16.05.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Jukka Linkola Tentet saapuu OMJ Jazz & Etno -konserttiin uuden albumin ja kokoonpanon kera

Ainutlaatuinen kymmenen hengen jazzkokoonpano kuullaan OMJ Jazz & Etno -konserttisarjassa keskiviikkona 24.5.2023.

Suomalaisen säveltäjän, pianistin ja kapellimestarin Jukka Linkolan Tentet -kokoonpano tekee paluun 27 vuoden jälkeen uuden musiikin ja kokoonpanon kera. Tentet on poikkeava yhtye suomalaisella jazzkentälle, paitsi musiikillisesti, myös kokonsa puolesta. Yhtye yhdistää vahvasti eri muusikkosukupolvia.

The Tentet -ensilevystä on kulunut 27 vuotta ja se on yksi suomalaisen jazzfuusion merkkiteoksista. Uuden kokoonpanon tuore levy Rumba Liberte ilmestyi 21. huhtikuuta 2023.

Tentet -yhtyeen uudessa musiikissa kuuluvat erilaiset rytmimusiikin tyylilajit, kuulakkaat balladi-ainekset sekä rohkea ja ennakkoluuloton improvisointi, joita kaikkia tutkitaan jazzmusiikillisten ilmiöiden läpi. Yhtyeen ilmaisussa yhdistyvät ison kokoonpanon sointivärit pikkuyhtyeen herkkyyteen.

Taiteilijaprofessori Jukka Linkola on yksi Suomen ansioituneimpia musiikintekijöitä. Jazzprojektien ohella Linkolan sävellystuotanto sisältää sinfonian, 15 solistikonserttoa, 13 oopperaa, kamarimusiikkia sekä useita musikaaleja. Linkolan kuoromusiikkia esitetään jatkuvasti eri puolella maailmaa. Jazzliitto myönsi Linkolalle Yrjö-palkinnon jo vuonna 1979, ja vuonna 1997 hänen EQ-yhtyeensä voitti vuoden Jazz-Emman. Linkola on voittanut monia kansainvälisiä sävellyskilpailuja, ja elokuvamusiikeistaan hän on saanut kaksi Jussi-palkintoa.

Jukka Linkola Tentet kuullaan RioLivessä OMJ Jazz & Etno -konserttisarjassa toukokuun 24. päivä. Lisätietoja konsertista Oulun Musiikkijuhlien verkkosivuilta www.omj.fi.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

24.05.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Ohjelmisto julki: OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyssä kuullaan 12 kansanmusiikki- ja jazzkonserttia

OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyn ohjelmistossa perinteet yhdistyvät moderniin. Ympärivuotisen Oulun musiikkijuhlasäätiön konserttisarjan syyskaudella on luvassa jazzin ja kansanmusiikin helmiä niin Suomesta kuin ulkomailta. Oulun musiikkijuhlasäätiön tuottama ympärivuotinen konserttisarja, OMJ Jazz & Etno, täyttää…

11.05.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Jazzpatiolla nautitaan taas Oulun kesästä: Jumpru x OMJ Jazzpation kesän 2023 ohjelma julkaistu!

Oulun Musiikkijuhlien ja Jumpru Pubin yhteystyössä järjestämä Jazzpatio valloittaa taas oululaisten kesätiistait 13.6.-17.8.2023. Vuodesta 2016 saakka yhteistyössä järjestetyn Jazzpation kesiin on mahtunut monia huikeita jazzesityksiä niin paikallisilta kuin vieraileviltakin yhtyeiltä. Kesällä 2023 luvassa on yhteensä 10 erisävyistä…

27.04.2023

Oululainen oopperalaulaja Maria Mannermaa valittu Oulun Muusiikkijuhlien toimitusjohtajan sijaiseksi

Oulun musiikkijuhlasäätiön hallitus on valinnut toimitusjohtajan vanhempainvapaan sijaiseksi oopperalaulaja Maria Mannermaan. Mannermaa on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri sekä musiikkipedagogi AMK. Lisäksi Mannermaa on opiskellut mm. taloustieteitä ja oikeustieteitä. Mannermaa aloittaa toimitusjohtajan tehtävät kevään perehdytysjakson jälkeen toimitusjohtaja…