17.01.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Kevään 2023 Jazz & Etno -sarjan avauskonsertissa 25.1. kuullaan kitaristi Olli Hirvosen kansainvälinen trio

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotisen Jazz & Etno -konserttisarjan kevätkausi 2023 alkaa tammikuussa kansainvälisen jazzkokoonpanon konsertilla. Olli Hirvonen Trio kuullaan RioLivessä keskiviikkona 25.1.2023.

Lappeenrannasta kotoisin oleva ja nykyään Brooklynissa, Yhdysvalloissa asuva Olli Hirvonen on yksi sukupolvensa ansioituineimmista muusikoista, jonka uniikki ilmaisu ammentaa vaikutteita laajasti niin jazzista, kokeellisesta kuin raskaammastakin musiikista. Marraskuussa 2022 julkaistu albumi Kielo syventää Hirvosen soittoa ja sävellystyötä juurevilla vaikutteilla. Albumin vivahteikas äänipaletti koostuu modernin jazzin, maanläheisen americanan ja rouhean folk-rockin sävyistä. Kahdeksan raidan kokonaisuus nostaa parrasvaloihin kielisoittimien ilmaisuvoiman.

Kiertueella Suomessa 2023 Hirvosen kanssa soittaa irlantilainen basisti Simon Jermyn, joka tunnetaan yhtyeistyöstään muun muassa Jim Blackin ja John Zornin kanssa, sekä levylläkin kuultava Nathan Ellman-Bell, joka viime aikoina on saanut julkisuutta muun muassa Brass Against -yhtyeen riveissä.

OMJ Jazz & Etno 2023: OLLI HIRVONEN TRIO

Keskiviikkona 25.1.2023 kello 19
RioLive (Hallituskatu 11)
Konsertin kesto noin 2 h (sis. väliaika)
RioLiven eteispalvelumaksu: 3 €

Olli Hirvonen | kitara
Simon Jermyn | kontrabasso
Nathan Ellman-Bell | rummut

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

19.02.2026

Sävelten silta – Oulun Musiikkijuhlat 2026

Arvo Pärt merkittävässä roolissa Oulun Musiikkijuhlilla 90-vuotiasta virolaista säveltäjä Arvo Pärtiä juhlistetaan näyttelyllä ja konserteilla Oulun Musiikkijuhlilla. Sävelten silta – Euroopan kulttuuripääkaupunkiohjelmaan kuuluva kokonaisuus tarjoaa myös balettia ja oopperaa elokuvateatterissa. 9.-22.3.2026 Oulun Musiikkijuhlia vietetään 9.–22.…

19.12.2025

Oulun Musiikkijuhlat: Kansainvälinen, kokeellinen ja kulttuuriperinteen täyttämä kevät – tutustu OMJ Jazz & Etno -ohjelmistoon!

Kevätkauden 2026 OMJ Jazz & Etno -konserttisarja on tulvillaan tuoreita projekteja, syventymistä pohjoisen alueen kulttuureihin ja palkittuja muusikkoja. Esitysten skaala yltää jo lähes kadonneesta perinnelaulusta groovaavan jazzin kautta aina modernin 3D-ääniteknologian avulla luotuun kokeelliseen musiikkiin. OMJ Jazz & Etno…

12.12.2025

Linda Fredriksson, Mikko Innanen ja muita suomalaisen jazzin huippunimiä – Oulun Musiikkijuhlien kolmas ohjelmistojulkaisu on Jazz Suomi 100 -juhlaa!

Oulun Musiikkijuhlien kolmas laaja ohjelmistojulkaisu täydentää Avajaiskonsertin aloittamaa Jazz Suomi 100 -teemaa vielä neljällä jazzkonsertilla. Suomalaisen jazzin 100-vuotisjuhlinnan lisäksi luvassa on kansanmusiikillinen aikamatka kanteleperinteen juurilta robottikanteleiden sävyttämään tulevaisuuteen. Quartet Ajaton on laulaja Mia Simanaisen yhtye, jonka levynjulkaisukonsertissa uuteen…