02.10.2024

Oulun juhlaviikot: Taiteilija syntyy suistoon -dokumenttisarja alkaa

Oulun juhlaviikkojen Taiteilija syntyy suistoon -dokumenttisarjan ensimmäinen osa julkaistaan lokakuun aikana. Delta Life -projektiin kuuluva sarja seuraa nuorten taiteilijoiden matkaa kohti Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2026.

Dokumentoinnin tarkoituksena on avata nuorten taiteilijoiden ajatuksia, taiteilijuuden kehittymistä ylä- ja alamäkineen sekä mahdollistaa vuorovaikutus myös yleisön kanssa. Dokumenttisarja näyttää, että taiteen ja kulttuurin syntymiseen tarvitaan paljon enemmän kuin yleisölle esityksenä tai teoksena näkyvä hetki.

Ensimmäisenä esittelyvuorossa on oululaislähtöinen taidemusiikin säveltäjä Niilo Korsulainen. Hänen yhteisteoksensa Heijastuksia kuvataiteilija Tuija Karénin kanssa kantaesitetään osana Uuden Musiikin Lokakuu -festivaalia torstaina 3.10. Tulindbergin salissa.

Dokumenttisarjassa ovat mukana helsinkiläistyneen Niilo Korsulaisen lisäksi tanssija ja tanssinopettajaopiskelija Ida Remsu, muraalitaiteeseen erikoistunut kuvataiteilija Marianne Kauppila ja muusikkosisarukset Duo Lappalainen Oulusta sekä tankotanssija Mandi Koskela Ranualta.

Taiteilijoiden matkaa seurataan Pohjoisen kulttuurivirran sosiaalisen median kanavissa sekä verkkosivuilla. Kokonaisuudesta tiivistetään lyhtydokumenttien sarja, joka julkaistaan kesällä 2026. Dokumentaristina sarjassa toimii videotuottaja Antti Pylväs. Projekti huipentuu taiteilijoiden teosten esityksiin tai näyttelyihin Oulujoen suistoalueella Oulun juhlaviikoilla elokuussa 2026.

Delta Life

Delta Life on kansainvälinen nimi elokuussa 2026 Oulujoen suistossa huipentuvalle Delta Life – Kaupunki syntyy suistoon -kulttuuriprojektille. Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkiohjelmaan kuuluvassa projektissa tutkitaan taiteen ja tapahtumisen keinoin, tieteen tutkimustuloksia hyväksikäyttäen, kaupungin ja kulttuurin syntyä vesireiteillä vaaroilta valtamerille ja tehdään sitä näkyväksi. Sähköinen Pohjoinen kulttuurivirta -media on näkyväksi tekemisessä keskeisessä roolissa.

Vuosien mittaan vesireiteiltä kertyvä taiteellinen aines esittäytyy lopulta elokuussa 2026 Oulujoen suistossa Oulun juhlaviikkojen kuukauden aikana tiivistyen Delta Life huipentumaan elokuun lopussa.  Delta Life -kokonaisuuden taiteellisena johtajana toimii muusikko, laulaja-lauluntekijä, kirjailija ja videotaiteilija Jukka Takalo. Delta Life syntyy yhteistyöllä, mukana on Oulun juhlaviikkojen festivaaliverkosto ja laajempi kulttuuritoimijoiden joukko ympäri Oulu2026-aluetta.

Taiteilija syntyy suistoon Pohjoisen kulttuurivirran verkkosivuilla: https://www.pohjoinenkulttuurivirta.fi/kategoria/delta-life-kaupunki-syntyy-suistoon/

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

25.11.2024

Oulun juhlaviikoille haussa saavutettavaa taidetta

Oulun juhlaviikot etsii saavutettavaa taidetta ohjelmistoonsa elokuussa 2025. Oulun juhlaviikot nostaa ohjelmistossaan esiin Oulun ja pohjoisen taiteilijoiden ja taideorganisaatioiden osaamista. Haku vuoden 2025 ohjelmistoon on auki 2.2.2025 saakka. Aiemmin mukana on ollut mm. nuorallatanssia, ilma-akrobatiaa,…

09.10.2024

Oulun juhlaviikot: Pirkko-palkinto 2024 Eeva Kauppiselle

Oulun kulttuuritapahtumayhdistys jakaa tämän vuoden Pirkko-kulttuuripalkinnon kulttuuritoimittaja Eeva Kauppiselle. Pirkko-kulttuuripalkinnolla halutaan huomioida henkilö, joka on edistänyt kulttuurin ja taiteen asemaa sekä alan yhteistyötä Oulun seudulla ja joka on tuonut laajaa näkyvyyttä pohjoiselle kulttuurille ja taiteelle.…

12.09.2024

Oulun juhlaviikot: Kulttuuritapahtumayhdistys purkaa osallistumisen esteitä

Oulun Kulttuuritapahtumayhdistys haluaa purkaa tapahtumiin osallistumisen esteitä seuraavan kolmen vuoden aikana. “Esimerkiksi Oulun juhlaviikoilla elokuun tapahtumissa käy joka vuosi noin 60 000 kävijää, mutta silti meilläkin on paljon tilaa uusille yleisöille. Kun jopa 90 %…