02.02.2015

Olli Mustonen avaa Riihimäen Kesäkonsertit

Riihimäen Kesäkonserttien tulevan kesän lipunmyynti käynnistyy tänään maanantaina 2. helmikuuta. Luvassa on jälleen huippukonsertteja niin maailmankuulujen kuin vasta musiikkiuransa alkukiidossa olevien soittajien ja kokoonpanojen tulkitsemina. Kesän teemana on Pohjoisen lumo, joka näkyy vahvasti sekä esiintyjä- että ohjelmistovalinnoissa.

Varsinainen kesäkonserttiviikko soi tiistaista sunnuntaihin 2.- 7.6.2015. Varaslähtö kesään otetaan kuitenkin jo sunnuntaina 3.5., kun Suomen yksi nimekkäimmistä pianisteista Olli Mustonen esiintyy Suomen lasimuseolla pidettävässä soolokonsertissa.

Konsertissa kuullaan Beethovenin variaatioita, Chopinin 6 masurkkaa, Schumannin Kinderszenen op. 15 sekä Prokofjevin Pianosonaatti nro 6. Mustonen tulkitsee näiden neljän säveltäjä-pianovirtuoosin teoksia tunteella ja huippuammattilaisen ottein.

Olli Mustosessa yhdistyvät harvinaisella tavalla musiikin monipuolisuus, hän on sekä pianisti, kapellimestari että säveltäjä. Mustonen aloitti musiikkiopintonsa jo viisivuotiaana, tärkeimpinä opettajinaan Ralf Gothóni ja Eero Heinonen sekä säveltäjä Einojuhani Rautavaara. Musiikki on vienyt hänet myös kaikille maailman keskeisille konserttilavoille niin omiin soolokonsertteihin kuin yhteistyöhän huippuorkestereiden kanssa.

Mustosen omassa sävellystyössä keskeisellä sijalla ovat viime vuosina olleet orkesteriteokset. Toukokuussa 2014 kantaesityksensä sai Helsingin kaupunginorkesterin tilaama 2. sinfonia ”Johannes Angelos”. Mustosen viime vuosien äänitteistä mainittakoon Beethovenin pianokonserttojen kokonaislevytys Tapiola Sinfoniettan kanssa, Respighin Concerto in modo misolidio RSO:n ja Sakari Oraman kanssa sekä runsaasti soololevytyksiä Sibeliuksesta Shostakovitshiin.

Olli Mustonen on palkittu Suomen kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla ja hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitali vuonna 2003.

Varsinaisella Kesäkonserttiviikolla 2.-7.6. kuullaan muun muassa tanskalaisia Det Kongelige Kapel -Ensemblea sekä Arild-kvartettia, Kreeta-Julia Heikkilää ja Roope Gröndahlia, Aili Ikosta ja HERD-bändiä, Samae Koskisen Korvalääkettä sekä Virtuosi di Kuhmoa.

 

Sunnuntai 3.5. klo 18.00 Suomen lasimuseo

PIANOMUSIIKIN YTIMESSÄ

Olli Mustonen, piano

Liput 30 / 25 e

www.lippu.fi

puh. 0600 900 900

(1,98 e/min. + pvm), klo 7-22

 

www.riihimaenkesakonsertit.fi