27.04.2023

Oululainen oopperalaulaja Maria Mannermaa valittu Oulun Muusiikkijuhlien toimitusjohtajan sijaiseksi

Oulun musiikkijuhlasäätiön hallitus on valinnut toimitusjohtajan vanhempainvapaan sijaiseksi oopperalaulaja Maria Mannermaan. Mannermaa on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri sekä musiikkipedagogi AMK. Lisäksi Mannermaa on opiskellut mm. taloustieteitä ja oikeustieteitä. Mannermaa aloittaa toimitusjohtajan tehtävät kevään perehdytysjakson jälkeen toimitusjohtaja Elena Mindru-Turusen siirtyessä toukokuun aikana vanhempainvapaalle.

”On upeaa päästä hyödyntämään sekä asiantuntijatehtävissä että musiikin alalla kerryttämääni työkokemusta, osaamista ja verkostoja kotikaupunkini Oulun kulttuurielämän hyväksi. Odotan innolla yhteistyötä Oulun Muusiikkijuhlien taiteellisten johtajien, musiikkijuhlasäätiön tiimin ja hallituksen sekä yhteistyökumppaneiden kanssa.” (Maria Mannermaa)

Oulussa vakituisesti perheensä kanssa asuva Mannermaa on työskennellyt vuodesta 2015 lähtien Suomen Kansallisoopperassa oopperalaulajan tehtävässä. Taiteellisen työn ohella hän on toiminut useissa luottamustehtävissä mm. Kansallisoopperan oopperalaulajat ry:n puheenjohtajana sekä Kansallisoopperan ja -baletin säätiön hallituksessa henkilöstöedustajana. Ennen Kansallisoopperan kiinnitystä Mannermaa työskenteli Oulun seudulla erilaisissa asiantuntijatehtävissä mm. projektipäällikkönä ja kouluttajana.

Oulun Musiikkijuhlien toimitusjohtajan tehtävä on kokoaikanen, joten Mannermaa jää Kansallisoopperasta työlomalle hoitamaan työtehtäviä Oulussa. Mannermaa esiintyy vielä toukokuussa toteutettavalla Kansallisoopperan ja -baletin areenakiertueella, jonka ensimmäiset esitykset ovat Oulussa 6.5.2023.

Oulun Musiikkijuhlat on Oulun musiikkijuhlasäätiön vuosittain kevättalvella Oulussa järjestämä festivaali, joka tarjoaa mieleenpainuvia ja monipuolisia konserttielämyksiä niin klassisen kuin rytmimusiikin saralla. Vuoden 2023 Oulun Musiikkijuhlat -festivaali järjestettiin 12.-26.3.2023. Festivaalin lisäksi Oulun musiikkijuhlasäätiö tuottaa konserttisarjoja, mestarikursseja ja yksittäisiä musiikkitapahtumia ympäri vuoden. Juuri päättyneen festivaalin jälkeen jatkuu ympärivuotinen OMJ Jazz & Etno -sarja, joka tuo Ouluun jazzin ja kansanmusiikin sekä kotimaisia että ulkomaisia tähtiartisteja. Seuraava OMJ Jazz & Etno -konsertti on RioLivessä 3.5. kello 19, jolloin sarjassa kuullaan ukrainalainen pianisti Kateryna Ziabliuk. Lisätietoja konserteista ja muusta Oulun Musiikkijuhlien toiminnasta: www.omj.fi

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

24.05.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Ohjelmisto julki: OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyssä kuullaan 12 kansanmusiikki- ja jazzkonserttia

OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyn ohjelmistossa perinteet yhdistyvät moderniin. Ympärivuotisen Oulun musiikkijuhlasäätiön konserttisarjan syyskaudella on luvassa jazzin ja kansanmusiikin helmiä niin Suomesta kuin ulkomailta. Oulun musiikkijuhlasäätiön tuottama ympärivuotinen konserttisarja, OMJ Jazz & Etno, täyttää…

11.05.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Jazzpatiolla nautitaan taas Oulun kesästä: Jumpru x OMJ Jazzpation kesän 2023 ohjelma julkaistu!

Oulun Musiikkijuhlien ja Jumpru Pubin yhteystyössä järjestämä Jazzpatio valloittaa taas oululaisten kesätiistait 13.6.-17.8.2023. Vuodesta 2016 saakka yhteistyössä järjestetyn Jazzpation kesiin on mahtunut monia huikeita jazzesityksiä niin paikallisilta kuin vieraileviltakin yhtyeiltä. Kesällä 2023 luvassa on yhteensä 10 erisävyistä…

18.04.2023

Pianisti-säveltäjä Kari Ikonen aloittaa Oulun Musiikkijuhlien toisena taiteellisena johtajana

Oulun Musiikkijuhlat -festivaalin toisena taiteellisena johtajana on aloittanut pianisti-säveltäjä-moogisti Kari Ikonen. Ikonen toimii vuoden 2024 Oulun Musiikkijuhlat -festivaalin taiteellisena johtajana yhdessä tehtävässä jatkavan sopraano Mari Palon kanssa. Festivaalin lisäksi Ikonen vastaa rytmimusiikin ohjelmiston suunnittelusta myös…