloonkin listattua kaustislaista viulunsoittoperinettä yhdistelevä ohjelmisto koostuu Panu Savolaisen tuoreempien sävellysten lisäksi niin JPP:n klassikkokappaleista kuin vuonna 2020 toteutusta Charlie Parker -ohjelmistostakin.

Kesällä 2016 debyyttinsä saaneen Panu Savolainen & JPP -kokoonpanon uusi albumi julkaistiin lokakuussa 2023. Vibrafonisti Panu Savolainen tunnetaan monipuolisena ja ilmaisuvoimaisena muusikkona ja säveltäjänä niin jazzin, klassisen kuin muunkin akustisen musiikin parissa. Suomalaisen musiikkimaailman tietoisuuteen hän nousi vuonna 2009 perustetun Herd-trionsa sekä erityisesti Herdin ja laulaja Aili Ikosen yhteisen Jazzbasilli-projektin myötä. Kolme albumia julkaisseen Herdin lisäksi Savolainen on johtanut mm. Toivo Kärjen 100-vuotisjuhlavuotta juhlistanutta Toivo-yhtyettään ja 2017 perustettua Panu Savolaisen Soivaa Trioa sekä esiintynyt mm. Helsingin kaupunginorkesterin, Sinfonia Lahden sekä UMO Helsinki Jazz Orchestran solistina.

Suomalaisen kansanmusiikin uudistajana ja sanansaattajana jo yli 40 vuoden ajantoiminut JPP (ent. Järvelän Pikkupelimannit) perustettiiin 1982 suomalaisen pelimanniviulunsoiton pääkaupungissa Kaustisella. Viulusektion ohella kontrabassosta ja harmonista koostuvan yhtyeen musiikilliset juuret yltävät aina 1700-luvulle saakka ja ne ovat saaneet alkunsa Kaustisen Järvelän kylästä kotoisin olevan Järvelän suvun soittoperinteestä. Sen pohjalta oman yllätyksellisen tyylinsä luonut JPP on kiertänyt ahkerasti maailman mantereita ja julkaissut 11 albumia.

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotisessa Jazz & Etno -konserttisarjassa on yhteensä 12 konserttia, jotka vievät aina pelimannitanssimusiikista jazziin ja jopa konebiittien äärelle. Lisätietoa konserteista ja Oulun Musiikkijuhlien toiminnasta löytyy Oulun Musiikkijuhlien verkkosivuilta: omj.fi.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

06.10.2026

Oulun Musiikkijuhlat 2027 avataan Haydnilla, joka ei suostu pölyttymään

Trio Gaspard, suomalainen kantaesitys, Lähi-idän musiikkiperinteet ja Hajr-duo kohtaavat Oulun Musiikkijuhlien avajaiskonsertissa 16. maaliskuuta. Taiteellinen johtaja Lilli Maijala halusi festivaalin avaukseen Haydnia, mutta ei aivan millä tahansa tavalla. Oulun Musiikkijuhlat avaa vuoden 2027 festivaalinsa kansainvälisellä…

14.09.2026

Oulun Musiikkijuhlat: Syksyn OMJ Jazz & Etno konserttisarja alkaa tällä viikolla!

Kansainvälisiä huippuartisteja, suomalaisia kärkinimiä ja pohjoisen musiikkiperintöä – Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -syyskausi tarjoaa kymmenen ainutlaatuista konserttia. Oulun Musiikkijuhlien OMJ Jazz & Etno -konserttisarja tarjoaa syksyllä 2026 poikkeuksellisen monipuolisen kattauksen jazzia, kansanmusiikkia ja improvisoitua…

05.08.2026

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -syyskausi tarjoaa kymmenen ainutlaatuista konserttia

Kansainvälisiä huippuartisteja, suomalaisia kärkinimiä ja pohjoisen musiikkiperintöä – Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -syyskausi tarjoaa kymmenen ainutlaatuista konserttia. Oulun Musiikkijuhlien OMJ Jazz & Etno -konserttisarja tarjoaa syksyllä 2026 poikkeuksellisen monipuolisen kattauksen jazzia, kansanmusiikkia ja improvisoitua…