29.04.2009

Okko Kamusta Sinfonia Lahden ylikapellimestari syksystä 2011 alkaen

Kamusta myös Sinfonia Lahden jokavuotisen Sibelius-festivaalin taiteellinen johtaja

Sinfonia Lahti (Lahden kaupunginorkesteri) on nimittänyt uudeksi ylikapellimestarikseen Okko Kamun syyskauden 2011 alusta lähtien, jolloin Jukka-Pekka Sarasteen kausi orkesterin taiteellisena neuvonantajana päättyy. Kamu johtaa kevääseen 2014 ulottuvan sopimuskautensa aikana Lahdessa vähintään kahdeksan viikkoa vuosittain, ja ottaa vuodesta 2011 alkaen vastaan myös orkesterin kansainvälisen Sibelius-festivaalin taiteellisen johtajan tehtävät.

Okko Kamu toteaa: ”Sinfonia Lahti antaa kapellimestarille inspiroivan ja kiinnostavan haasteen. Orkesterilla on vankka kansainvälinen maine, sen jäsenet ovat motivoituneita ja oikealla tavalla kunnianhimoisina valmiita antamaan kaikkensa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Kaupunki tukee jalokiveään kiitettävästi. Tunnen suurta mielihyvää päästessäni mukaan!”

Sinfonia Lahden intendentti Tuomas Kinberg toteaa kapellimestarikiinnityksestä tyytyväisenä: ”Etsimme orkesterille ensisijaisesti kansainvälisesti arvostettua suomalaista ylikapellimestaria, jonka kanssa pystymme jatkamaan korkean profiilin kiertue- ja levytystoimintaamme ja kehittämään entisestään orkesterin taiteellista tasoa. Okko Kamu täyttää nämä vaativat kriteerit kirkkaasti, ja olemme erittäin tyytyväisiä hänen kanssaan tekemäämme sopimukseen.”

Ylikapellimestariasian valmistelutyössä aktiivisesti mukana ollut orkesterin tämänhetkinen taiteellinen neuvonantaja, kapellimestari Jukka-Pekka Saraste on myös hyvin iloinen tehdystä sopimuksesta. ”Lähtökohtana on ollut, että orkesterille valitaan taiteellisen kokonaisvastuun kantava ensisijaisesti suomalainen kapellimestari, jolla on myös kansainvälinen karriääri”, Saraste toteaa ja jatkaa: ”On myös tärkeää, että kapellimestarilla on vahva näkemys viedä orkesteria taiteellisesti eteenpäin ja että yhteistyö orkesterin kanssa toimii erinomaisesti. Edellä mainittu huomioon ottaen pidän Okko Kamun suostumista tehtävään Lahden kaupungin ja kaupunginorkesterin kannalta erinomaisena asiana enkä tässä tilanteessa voi kuvitella parempaa vaihtoehtoa.”

Orkesterin muusikkoja edustavan valtuuskunnan puheenjohtaja Pertti Kuusi toteaa valtuuskunnan yksimielisenä mielipiteenä: ”Kamun aktiivinen ja innostava työskentelytapa tarjoaa hyvät mahdollisuudet Lahden kaupunginorkesterin taiteellisen tason kehittämiseen sekä kansainvälisen maineen edistämiseen.”

Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta iloitsee: ”Okko Kamun kaltaisen, niin kansallisesti kuin kansainvälisesti arvostetun kapellimestarin kiinnittäminen kaupunginorkesterin ylikapellimestariksi on Lahden kaupungin kannalta merkittävä asia. Kamun johdolla voidaan jatkaa orkesterin työtä sillä korkealla tasolla, mihin viime vuosina on päästy, ja kehittää orkesteria edelleen vahvana, kaupungin vetovoimaa edistävänä toimijana.”

Okko Kamu

Okko Kamu (s. 1946) aloitti viulunsoitonopintonsa kaksivuotiaana opettajanaan Väinö Arjava. Vuonna 1952 hän jatkoi opintojaan Onni Suhosen johdolla Sibelius-Akatemiassa, jossa hän myös opiskeli pianonsoittoa. Hänestä tuli Suhonen-kvartetin ensiviulisti vuonna 1964, ja seuraavana vuonna 1965 hän aloitti ammattiuransa Helsingin kaupunginorkesterissa. Vuonna 1966 hänet valittiin Kansallisoopperan orkesterin konserttimestariksi, ja seuraavana vuonna hän aloitti siellä kapellimestarina. Vuonna 1969 Kamu otti vastaan vierailevan kapellimestarin työn Ruotsin kuninkaallisessa oopperassa, ja myöhemmin samana vuonna hän voitti ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä Herbert von Karajan -kapellimestarikilpailussa Berliinissä, mikä toimi alkusysäyksenä hänen kansainväliselle uralleen.

Monipuolisena muusikkona tunnettu Kamu on johtanut lähes kaikkia maailman merkittävimpiä orkestereita. Hän on toiminut Radion sinfoniaorkesterin, Oslon filharmonikkojen, Suomen Kansallisoopperan, Stockholm Sinfoniettan, Helsingborgin sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina sekä Birminghamin sinfoniaorkesterin, Lausannen kamariorkesterin, Singaporen sinfoniaorkesterin ja Kööpenhaminan filharmonikkojen päävierailijana.

Oopperakapellimestarina Kamu on esiintynyt mm. Metropolitanissa New Yorkissa, Covent Gardenissa Lontoossa ja Bolshoi-teatterissa Moskovassa.

Okko Kamun kansainvälisen levytysuran aloitti Sibeliuksen sinfonioiden kiitetty kokonaislevytys Deutsche Grammophon -levymerkille yhdessä Herbert von Karajanin kanssa. Tämän jälkeen hän on tehnyt yli 100 levytystä mm. Deutsche Grammophon -, BIS-, Ondine- ja Naxos-levymerkeille. Yksi hänen viimeisimmistä levytyksistään on Crusellin klarinettikonsertot sisältävä levy Martin Fröstin ja Göteborgin sinfonikkojen kanssa (BIS).

Ruotsin kuninkaallinen musiikkiakatemia valitsi Okko Kamun jäsenekseen vuonna 1994.

Sinfonia Lahden kansainvälinen Sibelius-festivaali järjestetään seuraavan kerran 10.-13.9.2009.

http://www.sinfonialahti.fi