27.06.2018

Omaperäisiä tarinoita, kokeilevaa soitinnusta ja tanssimenoa – Kaustisen kansanmusiikkijuhlien showcase-yhtyeet taipuvat moneen

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien showcase-konserttisarja esittelee jälleen kolme nousevaa kansanmusiikin nimeä. Raati valitsi hakijoiden joukosta kolme edustavaa esiintyjää, jotka peilaavat hienosti kansanmusiikin eri puolia, kurottaen myös Suomenlahden yli länteen! Maria Reikko & Best Case Scenario Band laittavat taatusti tanssiksi, oululainen Väisänen jne tulkitsee omia tarinoitaan musiikin muodossa ja Ruotsista tulee Trio Törn, joka leikkii aivan uudenlaisella soitinyhdistelmällä.

 

Väisänen jne: ”Tarinalle voi aina keksiä itse haluamansa lopun”

Oululainen Väisänen jne on syntynyt laulaja-lauluntekijä Tomi Väisäsen kappaleiden ympärille. Yhtye on ollut olemassa kolmisen vuotta ja tehnyt tähän mennessä yhden albumin.

– Albumia tehdessä olimme vielä trio, mutta tämän vuoden alussa kasvoimme kvartetiksi kun Oscar Heiskanen tuli mukaan kontrabassoon, Väisänen kertoo.

Väisänen kuvaa yhtyeen tyyliä hyvin maanläheiseksi, tarinavetoiseksi. Hän säveltää ja sanoittaa itse kappaleet, joissa esimerkiksi varoitetaan exästä, otetaan osaa paholaisen syntymäpäivään ja muistellaan Taivalkosken ainutlaatuista tunnelmaa.

– Ammennan tositarinoista aina tiettyyn pisteeseen asti. Jos tositarina ei ole tarpeeksi mielenkiintoinen sellaisenaan, sitä voi aina hiukan vääntää. Tai jos ei tiedä miten tarina jatkuu, voi keksiä itse haluamansa lopun. Sävelmiä olen tehnyt lähes aina, mutta kesti 30 vuotta ennen kuin ensimmäinen tekstini läpäisi oman laaduntarkkailun.

Muusikot löysivät toisensa Oulun sopivan pienistä musiikkipiireistä. Musiikki on kaikille suuri intohimo, vaikka suurin osa tekee myös muita töitä. Soittajilta löytyy taustaa niin rockabillystä kuin progressiivisesta ja raskaammasta rokista. Lauluntekijänä Väisänen mainitsee esikuvina muun muassa Juice Leskisen ja Tuomari Nurmion mutta myös kirjailijat Arto Paasilinnan ja Veikko Huovisen. Kaustisella Väisänen jne oli mukana ensimmäistä kertaa viime vuonna ja ihastui heti meininkiin.

Väisänen: laulu ja kitara
il Palmo: kitara ja laulu
Paula Riihimäki: viulu, koskettimet ja laulu
Oscar Heiskanen: kontrabasso

 

Ke 11.7. klo 22.45 Wiljami
To 12.7. klo 22.00 Viinitupa ja klo 00.15 Pelimannitalo

 

Maria Reikko & Best Case Scenario Band: ”Haluamme tuoda musiikin kautta kaikki elämän maut ja värit esille”

Maria Reikko & Best Case Scenario Band muistetaan viime vuoden Iltavilli-rientojen housebandina, jolloin meininki maustettiin sopivasti glitterillä ja glamourilla. Ammattitaitoisen yhtyeen ytimessä on kuitenkin jalan alle menevä nykykansanmusiikki. Yhtye sai alkunsa vuonna 2015 Kokkolassa, jossa kaikki sen jäsenet ovat opiskelleet kansanmusiikkia.

– Keski-Pohjanmaan konservatoriossa opiskellessani pyysin nämä muusikot mukaan opinnäytekonserttiini, kertoo yhtyeen perustaja Maria Reikko. Olen itse saanut paljon vaikutteita Tsuumi Sound Systemiltä ja muilta nykykansanmusiikkiyhtyeiltä ja halusin tehdä jotain vastaavaa, mutta voimme soittaa myös täysin akustisesti ja pitäytyä siten aika lähellä perinteistä kansanmusiikkikontekstia.

Kappaleet säveltää Maria Reikko, mutta ne sovitetaan yhdessä. Joskus ohjelmistossa on myös ollut yksittäisiä trad-kappaleita. Yhtyeelle on tärkeätä, että musiikki toimii sekä perinteisemmin tanssittuna että vapaalla tyylillä.

