26.09.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Arkaaista konemusiikkia, paimenkutsuja ja italiaisen kyläkuoron karjankutsut: kaikkea tätä kuullaan Sähköpaimenen konsertissa 11.10.

Kansanmusiikkiyhtye Sähköpaimen täyttää Jazz & Etno -konsertti-illan arkaaisella konemusiikilla, josta löytyy niin puusarvi kuin italiaisen kyläkuoron karjankutsut

Sähköpaimen-trio esittää arkaaista konemusiikkia suomalaisen, karjalaisen ja inkeriläisen perinnemusiikin, liveluuppauksen ja efektoinnin, konebiittien ja äänimaisemoinnin keinoin. Uudella Hämärä-levyllä elementiksi on tullut myös modulaarisyntetisaattori sekä riskejä ottava live-improvisaatio.

Sähköpaimen kuullaan Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarjassa keskiviikkona 11.10.2023.

Erikoiset soittimet käytössä

Oman värinsä yhtyeen soundiin tuovat vanhakantaiset puhaltimet kuten eri kokoiset paimenhuilut ja puusarvi. Paimenten soitto oli ennen kaikille tuttua ja arkista, se kuului kylien ja lähimetsien jokapäiväiseen äänimaisemaan keväästä syksyyn. Paimenkulttuurin kadottua on myös paimenmusiikki käynyt harvinaiseksi, vaikka näiden uniikkien soittimien soundit ovat yhä kiinnostavia ja ilmaisuvoimaisia.

Sähköpaimenen biitit ja luupit ovat jotenkin tutunoloisia, mutta kuitenkin outoja. Ne leikittelevät ajatuksella miltä kuulostaisi konemusiikki joka ei pohjaudukaan mustaan rytmimusiikkin vaan karjalaiseen kantele- ja jouhikkoperinteeseen. Mitä jos suistamolaisissa illatsuissa vuonna 1864 olisi ollut käytössä läppäri ja sekvensseri? Modulaarisyntetisaattorin verrattain tuoretta perinnettä jatketaan klassisen minimalismin ja teknon hengessä, mutta sävelkulut tulevat paimenperinteestä. Nuppien asennon muutos kuljettaa sävelestä hälyyn ja takaisin. Kaikki tapahtuu tässä ja nyt, ja kone saa myös antaa omia impulssejaan. Kone on kokonainen olento eikä vain kokoelma yhtäaikaa soivia asioita.

Hämäriä tarinoita ja outoja soitteita

Hämärä on sävykäs hetki valon ja varjon, uuden ja vanhan välissä. Se on omiaan kuvaamaan Sähköpaimenen modernia kansanmusiikkia, joka yhdistää ääripäät ja hitsaa vastaparit yhteen: vanhin perinne kohtaa modernin tekniikan, orgaaninen sulautuu sähköön, improvisaatio iskeytyy biittiin. Hämärä on hetkellistä ja muuntuvaa, samoin kuin yhtyeen esiintymisissä tapahtuva improvisointi – se on maaginen siirtymän ja vaaran hetki, jossa mitä tahansa voi tapahtua.

Hämärän hetket ovat olleet myös kansanperinteen siirtymän kannalta tärkeitä – hämyhetkeä on vietetty yhdessä välittämällä tarinoita ja uskomuksia sukupolvelta toiselle. Sähköpaimen ammentaa myös hämärän toisesta merkityksestä: oudoista kansantarinoista ja kummallisista soitteista hämärän rajamailta. Niitä on ohjelmistoon päätynyt suomalais-ugrilaisten alueiden lisäksi myös pohjoismaisilta naapureiltamme sekä Italian Alpeilta.

Hämärä-levyllä sekä live-konserteissa koneiden kautta mukana on italialainen vähemmistökieltä frankoprovensaalia puhuva kyläkuoro Li Magnoutoun, jonka tuomat piemontelaiset loitsut, karjankutsut ja perinnekappaleet luovat Sähköpaimenen musiikin kanssa siltaa Euroopan eri kolkasta toiseen. Kappaleissa vierailevat myös mestarikansanlaulaja Hilja Grönfors sekä piemontelainen kansanlaulaja Gigi Ubaudi.

Eero Grundström, konemusisointi
Amanda Kauranne, laulu, luuppaus ja munniharppu
Kirsi Ojala, puhaltimet ja munniharppu

OMJ Jazz & Etno: Sähköpaimen 

11.10.2023 kello 19, RioLive

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotinen konserttisarja, OMJ Jazz & Etno, täyttää syksyn kansanmusiikilla ja jazzilla. Syksyllä 2023 konserttisarjassa on yhteensä 12 konserttia, jotka vievät aina pelimannitanssimusiikista jazziin ja jopa konebiittien äärelle.

Kaikki OMJ Jazz & Etno -sarjan konsertit järjestetään RioLivessä (Hallituskatu 11) kello 19. Lisätietoa konserteista ja Oulun Musiikkijuhlien toiminnasta löytyy Oulun Musiikkijuhlien verkkosivuilta: omj.fi.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

19.12.2025

Oulun Musiikkijuhlat: Kansainvälinen, kokeellinen ja kulttuuriperinteen täyttämä kevät – tutustu OMJ Jazz & Etno -ohjelmistoon!

Kevätkauden 2026 OMJ Jazz & Etno -konserttisarja on tulvillaan tuoreita projekteja, syventymistä pohjoisen alueen kulttuureihin ja palkittuja muusikkoja. Esitysten skaala yltää jo lähes kadonneesta perinnelaulusta groovaavan jazzin kautta aina modernin 3D-ääniteknologian avulla luotuun kokeelliseen musiikkiin. OMJ Jazz & Etno…

12.12.2025

Linda Fredriksson, Mikko Innanen ja muita suomalaisen jazzin huippunimiä – Oulun Musiikkijuhlien kolmas ohjelmistojulkaisu on Jazz Suomi 100 -juhlaa!

Oulun Musiikkijuhlien kolmas laaja ohjelmistojulkaisu täydentää Avajaiskonsertin aloittamaa Jazz Suomi 100 -teemaa vielä neljällä jazzkonsertilla. Suomalaisen jazzin 100-vuotisjuhlinnan lisäksi luvassa on kansanmusiikillinen aikamatka kanteleperinteen juurilta robottikanteleiden sävyttämään tulevaisuuteen. Quartet Ajaton on laulaja Mia Simanaisen yhtye, jonka levynjulkaisukonsertissa uuteen…

26.11.2025

Oulun Musiikkijuhlat julkisti Oulu2026-ohjelmistonsa ja muita esiintyjiä

Oulun Musiikkijuhlat julkaisee mittavan Sävelten silta  -kokonaisuuden – mukana Arvo Pärtin 90-vuotisjuhla, opperaa, balettia ja yhteistyötä Suomen eturivin orkestereiden kanssa. Vuoden 2026 Oulun Musiikkijuhlien toinen ohjelmistojulkaisu sisältää laajan Oulu2026-ohjelmakokonaisuuden nimeltään Sävelten silta. Yhteensä kymmenen tapahtumaa…