02.08.2022

Oulun juhlaviikot: Harvinaisia herkkupaloja Oulussa Elojazzeilla 2.-6.8.2022

Kaupungin festivaaliputki jatkuu Elojazz -tapahtumalla, joka järjestetään jo 34. kertaa Oulussa. Tämä hyväntuulinen jazztapahtuma kutsuu jazzin ja rytmimusiikin ystäviä koolle Hupisaarten kesäteatteriin ja Jumprun patiolle, avajaiskonsertti pidetään tuttuun tapaan Tuiran kirkossa.

Jazzkansa pääsee ensimmäisten joukossa kurkistamaan myös täysin uuteen tapahtumapaikkaan, Suomen Pankkiin, jossa ei ole aiemmin järjestetty julkisia tilaisuuksia.

– Suomen pankin salaperäinen tunnelma kannattaa tulla kokemaan. Luvassa on paitsi klubikonsertteja, myös pankin kellariholveihin järjestettyjä näyttelyitä taiteilijanimiltä, kuten J-P Metsävainio, Kari Södö, Antti Holma, Hannu Lukin ja Kirsti Muinonen, festivaalijohtaja Kari Kuivamäki kertoo.

Elojazzin ohjelmakokonaisuuden on koonnut taiteellinen johtaja Jukka Eskola. – Luvassa on huikeaa osaamista kotimaiselta ja kansainväliseltä jazzkentältä, vielä ehtii saada lippuja konsertteihin, Eskola sanoo

Avajaiskonsertissa Tuiran kirkossa 4.8.2022 klo 18.00 kuullaan tilaan ja tunnelmaan virittävää musiikkia. Quartet Ajaton -yhtyeen jäsenten taustojen laaja kirjo barokista, jazzista ja kansanmusiikista aina kokeellisemman ja improvisoidumman musiikin suuntaan mahdollistaa kuulijalle erityisen taide-elämyksen. Panu Savolaisen Soiva Trio yhdistelee myös omintakeisesti värikylläisiä sointejaan kiinnostavan instrumentaation, vibrafoni, harmonikka ja basso, välityksellä.

Torstain 4.8. pääkonsertti on Hupisaarten teatterissa klo 20.15, jossa esiintyjänä on Pete Parkkonen Jazz Orchestra. Monesta yhteydestä tuttu taiteilija tulkitsee niin jazzin ja muiden rytmimusiikin genrejen klassikoita suomalaisista huippumuusikoista koostuvan ison yhtyeen kanssa. Konsertissa on mukana myös nuorten oululaisten OYJO -yhtyettä.

Perjantain 5.8. pääkonsertti on Hupisaarten teatterissa klo 18.00 ja se tarjoaa upean kattauksen jazzia maailman huipulta. OASBB:n (Oulu All Star Big Band) kansainvälisenä huippusolistina nähdään tanskalainen laulajatar Sinne Eeg. Orkesteria johtaa kovassa nosteessa oleva japanilais-amerikkalainen säveltäjä Miho Hazama. Amerikkalainen Yellowjackets on ollut yksi merkittävimmistä modernin jazzin kokoonpanoista kuudella vuosikymmenellä. Yhtye on julkaissut 25 albumia ja saanut Grammy-ehdokkuuden 17 kertaa. Riikka Keränen Group vie yleisön matkalle modernin vokaalijazzin maailmaan.

Lauantain 6.8. pääkonsertti on Hupisaarten teatterissa klo 18.00. Silloin päästään nauttimaan moderneista soinneista. John Hollenbeck, virtuoosimainen lyömäsoittaja ja jazzia uudistava konseptoija ja musiikillinen ajattelija tuo Elojazziin oman kvartettinsa. Timo Lassy Trio koostuu Suomen merkittävimmistä jazzartisteista. Monipuolinen ja ennakkoluuloton Sointi Jazz Orchestra saa solistikseen norjalaisen saksofonistin Marius Nesetin.

Elojazz järjestetään osana Oulun juhlaviikkoja. Tapahtumaa tuottaa Jazz-20 ry. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii trumpetisti Jukka Eskola.

Liput myynnissä Ticketmasterin verkkokaupassa ja myyntipisteissä.

Katso koko ohjelma:  www.elojazz.com

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

15.03.2024

Oulun juhlaviikot tuottaa vuoden 2026 loppukesän huipentuman

Oulun juhlaviikot 2026 päättyy monitaiteelliseen, pääsymaksuttomaan ulkoilmaspektaakkeliin kaupungin syntypaikalla. Delta Life -projektin huipentuma on yksi suurimmista Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumista. Oulun juhlaviikkoja koordinoiva Oulun Kulttuuritapahtumayhdistys on tehnyt Oulun kulttuurisäätiön kanssa sopimuksen suurtapahtuman tuottamisesta elokuun viimeisenä…