13.11.2023

Oulun juhlaviikkojen ohjelmistohaku 2024 on auki

Oulun juhlaviikot etsii taidetta ohjelmistoonsa elokuussa 2024.

Oulun juhlaviikot nostaa ohjelmistossaan esiin Oulun ja pohjoisen taiteilijoiden ja taideorganisaatioiden osaamista. Haku vuoden 2024 ohjelmistoon on auki 31.1. saakka.

Aiemmin mukana on ollut muun muassa nuorallatanssia, ilma-akrobatiaa, mediataidetta, teatteria, oopperaa, immersiivisiä monitaiteellisia teoksia, kaupunkiseikkailua ja katuteatteria.

Vuoden 2024 haun valintakriteerit:

  • Hakija on Oulun, pohjoisen alueen tai pohjoisesta lähtöisin oleva ammattimainen taiteentekijä tai ryhmä.
  • Tuotanto toteutetaan Oulun juhlaviikoilla elokuussa 2024 Oulussa tai lähialueella.
  • Hakuun voivat osallistua kaikki taiteenalat.
  • Hakemuksessa arvioidaan teoksen taiteellisesti korkeaa tasoa, vetovoimaisuutta, ajankohtaisuutta ja tuoreutta sekä pohjoisuutta.
  • Ohjelmisto voi olla kertaluonteinen esitys tai pidempiaikainen (esimerkiksi näyttely).
  • Uusi teos: Teos esitetään ensi kertaa Oulun juhlaviikoilla. Sen jälkeen teoksen voi viedä esitettäväksi muuallekin.
  • Teoksella on suunnitelma kokonaisrahoituksesta ja se on toteuttamiskelpoinen. Tuotannosta voidaan tehdä aiesopimus, jos teoksen valmistuminen on ehdollinen muuhun, myöhemmin varmistuvaan rahoitukseen.

Ohjelmistoon valitaan yksi teos. Teoksen tuotantovastuu on kokonaan teoksen tekijällä/työryhmällä. Oulun juhlaviikot tukee tuotantoa ostopalveluna taloudellisesti maksimissaan 3000 eurolla. Jos esitykseen tai esityksiin on pääsymaksu, liput voidaan laittaa myyntiin Oulun juhlaviikkojen kautta. Lipputulot tulevat lipunmyyntikustannusten jälkeen kokonaisuudessaan tekijälle tai työryhmälle.

Teos pääsee osaksi Oulun juhlaviikkojen yhteismarkkinointia, jota tekee ammattilaisten tiimi ja johon kuuluu monipuolista kampanjointia eri välineissä. Lisäksi teoksen luonteesta riippuen on mahdollista esittää teos myös Pohjoisella kulttuurivirta -kanavalla (www.pohjoinenkulttuurivirta.fi) ja/tai tehdä esityksestä tai teoksesta tallenne. Pohjoisen kulttuurivirran näkyvyydestä sovitaan erikseen. Muusta avusta (viestintä, aikataulut, kontaktit, tuotantosparraus) sovitaan produktiokohtaisesti.

Haku tapahtuu lomakkeella: link.webropol.com/s/ojvohjelma2024. Lomakkeeseen liitetään teoksen työsuunnitelma ja budjetti. Hakulomake on auki 31.1.2024 kello 23.59 asti. Teoksen valinnasta päättää Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen hallitus ja valinnasta ilmoitetaan hakijalle henkilökohtaisesti.

Oulun juhlaviikoilla on Ekokompassi-ympäristösertifikaatti, ja festivaali noudattaa kaikessa toiminnassaan niitä periaatteita. Oulun juhlaviikot on myös syrjinnästä vapaa festivaali, joka noudattaa turvallisemman tilan periaatteita. Edellytämme, että Oulun juhlaviikkojen ohjelmistoon kuuluvissa tapahtumissa otetaan nämä asiat huomioon.

Lisätietoja: tuottaja Laura Siitonen laura(at)oulunjuhlaviikot.fi, puhelin 041 3135341.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

18.05.2026

Oulun juhlaviikot: Oulujoki-hankkeessa avataan kulttuurimatkailureitti Oulujoelta maailmalle

Ilmakitaransoiton maailmanmestari ja kansainvälinen tutkimusmatkailija Justin “Nordic Thunder” Howard on lähdössä seikkailulle etsimään Oulujoen kauneimpia helmiä. Tutkimusretki kohdistuu Euroopan kulttuuripääkaupungin alueelle, jossa ilmakitarakonkari kohtaa jokivarren kiinnostavia persoonia, unohtumattomia kulttuurielämyksiä ja nauttii Oulujoen kauneudesta, upeista matkakohteista…

16.04.2026

Oulun juhlaviikot: Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen hallitus tiivistyi ja uudistui

Oulun kulttuuritapahtumayhdistys valmistautuu Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeiseen aikaan. Yhdistys tiivistää hallitustyöskentelyä strategisempaan suuntaan. Yhdistys valitsi vuosikokouksessaan 14.4.2026 Paavo J. Heinosen jatkamaan hallituksen puheenjohtajan tehtävää. Hallitukseen valittiin neljä muuta jäsentä.  Pirjo Yli-Maunula ja Jenny Kilponen jatkavat hallituspestiään ja…

09.02.2026

Oulun juhlaviikot: Delta Life -viikonloppu huipentaa Euroopan kulttuuripääkaupunki -vuoden kesän

Kymmenet taiteilijat nousevat veden päälle rakennettavalle estradille Oulun juhlaviikkojen päätteeksi. Elokuun viimeisenä viikonloppuna Delta Life ja sen etkot ja jatkot saavat Euroopan kulttuuripääkaupungin kuhisemaan. Delta Life – Kaupunki syntyy suistoon -juhlaviikonlopun show’ssa esiintyy viitisenkymmentä eri…