27.02.2025

Oulun juhlaviikot: Pohjoisen kulttuuriorganisaatiot haastavat kulttuurin tekijöitä mukaan kuntavaalikampanjaan pohjoisen kulttuurin puolesta

Kuntavaalit lähestyvät – joukko pohjoisen kulttuuritoimijoita haastaa kaikki mukkaan kampanjoimaan pohjoisen kulttuurin puolesta! Kampanjaan halutaan pohjoissuomalaisia eri alojen kulttuuritoimijoita varmistamaan, että kulttuuri näkyy ja kuuluu vaalikeskusteluissa ja vaalien jälkeen hyvissä päätöksissä.

Kampanjan tavotteena on haastaa päättäjät kulttuurin puolelle, nostaa kulttuuriasiat osaksi vaalikeskusteluita ja muistuttaa äänestäjiä äänestysaktiivisuudesta. Kampanjalla halutaan nostaa pohjoinen taiteen tekeminen ja sen lumovoima keskiöön! Kulttuuri tuo elinvoimaa, hyvinvointia ja työpaikkoja.

Vaalikampanja järjestetään maaliskuun viimeisellä viikolla ja se huipentuu Kulttuuritalo Valveella pidettävään vaalipaneeliin, joka striimataan, ja jonka moderoi KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen.

Vielä mahtuu mukaan nostattamaan pohjoista kulttuurihenkeä!

Lisätietoa kampanjasta sekä ilmoittautumisohjeet: pohjoisenkulttuurinpuolesta 

Mukana:

Oulun juhlaviikot
Photonorth – Pohjoinen valokuvakeskus
Oulun Taiteilijaseura
Flow Productions
Kulttuuriosuukunta ILME
Oulun elokuvakeskus
Taikabox
Oulun kirjailijaseura
Oulu All Star Big Band
Soiva Siili
Lumo Company
Oulun Teatteri
Sanomalehti Kaleva

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

01.09.2026

Oulun juhlaviikot: Delta Life -spektaakkelissa Oulussa noin 20 000 kävijää

Delta Life -juhlaviikonloppu 27.–29.8. keräsi Oulun syntypaikalle Pokkisenpuistoon noin 20 000 kävijää. Mukana oli myös kansainvälistä yleisöä ja mediaa. Pääsymaksuton tapahtuma oli Euroopan kulttuuripääkaupungin kesän huipentuma ja päätapahtuma. Kolmipäiväiseen karnevaaliin sisältyi 30-vuotiaat Ilmakitaransoiton MM-kisat ja monitaiteellinen…

30.08.2026

Oulun juhlaviikot: Ilmakitaransoiton maailmanmestari 2026 on Aapo ”The Angus” Rautio

Ilmakitaransoiton maailmanmestari 2026 on Aapo ”The Angus” Rautio. The Angus voitti mestaruuden toista kertaa peräkkäin kotikaupungissaan Oulussa kaikkien aikojen kisafinaalissa. Ilmakitaransoiton maailmanmestaruuskisat täyttävät tänä vuonna 30 vuotta. Kisa käytiin veden päälle pystytetyllä spektaakkelimaisella Delta Life…

28.08.2026

Oulun juhlaviikot: 30-vuotiaan Ilmakitaransoiton MM-kisojen Mustien hevosten karsinnasta neljä parasta finaaliin

Ilmakitaransoiton MM-kisojen Mustien hevosten karsinnasta pääsi neljä parasta perjantain 1. finaalikierrokselle. Karsinnasta jatkoon päässeet kilpailijat: Dave “Iron Age” Chen, Taiwan 16,7 Toshio “Shariten KD” Kado, Japani 16,7 Frédéric ”French Kiss” Reau, France 17,0 Apolline “Lady Attila”…