10.01.2024

Oulun Musiikkijuhlat: Legendaarinen pianisti Seppo Kantonen avaa kevään Jazz & Etno -sarjan jazztrionsa kanssa 17.1.

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotisen Jazz & Etno -konserttisarjan keväässä kuullaan vunna 2024 yhteensä neljä konserttia. Sarjan on suunnitellut Oulun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, säveltäjä, moogisti ja pianisti Kari Ikonen.

Sarjan avaa tammikuussa legendaarinen pianisti Seppo Kantonen yhdessä trionsa kanssa. Vuonna 2023 perustettu yhtye basisti Antti Lötjösen ja rumpali Markku Ounaskarin kanssa kiertää laajasti Suomessa tammi-helmikuussa 2024 osana Vapaat äänet -kiertuetta.

Seppo Kantonen trio merkitsee legendaariselle pianisti Seppo Kantoselle paluuta perinteisen piano-basso-rummut-trion pariin.

“Kokoonpano aloitti uuden sävellysmateriaalini harjoitukset vuoden 2023 alussa. Bändin ilmaisullinen kieli on vapaahko mutta sävellettyyn pohjautuva. Omasta mielestäni olen vasta viime aikoina löytänyt mieleiseni sekoituksen konsonansseista ja dissonansseista. Kappaleitteni tunnelmaa tukevat Markku Ounaskarin kaunis rumpusoundi ja Antti Lötjösen rytmisesti vahva basismi molempien ollessa myös herkkiä ja nopeita reagoimaan uusiin tilanteisiin. Kaiken kaikkiaan trion pyrkimys selkeään ilmaisuun on mielestäni parhaiten kuvaava luonnehdinta.” – Seppo Kantonen

Pianisti Seppo Kantonen (s. 1963) on vuodesta 1982 soittanut työkseen melkein mitä tahansa jazzia sekä paljon muutakin musiikkia rockista barokkiin – koska halusi jo nuorena musiikinopiskelijana hallita kaiken varalta kaikki tyylit, sekä oppia soittamaan kaikkia vielä omaan tyyliin. Seppo Kantonen sai Jazzliiton myöntämän Yrjö-palkinnon v. 1985 ja Taiteen Nuori Suomi -palkinnon v. 1996.

Seppo Kantonen, piano
Antti Lötjönen, basso
Markku Ounaskari, rummut

Jazz & Etno kevät 2024  

Keskiviikkona 17.1.2024 kello 19 Tulindbergin salissa Seppo Kantonen Trio.

Perjantaina 9.2.2024 kello 19 Teatterikuopassa Haukiputaalla Polenta.

Keskiviikkona 10.4.2024 kello 19 Tuba Food & Loungessa Susanna Leppänen soolo.

Keskiviikkona 15.5.2024 ello 19 RioLivessä Mikko Sarvanne Garden.

Lisätietoja konserteista löydät Oulun Musiikkijuhlien verkkosivuilta www.omj.fi

Festivaalin sivuille