14.06.2022

Oulun juhlaviikot: Virtaavat sanat -haastatteluohjelma nostaa valokeilaan pohjoissuomalaisia nykykirjailijoita

Virtaavat sanat on tuore pohjoissuomalaista nykykirjallisuutta käsittelevä haastatteluohjelma. Nettivideoilla tutustutaan kiinnostaviin pohjoissuomalaisiin nykykirjailijoihin.

Kirjailijat esittävät noin puolen tunnin mittaisissa klipeissään haastattelujen lomassa tuoreinta kirjallisuuttaan sekä kertovat vaikkapa heitä miellyttävistä kirjoituspaikoista ja heihin vaikuttaneista kirjailijoista.

”Ajatuksemme Huutomerkki ry:n tuottaja Kari Miettusen kanssa on tarjota paikallisille kirjailijoille puheenvuoro ja esittely itsestään kirjailijoina, mutta paneutua myös heidän kirjoittamistekniikoihinsa sekä ajatuksiinsa kirjoittamisesta” toteaa päätoimittaja Matti A. Kemi.

”Lisäksi ilahduttavaa haastatteluissa oli, että pääsin sanavalmiiden kirjailijoiden kanssa pohtimaan suomalaisen kirjallisuuskentän nykyjamaa ja tallentamaan ajankuvaa 2020-luvun pohjoissuomalaisesta kirjallisuudesta jälkipolville”, Kemi jatkaa.

Sarjan neljässä ensimmäisessä osassa haasteltavina ovat Pirjo Suvilehto, Katariina Vuori, Eeva-Maria al-Khazaal sekä Jere Vartiainen.

Sarjan tilaajana toimii Oulun juhlaviikot ja sen tuottajana toimii Huutomerkki ry. Sarjat ovat katsottavissa myöhemmin julkaistavan Youtube-linkin kautta.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

17.05.2023

Oulun juhlaviikoille uusi lastenohjelmisto elokuussa

Oulun juhlaviikot toteuttaa tulevana kesänä uuden lastenohjelmiston, Lasten elämysten elokuun, joka tarjoaa matalan kynnyksen kulttuuritapahtumia lapsille ja perheille elokuun jokaisena lauantaina. Monitaiteellinen seitsemän tapahtuman kokonaisuus tuo mahdollisuuksia kokea erilaisia kulttuurielämyksiä Oulun juhlaviikkojen festivaalien yhteydessä. Luvassa on…

03.05.2023

Oulun juhlaviikot: Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen hallitukseen uusia jäseniä

Oulun kulttuuritapahtumayhdistys sai vuosikokouksessaan hallitukseen uusia jäseniä. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Paavo J. Heinonen. Heinonen on yhdistyksen jäsenen Oulun taiteiden yö ry:n taiteellinen johtaja, Kaltion päätoimittaja ja monipuolinen oululaisen kulttuurikentän vaikuttaja. Yhdistyksen hallitukseen valitaan sekä jäsenyhdistysten edustajia että eri alojen asiantuntijoita. Hallituksen…