12.09.2024

Oulun juhlaviikot: Kulttuuritapahtumayhdistys purkaa osallistumisen esteitä

Oulun Kulttuuritapahtumayhdistys haluaa purkaa tapahtumiin osallistumisen esteitä seuraavan kolmen vuoden aikana.

“Esimerkiksi Oulun juhlaviikoilla elokuun tapahtumissa käy joka vuosi noin 60 000 kävijää, mutta silti meilläkin on paljon tilaa uusille yleisöille. Kun jopa 90 % tapahtumistamme on pääsymaksuttomia, osallistumiselle on paljon muitakin esteitä kuin raha. Näitä esteitä lähdemme kartoittamaan ja purkamaan yhdessä kulttuuritapahtumajärjestäjien, asiantuntijoiden sekä yleisön kanssa seuraavan kolmen vuoden aikana kohti Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta”, toiminnanjohtaja Pia Alatorvinen kertoo.

Kolmivuotisessa Saavuta-hankkeessa kehitetään tapahtumien saavutettavuutta Pohjois-Pohjanmaalla. Hanke on suunnattu erityisesti kolmannen sektorin kulttuuritapahtumajärjestäjille koko maakunnan alueella. Kolmen vuoden aikana tehdään kokeiluja ja jaetaan käytännön konkreettisia kokemuksia ja oivalluksia, joilla entistä moninaisempi yleisö voi osallistua erilaisiin kulttuuritapahtumiin.

Projekti käynnistyy tapahtumien saavutettavuuskartoituksilla. Erilaiset tapahtumayleisöt otetaan mukaan testaamaan, kuinka hyvin saavutettavuutta käytännössä toteutuu. Erilaisilla kokeiluilla kehitetään esimerkiksi tapahtumien viestintää, monikielisyyttä, digitaalista saavutettavuutta sekä fyysistä ja kognitiivista esteettömyyttä. Tavoitteena on, että tapahtumiin olisi mahdollista osallistua entistä helpommin ja niistä olisi mahdollista nauttia erilaisista esteistä huolimatta – jopa etänä. Toiminnalla pyritään myös lisäämään haastavassa työmarkkina-asemassa olevien vähemmistöryhmien osallisuutta ja kulttuurioikeuksien toteutumista.

Hankkeessa toteutetaan myös taidepilotteja, joissa jo taiteilijat suunnittelevat taide- ja kulttuurisisältöjen toteutusta yhteistyössä  tapahtumatuottajien ja saavutettavuusasiantuntijoiden kanssa. Tavoitteena on luoda saavutettavaa taidetta saavutettaviin tapahtumiin.

Avoimia hakuja tapahtumille ja taiteilijoille

Oulun Kulttuuritapahtumayhdistys ry etsii osallistujia kokeiluihin avoimien hakujen kautta. Hauissa etsitään saavutettavuuden parantamisesta ja uusien yleisöjen tavoittamisesta kiinnostuneita  pohjoispohjalaisia tapahtumanjärjestäjiä ja taiteilijoita. Ensimmäinen haku tapahtumille avautuu jo syksyllä 2024. Hankkeeseen osallistuminen on tapahtumille maksutonta. Mukaan valitaan mahdollisimman monipuolinen tapahtuma- ja taiteilijajoukko, joiden kokemuksista saadaan erilaisia oppeja ja ratkaisuja saavutettavuuden moninaisiin ongelmiin.

Avoimista hauista, hankkeen tuloksista ja tapahtumista tapahtuma-alan ammattilaisille tiedotetaan mm. yhdistyksen nettisivuilla, tapahtuma-alan ammattilaisten verkostoissa sekä yhdistyksen tiedotuslistoilla oleville tahoille. Tiedotuslistalle pääsee mukaan ottamalla yhteyttä hankekoordinaattori Minea Taivalahoon.

Saavuta – Yleisöt yhdenvertaisesti mukaan kulttuuritapahtumiin -hanketta rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus Euroopan sosiaalirahastosta sekä hankkeeseen osallistuvat kunnat Oulu, Ii, Kuusamo ja Raahe. Saavuta-hanke on osa Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen Oulu2026 Delta Life -kokonaisuutta.

Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen tarkoituksena on edistää kulttuurin ja taiteen saavutettavuutta Oulun seudulla sekä vahvistaa alueen kulttuuritoimijoiden toimintaedellytyksiä. Koordinoimme elokuisiin Oulun juhlaviikkoihin kuuluvien tapahtumien ja festivaalien verkostoa ja yhteismarkkinointia ja tuotamme Oulunsalo Soi -festivaalia.

Tarjoamme tuotantopalveluja myös muille kulttuuritapahtumille ja toimimme laajemmin kulttuuritapahtuma-alan kehittäjänä ja verkostoijana Pohjois-Pohjanmaalla. Tuomme esille pohjoista kulttuuria Pohjoinen kulttuurivirta -kanavalla. Oulu2026-projektissa olemme mukana Delta Life -kokonaisuudella.

 

Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Paavo J. Heinonen. Hallituksen muodostavat Pirjo Yli-Maunula (vpj), Inka Koutaniemi, Raimo Ahlroos, Kari Miettunen, Jukka Takalo, Terhi Mustonen sekä varajäsenet Annikki Kestilä, Teijo Klemettilä ja Jenny Kilponen.

Yhdistys työllistää ympärivuotisesti neljä henkilöä ja kesäsesonkina yli 10 työntekijää kymmenien taiteilijoiden lisäksi. Yhdistys omistaa Ilmakitaransoiton MM-kisoja tuottavan Airnest Productions Oy:n. Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen jäseniä ovat Jazz-20 ry., Oulun taiteiden yö ry., Oulun musiikkivideofestivaalit ry., Haavemylly Ay., Huutomerkki ry. ja Flow ry.

Yhdistys on Oulun kaupungin kulttuurin sopimuskumppani. Yhdistyksen toimintaa tukee myös opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Oulun kulttuurisäätiö.

Yhdistys on Finland Festivalsin jäsen ja kuuluu VisitOulun verkostoon. Oulun juhlaviikoilla on Ekokompassi-ympäristösertifikaatti.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

01.09.2026

Oulun juhlaviikot: Delta Life -spektaakkelissa Oulussa noin 20 000 kävijää

Delta Life -juhlaviikonloppu 27.–29.8. keräsi Oulun syntypaikalle Pokkisenpuistoon noin 20 000 kävijää. Mukana oli myös kansainvälistä yleisöä ja mediaa. Pääsymaksuton tapahtuma oli Euroopan kulttuuripääkaupungin kesän huipentuma ja päätapahtuma. Kolmipäiväiseen karnevaaliin sisältyi 30-vuotiaat Ilmakitaransoiton MM-kisat ja monitaiteellinen…

30.08.2026

Oulun juhlaviikot: Ilmakitaransoiton maailmanmestari 2026 on Aapo ”The Angus” Rautio

Ilmakitaransoiton maailmanmestari 2026 on Aapo ”The Angus” Rautio. The Angus voitti mestaruuden toista kertaa peräkkäin kotikaupungissaan Oulussa kaikkien aikojen kisafinaalissa. Ilmakitaransoiton maailmanmestaruuskisat täyttävät tänä vuonna 30 vuotta. Kisa käytiin veden päälle pystytetyllä spektaakkelimaisella Delta Life…

28.08.2026

Oulun juhlaviikot: 30-vuotiaan Ilmakitaransoiton MM-kisojen Mustien hevosten karsinnasta neljä parasta finaaliin

Ilmakitaransoiton MM-kisojen Mustien hevosten karsinnasta pääsi neljä parasta perjantain 1. finaalikierrokselle. Karsinnasta jatkoon päässeet kilpailijat: Dave “Iron Age” Chen, Taiwan 16,7 Toshio “Shariten KD” Kado, Japani 16,7 Frédéric ”French Kiss” Reau, France 17,0 Apolline “Lady Attila”…