29.08.2022

Oulun juhlaviikot: Kirill ”Guitarantula” Blumenkrants on uusi ilmakitaransoiton maailmanmestari!

Maailmanlaajuinen ilmakitarayhteisö on jälleen saanut uuden maailmanmestarinsa, kun Kirill ”Guitarantula” Blumenkrants kruunattiin ilmakitaransoiton herruudella tänään perjantaina 26.8. Oulun Rotuaarilla nähdyn ikimuistoisen finaalin seurauksena.

Guitarantula matkusti Ouluun Ranskasta. Mahtipontinen ja omaperäinen esitys hurmasi tuomariston ja yleisön täysin. Kisa oli todellakin tasaväkinen – toiselle sijalle ylsi ranskalainen Frederic ”French Kiss” Reau, mutta kolmas palkinto jaettiin peräti kolmen kilpailijan kesken: Charles Kariuki ”Slim”  Ndung’u (Kenia), Alex ”Ninja Assasin” Roberts (Australia) ja Apolline ”Lady Attila” Andreys (Ranska) jakoivat sijoituksen keskenään.

Kilpailu käytiin kahden kierroksen taktiikalla. Ensimmäisellä kierroksella mukana oli yhteensä 18 kilpailijaa, joista toiselle tiensä selvitti kahdeksan.

Mahtipontista ilmakitarailtaa oli paikalla seuraamassa noin 3500 uteliasta katsojaa. Lisäksi tapahtumaa ihasteli monituhatpäinen joukko ympäri maailmaa, sillä se lähetettiin myös reaaliaikaisena stream-lähetyksenä.

Iltaa isännöivät yhdysvaltalainen ilmakitaralegenda Justin ”Nordic Thunder” Howard sekä Jani Kortti.

Finaalin tuomaroivat Eppu Normaali -yhtyeen kitaristi Juha Torvinen, Oulu2026 -toimitusjohtaja Piia Rantala-Korhonen, Oulu Pride -tuottaja Martu Väisänen sekä Akseli Klonk -teatterin johtaja Janne Kuustie.

Ilmakitaransoiton maailmanmestaruudesta kilpailtiin Oulussa tänä vuonna peräti 25. kertaa. Alkujaan absurdiksikin mielletty laji on nykyään äärimmäisen suosittu maailmanlaajuinen ilmiö, joka vetää vuosi toisensa jälkeen kansainvälisiä ilmakitaratähtiä pohjoiseen kamppailemaan lajin herruudesta.

Ilmakitaransoiton MM-kisojen tarkoitus on edistää maailmanrauhaa. Kisan ideologian mukaan sodat loppuvat, ilmastonmuutos pysähtyy ja pahat asiat katoavat, jos kaikki maailman ihmiset soittavat ilmakitaraa.

Ilmakitaransoiton MM-kisoja järjestää oululainen Airnest Productions Oy.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

21.07.2026

Oulun juhlaviikot: Täysin pimeässä toteutettava konserttikokemus ensimmäistä kertaa Oulussa

Elokuun 22. päivä lauantaina ensimmäistä kertaa Oulussa järjestetään täysin pimeässä tilassa toteutettava Pimé Café Live-konsertti. Tapahtuma on osa Oulun Muusajuhlia ja sen kautta on mahdollista päästä kokemaan, millaista on toimia ilman näköaistia. Miten opaskoirasta tuli aikuinen…

10.07.2026

Oulun juhlaviikot: Muusajuhlilla kisataan lavarunouden Suomen mestaruudesta

Oulun Muusajuhlat pureutuu eurooppalaisiin teemoihin. Viisipäiväinen Oulun Muusajuhlat -sanataidefestivaali tarjoaa 19.–23.8. poikkitaiteellisella otteella niin kirjailijahaastatteluja- ja keskusteluja kuin runoutta, musiikkia ja erilaisia performansseja. Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotena Oulun Muusajuhlat tarkastelee erityisesti, miten eurooppalaisuus näkyy kirjailijoiden tuotannoissa. Keskustakirjasto Saaressa…

18.05.2026

Oulun juhlaviikot: Oulujoki-hankkeessa avataan kulttuurimatkailureitti Oulujoelta maailmalle

Ilmakitaransoiton maailmanmestari ja kansainvälinen tutkimusmatkailija Justin “Nordic Thunder” Howard on lähdössä seikkailulle etsimään Oulujoen kauneimpia helmiä. Tutkimusretki kohdistuu Euroopan kulttuuripääkaupungin alueelle, jossa ilmakitarakonkari kohtaa jokivarren kiinnostavia persoonia, unohtumattomia kulttuurielämyksiä ja nauttii Oulujoen kauneudesta, upeista matkakohteista…