24.06.2025

Oulun juhlaviikot: Muusajuhlilla sanataidetta punkista oopperaan, Finlandia-voittajista henkisiin mestareihin

Sanataidefestivaali Oulun Muusajuhlat järjestetään 13.–17.8. Ohjelmisto koostuu lähes 40 eri tapahtumasta.

Ohjelmatarjontaa on saatavilla niin runolounasaikaan kuin illan pienille tunneille. Kymmenien esiintyjien joukossa on kiinnostavia ja monipuolisia puhujia sekä esiintyjiä kirjallisuuden eri aloilta.

Vieraana festivaalilla nähdään kansainvälisestikin tunnettu oopperasopraano Helena Juntunen. Juntunen esittää muun muassa otteen Tintti-sarjakuvista tutun oopperadiivan Bianca Castafioren suosimasta Koruaariasta.

Keskustelemassa on muun muassa kansanedustaja Jessi Jokelainen, jonka sarjakuva-albumi Femokratia (2024) käsittelee suomalaisen politiikan historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta etenkin naisten näkökulmasta. Ääneen pääsee myös Tieto-Finlandia-palkinnon voittanut Riikka Leinonen, jonka kirja Suuri valhe vammaisuudesta (2024) rikkoo vammaisuuteen liitettyjä oletuksia.

Muusamatineassa monikulttuurisuus näkyy etenkin maahanmuuttajataustaisten oululaisten kertomissa sanoissa ja runoissa. Esiintyjänä on muun muassa ukrainalaislähtöinen psykologi ja kirjailija Olga Makarenko. Matineassa hänen musiikkivideonsa Till Midnight in Oulu saa ensi-iltansa ja Makarenko avaa, mitä hän on kokenut muuton ja sodan vuoksi.

Iltaisin Muusaklubeilla Klonkassa ja Tubassa poikkitaiteellisuus on vahvasti läsnä runoista musiikkiin ja burleskiin. Iltamissa esiintyjinä ovat muun muassa indiemusiikkia ja vaihtoehtorockia soittava Valkea-yhtye sekä sanataidetta ja musiikkia yhdistävä duo Karkia Walo.

Festivaaliyleisö pääsee itsekin osallistumaan sanataiteen toteuttamiseen sutturunotyöpajassa ja haikupajassa. Tapahtumia on eniten Oulussa, mm. kulttuuritalo Valveella, Cafe Konstantiinassa, Pop-up-näyttämö Klonkassa, Tähtitornin kahvilassa ja lukuisissa eri kirjastoissa. Muusatapahtumia on myös Iissä, Kempeleessä, Pyhäjoella ja Hailuodossa.

Tapahtumista suurimpaan osaan on vapaa pääsy. Kaikki ohjelma- ja lipputiedot löytyvät osoitteesta www.muusajuhlat.fi. Tapahtuman tuottaa Huutomerkki ry ja se on osa Oulun juhlaviikkoja.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

01.09.2026

Oulun juhlaviikot: Delta Life -spektaakkelissa Oulussa noin 20 000 kävijää

Delta Life -juhlaviikonloppu 27.–29.8. keräsi Oulun syntypaikalle Pokkisenpuistoon noin 20 000 kävijää. Mukana oli myös kansainvälistä yleisöä ja mediaa. Pääsymaksuton tapahtuma oli Euroopan kulttuuripääkaupungin kesän huipentuma ja päätapahtuma. Kolmipäiväiseen karnevaaliin sisältyi 30-vuotiaat Ilmakitaransoiton MM-kisat ja monitaiteellinen…

30.08.2026

Oulun juhlaviikot: Ilmakitaransoiton maailmanmestari 2026 on Aapo ”The Angus” Rautio

Ilmakitaransoiton maailmanmestari 2026 on Aapo ”The Angus” Rautio. The Angus voitti mestaruuden toista kertaa peräkkäin kotikaupungissaan Oulussa kaikkien aikojen kisafinaalissa. Ilmakitaransoiton maailmanmestaruuskisat täyttävät tänä vuonna 30 vuotta. Kisa käytiin veden päälle pystytetyllä spektaakkelimaisella Delta Life…

28.08.2026

Oulun juhlaviikot: 30-vuotiaan Ilmakitaransoiton MM-kisojen Mustien hevosten karsinnasta neljä parasta finaaliin

Ilmakitaransoiton MM-kisojen Mustien hevosten karsinnasta pääsi neljä parasta perjantain 1. finaalikierrokselle. Karsinnasta jatkoon päässeet kilpailijat: Dave “Iron Age” Chen, Taiwan 16,7 Toshio “Shariten KD” Kado, Japani 16,7 Frédéric ”French Kiss” Reau, France 17,0 Apolline “Lady Attila”…