– Haluamme tarjota jotain heille, jotka fiilistelevät perinteistä polskaa ja sottiisia, mutta samalla olla helposti lähestyttäviä muillekin. Tanssittavuus on meille tärkeää, mutta melkein kaikilla kappaleilla on myös jonkinlainen tarina tai tausta. Haluamme tuoda kaikki elämän maut ja värit musiikin kautta esille: riemua, kauhua, iloa, surua, liikutustakin.

Kansanmusiikki astui Reikon elämään verrattain myöhään, hänen opiskellessaan Kauniaisissa musiikkilinjalla.

– Kansanmusikkibändi siellä oli ensimmäinen kosketukseni kansanmusiikkiin, ja innostuin siitä niin että hakeuduin aika pian Kokkolaan opiskelemaan lisää.

Nykyään osa muusikoista asuu Kokkolassa, osa etelämpänä.

– Ihmiset valuvat kohti Helsinkiä, Reikko hymyilee. Osa on vielä jatkanut opintojaan Sibelius-Akatemiassa.

Viime vuonna yhtye nähtiin uuden Iltavilli-tanssituskonseptin housebandina ja se on mukana myös tänä vuonna, kun Yökatrillin ”pikkuveli” toteutuu toisen kerran.

– On todella hienoa päästä tekemään jotain tuoretta, ja olla johdattamassa ihmisiä kansantanssin pariin. Vaikka ei tanssisi perinteisemmällä tyylillä, voi silti päästä Areenalle joraamaan!

Maria Reikko: piano, kitara
Severi Hietala: saksofoni
Sakari Keipi: kitara
Sampsa Kujala: kontrabasso
Satu Lankinen: perkussiot
Olli Sippola: viulu
Oona Yliperttula: viulu

 

To 12.7. klo 23.15 Café Mondo

Pe 13.7. klo 23.00 Keskipohjanmaa-areena (Iltavilli)

 

Trio Törn: ”Triossa roolit eivät ole niin sidottuja”

Trio Törn tuo Kaustiselle tuulahduksen ruotsalaista kansanmusiikkisointia. Nuorten muusikkojen juuret ovat syvällä perinteessä, mutta he venyttävät mielellään rajoja ainutlaatuisella soitinkombinaatiollaan, jossa yhdistyvät avainviulu, viulu ja sello. Esikoislevy julkaistiin tänä keväänä ja yhtye keikkailee sen tiimoilta ahkerasti koko kesän.

– Ryhmän taustalla on nimenomaan halu kokeelliseen työskentelyyn, soitinyhdistelmämmehän on hyvin omaperäinen, kertoo sellisti Klara Källström, jonka Duo Systrami -yhtye nähtiin Kaustisella viime vuonna.

Trio Törn on ennen kaikkea kolmen muusikkopersoonan kohtaaminen.

– Viulistimme Olof Kennemark tulee Västergötlannista, avainviulisti Petrus Dillner Upplandista ja he ovat soittaneet paljon omien alueidensa kappaleita. Itse taas olen Ångermanlandin kansanmusiikin lisäksi soittanut myös klassista musiikkia. Tulemme siis kaikki hiukan eri taustoista ja keskitymme nyt uuden luomiseen, juuria unohtamatta. Kokeellisuudesta huolimatta soitamme esimerkiksi paljon tanssikeikkoja!

– Triossa soittaminen on hurjan hauskaa ja mielenkiintoista, koska voi koko ajan vaihdella tehtäviä. Roolit eivät ole niin sidottuja, eikä kukaan esimerkiksi ole pelkkä säestäjä. Tällä lailla voimme hyödyntää soittimien mahdollisuudet hyvinkin laajasti ja koko ajan löytää uutta.

Kaikki kolme muusikkoa ovat opiskelleet samaan aikaan Tukholman Kuninkaallisessa Musiikkikorkeakoulussa, josta Olof Kennemark onkin jo valmistunut. Kuulostaako sukunimi Kennemark tutulta? Kyllä, kyseessä on Forsmark Tre- ja Nordik Tree- yhtyeistä tutun Hans Kennemarkin poika, joka jatkaa perheen huippuviulistien sarjaa.

Olof Kennemark: viulu

Klara Källström: sello

Petrus Dillner: avainviulu

 

Pe 13.7. klo 23.00 Iholla-sali

La 14.7. klo 13.30 Café Mondo

 

51. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään 9.-15.7.2018.
Kesän ohjelmatiedot löytyvät kotisivuilta http://www.kaustinen.net
Yhteistyössä Kaustisen kunnan 150-vuotisjuhlat

Kuvia tämän kesän esiintyjistä ja edellisvuosien tunnelmia löytyy kuvapankista: https://kaustinenfmf.kuvat.fi/kuvat/ – kuvapankin salasana on media2016

facebook.com/kaustinenfmf
instagram.com/kaustinenfmf
youtube.com/kaustinenfmf
twitter.com/kaustinenfmf