03.02.2022

Oulun juhlaviikot esittää -sarjassa musiikkinäytelmä lapsille ja nykysirkusta puistossa

Oulun juhlaviikkojen ohjelmistoon on valittu tälle vuodelle kaksi teosta. Oulun juhlaviikot esittää -sarjassa nähdään elokuussa 2022 Pohjoisen Oopperakomppanian Puhelias Elias -musiikkinäytelmä sekä Ilmatilan nykysirkusteos.

Oululaisen Essi Kummun Puhelias Elias -lastenkirjasarjan perustuva musiikkinäytelmä esitetään elokuussa Valvesalissa. Puhelias Elias kertoo lapsesta, jonka sanat ovat kadoksissa vanhempien eron jälkeen. Esitys avaa kauniisti lasten kokemusmaailmaa perheiden monimuotoistumisen keskellä. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Jenni Kinnunen ja teoksen säveltää ylikiiminkiläislähtöinen harmonikkataiteilija Anne-Mari Kanniainen. Pääroolissa on oululainen musiikkiteatterin ammattilainen Antti Annola. Liput tulevat myyntiin myöhemmin keväällä.

Teoksen tuottaja, vuonna 2016 perustettu Pohjoinen oopperakomppania | The Northern Opera Company on Pohjois-Suomen ainoa monitaiteellisesti suuntautunut oopperateatteri, joka suunnittelee ja tuottaa oopperateatteriesityksiä ja etsii uusia näkökulmia ja avauksia, jotka lisäävät keskustelua sekä taiteen lajien että yleisön välillä.

Ilmatila-ryhmän nykysirkusteos saa ensi-iltansa Oulun juhlaviikoilla puistossa. Kiireetön ja meditatiivinen teos toteutetaan pienissä valaistuissa kasvihuoneissa myöhään illalla. Teos on sanaton ja esityksiin on vapaa pääsy.

Teoksen ohjaa oululaislähtöinen sirkustaiteilija Ilona Jäntti. Ilmatila tuottaa nykysirkusteoksia, jotka yhdistävät ilma-akrobatiaa muihin taidemuotoihin, kuten tanssiin ja elävään musiikkiin. Monet yhteisön esityksistä ovat vahvasti paikkaan sidonnaisia.

Oulun juhlaviikot esittää -tapahtumasarja nostaa joka toinen vuosi esiin Oulun ja pohjoisen taiteilijoiden ja taideorganisaatioiden osaamista. Sarjaan haki tällä kertaa 8 teosta, joista Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen hallitus valitsi kaksi koko elokuun juhlaviikkojen ohjelmistoa täydentävää teosta.

Aikaisemmin sarjassa on ollut mukana mm. nuorallatanssia, ilma-akrobatiaa, mediataidetta, teatteria, oopperaa, immersiivisiä monitaiteellisia teoksia, kaupunkiseikkailua ja katuteatteria.
Ohjelmiston tarkemmat esitysaikataulut ja lipunmyyntitiedot julkistetaan myöhemmin.

Oulun juhlaviikot on kuuden festivaalin ja lisäohjelmiston elokuinen kokonaisuus, josta nauttii vuosittain noin 60 000 kävijää. Oulun juhlaviikot järjestetään seuraavan kerran 4.–28.8.2022.

Oulun juhlaviikkojen jäseniä ovat Elojazz, Oulunsalo Soi, Muusajuhlat, Taiteiden Yö, Oulun Musiikkivideofestivaalit, Ilmakitaransoiton MM-kisat ja Flow Productions. Vaihtuvassa ohjelmistossa nähdään eri vuosina mm. makrokonsertteja, paikallisia kykyjä Oulun juhlaviikot esittää -sarjassa, kuoropäivä ja mykkäelokuvia.

Oulun juhlaviikot on Finland Festivalsin jäsen ja kuuluu VisitOulun verkostoon. Oulun juhlaviikoilla on Ekokompassi-ympäristösertifikaatti.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

25.11.2024

Oulun juhlaviikoille haussa saavutettavaa taidetta

Oulun juhlaviikot etsii saavutettavaa taidetta ohjelmistoonsa elokuussa 2025. Oulun juhlaviikot nostaa ohjelmistossaan esiin Oulun ja pohjoisen taiteilijoiden ja taideorganisaatioiden osaamista. Haku vuoden 2025 ohjelmistoon on auki 2.2.2025 saakka. Aiemmin mukana on ollut mm. nuorallatanssia, ilma-akrobatiaa,…

09.10.2024

Oulun juhlaviikot: Pirkko-palkinto 2024 Eeva Kauppiselle

Oulun kulttuuritapahtumayhdistys jakaa tämän vuoden Pirkko-kulttuuripalkinnon kulttuuritoimittaja Eeva Kauppiselle. Pirkko-kulttuuripalkinnolla halutaan huomioida henkilö, joka on edistänyt kulttuurin ja taiteen asemaa sekä alan yhteistyötä Oulun seudulla ja joka on tuonut laajaa näkyvyyttä pohjoiselle kulttuurille ja taiteelle.…

02.10.2024

Oulun juhlaviikot: Taiteilija syntyy suistoon -dokumenttisarja alkaa

Oulun juhlaviikkojen Taiteilija syntyy suistoon -dokumenttisarjan ensimmäinen osa julkaistaan lokakuun aikana. Delta Life -projektiin kuuluva sarja seuraa nuorten taiteilijoiden matkaa kohti Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2026. Dokumentoinnin tarkoituksena on avata nuorten taiteilijoiden ajatuksia, taiteilijuuden kehittymistä ylä- ja…