04.02.2025

Oulun juhlvaiikot & Delta Life: Sanan ja runon malja -sarjassa julkaistaan uusia ääninovelleja

Oulun kirjailijaseuran Sanan ja runon malja -sarjassa julkaistaan helmikuussa uusia ääninovelleja. Kesällä 2024 alkaneessa sarjassa esitellään alueen kirjailijoiden luomia tunnelmia vesireittien varrelta. Nyt julkaistavat ääninovellit ovat kirjailijoiden itsensä lukemia. Mukana on eri genrejä, kuten proosaa, satuja ja runoutta. Helmikuussa julkaistaan tiistaisin ja torstaisin yhteensä kahdeksan ääninovellia, jotka voi kuunnella Pohjoisen kulttuurivirran YouTube-kanavalta tai verkkosivuilta.

Tekstit on tarkoitettu inspiroimaan myös muiden alojen taiteilijoita tarinoiden uudelleentulkintoihin. Ne voivat olla pohjana, materiaalina, virikkeenä tai käsikirjoituksena muiden taiteenlajien teoksille, esimerkiksi tanssiteoksiin, näytelmiin, musiikkiesityksiin, lyhytelokuviin tai vaikkapa valokuva- tai taideteoksiin. Tarkoitus on, että esimerkiksi teatterit, erilaiset ryhmät tai freelancetaiteilijat voivat käyttää hankkeessa kirjoitettuja tekstejä esitystensä tai tuotantojensa pohjana.

Sanan ja runon maljan -teokset julkaistaan yhteistyössä Oulun juhlaviikkojen Delta Life – Kaupunki syntyy suistoon -projektin kanssa. Delta Life yhdistää tapahtumissaan kulttuurin kokijoita ja tekijöitä ja luo uutta. Delta Lifen kulttuuritapahtumat johtavat kaikkialta Ouluun, Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden kesän loppuhuipentumaan: Oulun juhlaviikkoihin ja sen päättävään monitaiteelliseen, monimediaiseen ja kansainväliseen juhlaviikonloppuun 28.–29.8.2026.

Oulun kirjailijaseura ry:n Kirjallisuushanke, joka pitää sisällään Sanan ja runon maljan, on osa Oulu2026-kulttuuriohjelmaa ja kulttuuri-ilmastonmuutosta. Hanketta on rahoittanut myös Suomen Kulttuurirahasto.

Kaikki ääninovellit ovat kuultavissa Pohjoisen kulttuurivirran verkkosivuilla: https://www.pohjoinenkulttuurivirta.fi/kategoria/sarjat/sanan-ja-runon-malja/

Ääninovellien julkaisuaikataulu

4.2.2025 Timo Harju: Iijoen elinkautinen
Genre: runoelma

6.2.2025 Kati Hiekkapelto: Maailman mullistus
Genre: satu

11.2.2025 Laura Juntunen: Äitini, vedenhaltija
Genre: (lava)runo

13.2.2025 Jenny Kangasvuo: Vesikasvisikermä
Genre: fantastinen faktaproosa

18.2.2025 Minna Mikkonen: Uusi kieli
Genre: runo

20.2.2025 Jenni Räinä: Muinainen meri
Genre: essee

25.2.2025 Jarmo Stoor: Kosken kosketus
Genre: novelli, historiallinen koskenlaskuseikkailu

27.2.2025 Katja Törmänen: Myötä- ja vastavirtaan
Genre: spekulatiivinen fiktio/maaginen realismi; monologi

 

Pohjoinen kulttuurivirta -kanava tekee näkyväksi pohjoisen näkökulman kulttuuriin. Kanava kokoaa mm. Delta Life -projektin etenemistä Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen 2026 Pohjoista kulttuurivirtaa tuottaa Oulun kulttuuritapahtumayhdistys ry.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

01.09.2026

Oulun juhlaviikot: Delta Life -spektaakkelissa Oulussa noin 20 000 kävijää

Delta Life -juhlaviikonloppu 27.–29.8. keräsi Oulun syntypaikalle Pokkisenpuistoon noin 20 000 kävijää. Mukana oli myös kansainvälistä yleisöä ja mediaa. Pääsymaksuton tapahtuma oli Euroopan kulttuuripääkaupungin kesän huipentuma ja päätapahtuma. Kolmipäiväiseen karnevaaliin sisältyi 30-vuotiaat Ilmakitaransoiton MM-kisat ja monitaiteellinen…

30.08.2026

Oulun juhlaviikot: Ilmakitaransoiton maailmanmestari 2026 on Aapo ”The Angus” Rautio

Ilmakitaransoiton maailmanmestari 2026 on Aapo ”The Angus” Rautio. The Angus voitti mestaruuden toista kertaa peräkkäin kotikaupungissaan Oulussa kaikkien aikojen kisafinaalissa. Ilmakitaransoiton maailmanmestaruuskisat täyttävät tänä vuonna 30 vuotta. Kisa käytiin veden päälle pystytetyllä spektaakkelimaisella Delta Life…

28.08.2026

Oulun juhlaviikot: 30-vuotiaan Ilmakitaransoiton MM-kisojen Mustien hevosten karsinnasta neljä parasta finaaliin

Ilmakitaransoiton MM-kisojen Mustien hevosten karsinnasta pääsi neljä parasta perjantain 1. finaalikierrokselle. Karsinnasta jatkoon päässeet kilpailijat: Dave “Iron Age” Chen, Taiwan 16,7 Toshio “Shariten KD” Kado, Japani 16,7 Frédéric ”French Kiss” Reau, France 17,0 Apolline “Lady Attila”…